|YLE|                          w w w . y l e . f i / k a m e r a k i e r t a a
> tulossa
arkisto
reseptit
tekijät
palaute
etusivu

Torstai 4.1. klo 18.20





Keskustelu terveellisestä ravinnosta käynnistyy. Lisäaineet ovat monille ihmisille tuntemattomia, koska niiden sisältöön on vaikea ottaa kantaa koodien ja nimien perusteella. Toisaalta terveysvalistus on kaiken aikaa korostanut vain rasvan vähentämistä, vaikka ihmisten kokemukset puhuvat toista. Vähähiilihydraattisesta ravinnosta kokemukset ovat hämmästyttävän hyviä.




Tulva motitti vanhan rouvan Oulussa. Kunnollinen silta parantaisi tilanteen pysyvästi.




Kun Järvikylän kartano aloitti salaattien tuotannon, kukaan ei uskonut hankkeeseen. Nyt salaatteja ja yrttejä lähtee joka päivä kaikkialle Suomeen. Tuotannon parissa työskentelee noin 100 ihmistä.








Julkisen hallinnon alasampumiseen on kehitetty täsmäase hallintomalli nimeltään Matriisi organisaatio. Sitä voisi kuvata näin: On olemassa pystyjä tuloslinjoja, jotka odottavat, että vaakataso syöttää ja tuottaa tuloksia. Heti hoksaa, että jokaisessa leikkaus pisteessä on olemassa sisään rakennettu törmäyspiste. Siellä olevia pompotellaan joka suunnalta ja pahinta on etteivät rahat ja tekijät ole koskaan samassa paikassa eikä kukaan välttämättä tiedä, mikä on koko organisaation tavoite. Onneksi kenenkään ei koskaan tarvitse vastata mistään.


<< Takaisin arkiston etusivulle