Apua Afganistaniin?

Baryalay Nuri

Isäni korjaa kaupungin työntekijöiden radiopuhelimia ja äiti opettaa tyttökoulun 2. luokkaa. Ennen Talebania äitini opetti lukutaidottomia naisia. Minulla on kolme pikkusiskoa (10, 7 ja 4-vuotiaat), ja nuorinkin heistä osaa jo tiskata.

Menin kouluun 4-vuotiaana ja olen nyt 9-luokkalainen. Kouluaineitani ovat kemia, fysiikka, biologia, arabia, pashtu, dari, englanti ja Afganistanin historia. Haluaisin opiskella tietotekniikkaa ja haaveilen halvasta tietokoneesta, esimerkiksi pentium 2 tai 3 -koneesta. Olin tehnyt itselleni web-sivuston mutta nyt ne eivät toimi.

Ensimmäinen muistoni on kun olin kolme ja oli sota. Asuimme kaupungissa ja panssarivaunu jakoi leipää. Yhtäkkiä sotilas huusi "Pitäkää kädet korvillanne!" ja sitten kuului valtava pamaus, kun panssarivaunu ampui tykillä. Toisessa muistossa olemme vedenhakureissulla. Lähelle osuu pommi. Tiesimme, että silloin täytyy heittäytyä. Ystäväni ei kerinnyt ja kuoli.