www.yle.fi          
  JuontajaTekijätPalauteEtusivu 


 


SYVÄ KUIN MERI
9.6. klo 22.05 TV2

Sadat laivat kyntävät Itämerta joka päivä. Ne kuljettavat matkassaan miljoonia ihmisiä - kaikenkarvaista väkeä. Joillekin laivamatka on pelkkä katkos asfaltissa, toisille se merkitsee irtiottoa arjesta. Ruokolahtelainen rakennusmestari Timo Suikkanen lähti poikansa kanssa keskiviikkona 16. joulukuuta vuonna 1998 M/S Gabriellalla Helsingistä kohti Tukholmaa. Hän katosi matkan aikana.

Oli pikkujoulusesonki ja Suikkanen oli varannut matkaan mukaa rahaa tavallista enemmän. Tarkoituksena oli ostaa joululahjoja laivalta ja piipahtaa Tukholmaan sekä mahdollisesti rahoittaa juuri varusmiespalveluksesta siviiliin päässyttä poikaa ja tämän tovereita.

Syvä kuin meri on paitsi katoamismysteeri myös tarina selviytymisestä. Arja Fennander sai pojaltaan soiton 18. joulukuuta: Koko siihen asti eletty elämä romahti kun hän sai tietää että hänen miehensä oli kadonnut matkan aikana.

Aluksi pienen paikkakunnan ihmiset elivät lesken surussa mukana, sitten Arjan oli pakko muuttaa pois suurempiin ympyröihin pääkaupunkiseudulle missä häntä ei tunnettaisi. Omien sanojensa mukaan hän eli "vainajan kanssa naimisissa seitsemän vuotta" kunnes hänen miehensä, Timo Suikkanen, viimein julistettiin kuolleeksi.

Arja jatkoi oman elämänsä rakentamista pala palalta tärkeänä tukenaan lapsensa ja uusi työ.

Jakson on ohjannut Elina Toivonen ja käsikirjoittanut Esa Silander.

[Takaisin]