|

Torstai 15.3. klo 18.20


Kevyttuotteetkin lihottavat. Yksi pahimmista ruokaharhoistamme koskee kevyttuotteita. Vaikka niissä on rasvaa vain liki 0% niin kaloreita saattaa olla enemmän kuin 10% rasvaa sisältävissä tuotteissa.
Rasvan pelkomme voi johtaa vakaviin ongelmiin, koska aivomme, solumme ja koko hermojärjestelmämme tarvitsevat hyviä rasvahappoja. Meidän ja yleensä eurooppalaisten rasvahapposuhde on pahasti vino.
Omega -3 ja Omega-6 suhde on meillä 1:20 :een, kun suositus olisi vähintään 1:4 :ään. Japanilaisilla se on 1:1 :een eli sama kuin aivojen oma rasvahapposuhde.
Ravitsemuskouluttaja Elina Lammi sanookin, että yksi syy ylipainoon voi olla juuri kevyttuotteiden runsas kulutus. Toisaalta väärä rasvahapposuhde aiheuttaa väsymystä, unettomuutta ja keskittymiskyvyn puutetta.
Joskus rasvahapposuhdetta ei saada oikaistua ilman ravinnelisiä.


Jäät ovat nyt arvaamattoman pettäviä. Kevät on viikkoja etuajassa.
Ennen katiskoille menoa on viisainta ottaa jäästä näyte ja tutkia, onko jää vielä kovaa ja kirkasta teräsjäätä ja vai joko auringon säteet ovat suurentaneet jäätyneen veden ilmakuplat
suuriksi ja samalla muuttaneet jään tikkuisen petolliseksi.
Otamme useita näytteitä, koska lumi on peittänyt eri paikoissa jäätä eri paksuisena.
Kaikkiaan otimme retkellämme viisi näytettä erilaisista paikoista jään värin perusteella.
Heikoin näyte on 26 senttiä ja paksuinkin vain 29 senttinen. Yleensä tähän aikaan jään paksuus täällä on keskimäärin kairan kierteen mittainen eli noin 70 senttiä paksu.


Veikko Hakalalla on muutama uusi katiskakeksintö testattavana Vanhan selän itärannalla, pienten saarten kupeessa, mateiden kutupaikalla. Nyt kutu on ohi ja paikalla ovat särjet etsimässä kutua ruuakseen. Katiskat ovat tehokkaita, mutta kehitystyö on vielä kesken. Tuotantoon katiskat tulevat, kunhan kaikki puutteet on korjattu.
Yksi katiskoista on jo kolmannen polven kehitysversio. Siinä metalliosat ovat haponkestävää terästä ja kannet ja välipohja erikoismuovia.
Syö särkee siitä saat järkee on erinomainen kansanviisaus yhä tänä päivänä, ei vain sen vuoksi, että kalarasvat ovat niin terveellisiä, vaan myös sen vuoksi, että särki on maultaankin erinomainen ruokakala
Nämä ovat pääministerivaalit. Näin meille toistetaan toistamisen jälkeen. Eli kun presidentinvaaleista tehtiin suora kansanvaali, niin nyt näistä vaaleista, joissa pitäisi valita Suomeen uusi eduskunta,
yritetään väen vängällä vääntää pääministerin valitsijamiesvaaleja. Ikään kuin valituilla ei muuta tehtävää olisikaan kuin toimia pääministerin valinnan punnuksina.
Tavoitteenahan pitäisi olla eduskunnan vallan vahvistaminen , eikä päinvastoin.
Käykää uurnilla ja äänestäkää itsenäisesti ajattelevia ehdokkaita.
|
|
 |
|