www.yle.fi          
  JuontajaTekijätPalauteEtusivu 

 

 
Ei havaintoja

On heinäkuun 14. päivän ilta vuonna 1993. Kangasalalla asuva 44-vuotias Raija Juutila valmistautuu ulkomaanmatkaan. Hänen avomiehellään on pölysuodattimia valmistava yritys. Vironmatkan tarkoituksena on tiedustella maaperää tulevia markkinointitoimenpiteitä varten. Seuraavana aamuna Raijan avomies lähtee töihin. Hän on viimeinen henkilö joka näkee Raijan, tämän jälkeen nainen katoaa. Katoamisilmoitus tehdään 27 vuorokautta myöhemmin. Raijan tytär ei saa yrityksistään huolimatta yhteyttä äitiinsä ja tekee katoamisilmoituksen.

Tutkimuksissa selviää, että Raija on nostanut ennen matkaa käteistä rahaa 35 000 markkaa. Selviää myös, ettei tunnollisena ja järjestelmällisenä pidetty nainen ollut tehnyt ainuttakaan matkavalmistelua Viron matkaa varten. Hänen päiväkirjoistaan käy ilmi, että hän oli pettynyt ihmissuhteissaan. Ja mikä merkillisintä: Raija Juutilasta ei ole ainuttakaan havaintoa katoamisaamun jälkeen.

Mitä Raija Juutilalle tapahtui? Miksei hän vasten tapojaan valmistellut markkinointimatkaansa edes hotellia varaamalla? Miksei hänestä ole ainoatakaan havaintoa matkan varrelta, ei edes tullista? Ja miksi hän ehtii olla kateissa 27 päivää ennen kuin poliisi sai asiasta tiedon? Raija Juutilan katoaminen on yhä tänä päivänä mysteeri. Sille löytyy useita selityksiä, mutta mikä on totuus?

Kadonneet on ohjelmasarja, jonka jokaisessa jaksossa käsitellään suomalaisen kadonneen henkilön tarinaa ja pyritään löytämään vastauksia omaisten ja viranomaisten lukuisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sarjan aikana selviää myös, miten kadonneita etsitään ja miten läheiset ovat onnistuneet jatkamaan elämäänsä. Ohjelma ei pyri ensisijaisesti etsimään kadonneita henkilöitä, vaan keskustelemaan tapauksista, katoamiseen johtaneista syistä ja traagisen tapahtuman seurauksista.

[Takaisin]