|

Torstai 1.3. klo 18.20

Pohjois-Pohjanmaalla vesivoimakin halutaan nostaa hallituskysymykseksi. Samalla esitellään uusi energiastrategia, jonka uskotaan olevan uusi it-alan kaltainen,
jopa 15.000 työpaikkaa tarjoava, toimiala. Laaja raportti esitellään julkisuudelle parin viikon kuluttua. Netissä päälinjat ovat olleet nähtävänä jo jonkin aikaa.

Tuusulan Jokelan kylän 30 vuotta toiminut oma ambulanssi lopetettiin ja palvelut ostetaan yksityiseltä, mutta vain päiväsaikaan. Älä siis sairastu yöllä, ambulanssi voi tulla vasta aamulla.
Yöllä sairasauto tulee Hyrylästä tai naapurikunnista. Jo nyt muutamassa viikossa on havaittu, ettei homma toimi. Autoa voi joutua odottamaan jopa lähes tunnin.
Ruoka-asioissa on helppo huijata ainakin itseään, sanoo ravitsemuskouluttaja Elina Lammi.
Neuvontatyössä hän on havainnut, että ihmiset pyrkivät kaunistelemaan syömisiään. Tosi asiassa ihmiset yliarvioivat ruuan laatua ja aliarvioivat sen määrää.
Kevät tuo taas maalarit betonitiilikatoille. Betonitiilien mukana ostaja saa komean sertifikaatin, jossa vakuutetaan, että tiilet on läpivärjätty eikä niitä tarvitse maalata koskaan. Moni on havainnut katkerasti, ettei tämä pidä paikkaansa. Väri alkaa irrota muutaman vuoden kuluttua ja edessä on uusi maalaus, vaikka jo nyt tiedetään, ettei sekään kestä muutamaa kuukautta pidempään. On tapauksia, joissa katto on maalattu kahteenkin kertaan huonolla tuloksella.
Amerikassa kuluttajat kuppaavat yrityksiltä miljoonakorvauksia mitättömistä vioista.
Suomessa asia on täsmälleen päinvastoin. Täällä kuluttajan on vaikea saada jopa priimatavaraa sekundan tilalle. Siitä pitävät erilaiset hyvä veli tarkastajat huolen. Lisäksi monenmoiset lautakunnat
kieltäytyvät jopa tutkimasta hyvä veli tarkastajien väärinkäytöksiä.
|
|
 |
|