RADIO SUOMEN LASTENOHJELMIA

 

KIMURANTTI on lastenohjelma, jossa kaikki on mahdollista. Musiikin siivittämänä tutustutaan paikkoihin ja asioihin, jotka kiinnostavat lapsia ja joskus jopa vähän vanhempiakin ihmisiä. Ohjelmaa juontavat lapset.

 

 

Seuraava Näätien toivekonsertti kuullaan 03.10.2002

Kimurantissa esiintyy silloin tällöin myös villi Näätäkolmikko; Nettinäätä, Nörttinäätä sekä Nättinäätä, joiden äänet muistuttavat hämmästyttävän paljon kuuluisien Pikkuoravien ääntä. Lintujen jahtaamisen, yleisen häiriköinnin, lippupallon sekä discotanssin ohella Näädät pitävät huolta Kimurantin kotisivuista... joten nyt tiedätte ketä syyttää jos jossain tökkii.

Kimurantti lähetetään lauantaisin klo 13.50 sekä sunnuntaisin klo 13.50.

Lauantaisin alkaa pyöriä hauska "Minusta tulee isona..." -sarja, jossa Kimurantin jengi etsii unelma-ammatteja.

Sunnuntaisin kuullaan omia juttuja, esitellään harrastuksia, lemmikkieläimiä sekä kaikainlaisia vapaa-ajan hommia. Lisäksi esittelyssä ovat kevään aikana kuumimmat lastenmusiikin tekijät.

Takaisin etusivulle!

JOS HALUAT KUUNNELLA JUTTUJA, NIIN KLIKKAA HIIRELLÄ RADIOTA!

Kuuntele juttuja!

 

Kuuntele juttuja!