|

Torstai 9.11. klo 18.20
Kodeissa on asiantuntijamme mukaan paljon vaarallisia portaita.
Muovia sisältävä maali rapauttaa tiiliseinänkin.
Yrttikoulussa tutustumme salviaan ja valmistamme yrttiperunalettuja.
Koskevatko noperusrajoitukset kaikkia autoja, kysyy riippumaton ajattelija.
PERUNALETUT JA TZATZIKI
Perunaletut:
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
2 munaa
6-7 kpl keitettyä perunaa
1 sipuli
1 tl suolaa
mustapippuria
salviaa, persiljaa
paistamiseen voita tai öljyä
Vatkaa maidon joukkoon munat ja vehnäjauhot. Lisää seokseen raastettu peruna, hienonnettu sipuli ja mausteet. Anna taikinan levätä ennen paistamista n. ½ tuntia.
Paista taikinasta pieniä lettuja esim. ohukaispannulla. Paista letut miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin.
Tzatziki: 2 dl maustamatonta jogurttia (valutettua)
2 dl tuorekurkkuraastetta (valutettua)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl viinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl tuoretta minttua
suolaa, mustapippuria
Laita jogurtti valumaan esim. sideharsolla tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään. Anna valua pari tuntia.
Raasta kurkku ja valuta myös siitä ylimääräinen neste pois. Yhdistä valutettuun jogurttiin kurkkuraaste ja mausteet.
Tarjoa paistettujen perunalettujen lisänä.
|
|
 |
|