Kun Anu Mustonen kysyy yleisöluennoillaan vanhemmilta, mitä on irkuttaminen tai mesettäminen, kädet pysyvät alhaalla, kukaan ei yleensä tiedä netistä juuri mitään. Viestinnän tutkija, psykologian tohtori Anu Mustonen on viime vuodet tutkinut juuri näitä asioita. Ideana ei ole maalalilla kauhukuvia netin vaaroista, vaan selvitellä ne perusasiat, jotka vanhempien on hyvä tietää pystyäkseen keskustelemaan asiallisesti nettiin liittyvistä asioista.
Nettimaailma on täynnä mahdollisuuksia. Se on yleensä vanhemmille täysin uusi ja jopa pelottava ympäristö. Tutkittu tieto on silloin suureksi avuksi.
Kauno Koskinen on Suomen tuotteliain yksityinen keksijä. Hänen nimissään on yli 90 patenttihakemusta eri aloilta.
Hänen tunnetuin keksintönsä KK-menetelmä ja työkalusarja kupariputkistojen rakentamiseen ja korjaamiseen.
Se yksin on voittanut toistakymmentä kultamitalia kansainvälisillä keksijäin messuilla.
Osa keksinnöistä kaapataan ulkomaille, kun kotimaassa niiden arvoa ei ymmärretä. Hyvä esimerkki on nykyisin käytössä oleva suksen saranaside.
Sen Kauno keksi jo 1982.
Palaamme vielä Kari Kurjen keittiöön. Kari esittelee oman karitsanpaistiherkkunsa. Sekin on vähähiilihydraattinen.
Karitsanpaistin lisäksi siihen tulee runsaasti kaaleja: valko- ja punakaalia ja runsaasti hapankaalia maun antajaksi.
Sipuleja jokainen voi lisätä mielihalujensa mukaan.