|

Torstai 26.04. klo 18.20

Kari Kurki on laihduttanut tähän mennessä 65 kiloa. Sarjamme ensimmäisessä osassa Kari valmisti ruokaa ja kertoi, miten laihtuminen edistyi.
Toisessa osassa hän kävi Biolääketieteen klinikalla, jossa otettiin hiusnäyte kudosanalyysia varten. Nyt tulos käytiin läpi: elohopea oli lievästi koholla,
mahdollisesti silakan syönnin seurauksena.
Puutteita taas oli kalsiumin, magnesiumin ja koboltin määrissä.
17.5. eli heti jääkiekon MM-kisojen jälkeisenä torstaina kerromme, miten puutteet korjataan.

Oulussa kysytään, voiko yleisen puiston sulkea? Asia on noussut esille, kun nuoriso on vallannut torin kupeessa olevan Kiikelin saaren puiston illanviettopaikakseen.
Asiasta ovat huolestuneet viereisten arvotalojen omistajat, joiden mielestä heiltä on mennyt kotirauha.
Yleisen puiston sulkemiseen ovat jo viranomaistahot ottaneet kantaa. Puiston sulkeminen ei onnistu.


Yrttikoulussa esitellään yrttiviinoja ja liköörejä. Niitä maailmalla on satoja, kuuluisimmat niistä ovat yleensä vanhoja, munkkien luostareissa kehittämiä liköörejä.
Yrttiliköörejä voi valmistaa myös itse kotikonstein eli yrttejä voi lisätä kirkkaisiin viinoihin ja antaa tuotteiden kypsyä 3 - 5 viikkoa: saksankirveli antaa aniksen makua,
mintuista saa vahvoja juomia, kuminasta akvaviittia ja
tuoksuheinistä kumariinipitoista, subrovka-vodkaa muistuttavaa juomaa. Monet näistä yrteistä ovat alkujaan olleet rohdoksia:
kumariinia on käytetty veren ohentamiseen ja kuminaa vatsahaavan ja suolisto-oireiden hoitoon.
BR>
Riippumaton ajattelija.
Muutamia vuosia sitten tein energiansäästövertailusarjan tähän Kamera kiertää ohjelmaan.
Tuolloin viranomaiset pitivät maalämpöpumppuja suorana sähkölämmityksenä, ei sen kummempina.
Jätin nämä viranomaisten virheelliset lausunnot ohjelmasta pois, koska käyttäjien laskelmat kertoivat aivan muuta.
Viranomaisten lausuntoja näyttävät ohjaavan valtio-omistajan edut sähkö- ja öljyaloilla. Toivottavasti tulevaisuudessa ei tehdä ylilyöntejä johonkin toiseen suuntaan,
esimerkiksi metsähakkeen käytössä.
|
|
 |
|