YLE
 
YLE A-Ö

Luovutettujen tavaroiden huutokauppa pidetään 29.11.-10.12.2008

Kirppiksessä syksyn aikana saadut tavarat huutokaupataan huuto.net-sivuston kautta 29.11.-10.12. välisenä aikana. Luovutusten lisäksi myynnissä on kolme Kirppis-ohjelmassa valmistunutta uniikkituotetta. Ne ovat Mikko Paakkasen piknik-grilli, Laura Saloheimon tuulikellot ja Aija Rouhiaisen miesten paidoista tehty säilytyslokerikko.

Huutokaupan tuotto menee tälläkin kertaa lyhentämättömänä Ylen Hyvän Nenäpäivä-keräykseen. Kolmen vuoden aikana Kirppis on kerännyt Ylen Hyvälle yli 18 000 euroa. Eiköhän jatketa samaan malliin!

Täältä pääset huutamaan tuotteita itsellesi lauantaista 29.11.2008 klo 10.00 alkaen: www.huuto.net/shop/kirppis

Ylen Hyvässä ovat mukana Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja YLE.

Avustusjärjestöjen kautta Nenäpäivän keräystuotto käytetään lasten koulutukseen, perheiden ja yhteisöjen vahvistamiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa, Nepalissa, Sierra Leonessa ja Hondurasissa.



Lue aiemmat jutut

Kirppiksen viimeinen huutokauppa tuotti 2644 euroa
Kevään huutokauppa tuotti 4495 euroa Ylen Hyvälle
Ylen Hyvään 4.495 euroa
Huutokauppa suljettu
Luovutettujen tavaroiden huutokauppa
Tekninen vika 09.02.
Jäikö Kirppis näkemättä?
Luovutetut tavarat huutokaupataan keväällä
Kirppis ja Risain katsottavissa netissä
Ylen Hyvän NENÄPÄIVÄ 26.10.07
Nyt Kirppis ja Kirppis Risain Areenassa
Vieraiden keväällä 07 lahjoittamat tavarat on nyt myyty!
Ylen Hyvään lahjoitetut tavarat huutokaupataan Huuto.netissä 19.5. -31.5.
In memoriam
Tältä erää syksyn tavarat on myyty
Tee tarjous Stefan Lindforsin pyörästä tai Pirkko Mannolan esiintymisasusta
Kirppis kerännyt Ylen Hyvälle jo lähes 13 000 euroa
Lauantain Ylen Hyvä -myynnin tuotto yli 1 300 euroa
Loput tavarat nyt myynnissä
Syyskauden viimeisessä lähetyksessä myynnissä vieraidemme lahjoittamat tavarat
Kirppiksen vieraiden lahjoittamat tavarat myydään 16.12. 2006
Saijonmaan tavaroiden myynti tuotti mittavan potin
Kirppis Risain starttaa 5.9. 2006
Arja Saijonmaa myy vaatevarastonsa syksyn ensimmäisessä Kirppiksessä
Lordin maski luovutettiin Vesa Keskiselle
Lordin maski myytiin 6 701 eurolla
Kirppis-kasseja Yle Shopissa
Kurkistus kulissien taakse
Kaikki kirppistavarat myytiin Hietsussa 27.5. 2006
Kirppis-fani Lordi lahjoittaa Kirppikselle maskinsa
Hietsussa myymättä jääneet tavarat kaupataan Kirppiksen nettisivuilla
Myynnissä Hietalahden torilla
Kirppis Hietsussa 27.5. 2006
Kestovaippoja kirppiskankaista
Mikko Paakkanen vuoden nuori muotoilija
Jaakko Selinin paita myyty, Sami Garamin ilves-taulu sai uuden kodin Tammisaaresta.
Nyt myydään Jaakko Selinin paita ja Sami Garamin taulu
Katsojamme vinkki: torkkupeitto matkamuistoista
Katsojamme vinkki: neulojille klubitoimintaa Helsingissä
Kirppiksen sivut avattu - pidetään yhteyttä!