Navettakoti saa oikean pihan

Maria Lassila- Meriasalo, Juha Merisalo ja puolitoistavuotias Vilja-tyttö asuvat Hämeenlinnassa Marian kotitilan navetassa. 1890-luvulla rakennettu kivinavetta muuttui nuorenparin asunnoksi vuosi sitten. He halusivat säilyttää kodissaan muiston sen entisestä käytöstä.
- Teimme remontin vanhaa kunnioittaen ja perinteitä vaalien. Halusimme myös, että lehmän henki säilyy edelleen kodin seinien sisällä, Maria kertoo.

Talon remontti oli paitsi aikaa myös voimia vievää. Niinpä pihan rakennustyöt päätettiin jättää suosiolla tähän kesään.
- Pihan tekeminen jätettiin myöhemmäksi. Muuten meiltä olis mennyt järki, Maria jatkaa.

Suunnitelma antaa työlle siivet

Sisustusarkkitehti ja kesäkauden Kodin kääntöpiirin pihasuunnittelija Leena Carelse loi Marian ja Juhan pihalle unelmien suunnitelman. Vanha hiekkainen navetan edusta oli tarkoitus muuttaa parissa viikossa kauniiksi pihaksi. Ajatuksena on, että piha kehittyy vasta vuosien ja perheen tarpeiden myötä lopulliseen loistoonsa.

- Koska talo on iso, myös sen edessä olevan terassin täytyy olla iso, Leena ehdotti.

Maria ja Juha hyväksyivät Leena suunnitelman siltä istumalta. He olivat itse ajatelleet noin 9 metriä pitkää terassia. Nyt se muuttui Leenan piirustuksissa 60 neliön kokoiseksi puulattiaksi.

- Terassista tulee meille yksi kesähuone lisää. Tähän asti olemmekin viettäneet paljon aikaa sisällä, koska ulkona ei oikein ole omassa pihassa ollut tekemistä, Juha kommentoi näkemäänsä ehdotusta.

Terassin pohja vaati kunnon perustustyöt, jotta tulevina vuosina vältytään routavaurioilta. Sen alle kaivettiin kahden metrin kuoppa, joka täytettiin suojakankailla, soralla ja roudalta suojaavilla levyillä. Samalla tehtiin myös salaojitus.

Iso piha vaatii näyttävät kasvit

- Koska teidän talonne iso ja jykevä, se vaatii eteensä myös kunnon kokoiset ikivihreät, Leena ilmoitti.

Puutarhalla valittiin ensin mataliksi viherkasveiksi sinikatajia. Niiden seuraksi haettiin puolitoistametrisiä pilarituijia. Ja pihalle haluttiin myös kunnon puu.

- Nämähän on täällä pelkkiä risuja! Tukikepitkin ovat paksumpia kuin puut, Juha totesi puutarhan tarjonnasta.

Leena lupasi hankkia kunnon puun. Puutarhan pellolla kasvatettu nelimetrinen pihlaja olikin heti kaikkien mieleen.

Hiekkaa, soraa, kiviä ja multaa järeillä työkaluilla

Pihalle jouduttiin hakemaan monta kuorma-autolavallista hiekkaa, soraa ja multaa. Soran ja kiven valinnassa tehtiin matka paikalliselle soramontulle. Maria ihastui siellä neliväriseen singelisoraan. Soratien reunus tarvitsi myös reunakivet.

- Nää noppakivet ovat mukavia. Jos tulee tylsää niin näihin voi vaikka piirtää nopan pisteet, Maria vitsaili soramontulla.

Avuksi soran ja mullan levittämiseen riensi Marian isä Jouni Lassila traktorinsa kanssa. Sorakuopalta mukaan tuli myös iso munan muotoinen kivi, jota ei ilman isä-Jounin traktoria olisi liikuteltu pihassa mihinkään.

- Me pesitään täällä. Pitäähän pesässä olla yksi muna, Maria perusteli Juhalle ostostaan.

Aika on venyvä käsite

Perhe oli varannut pihan tekoon yhteensä 2 viikkoa aikaa. Kirvesmiehiä tarvittiin apuvoimaksi terassin pohjan luomisessa. Sen sijaan lattialaudoituksen naputteli Juha aivan omin käsin.

- Haluamme, että tää piha on meidän näköinen. Siksi teemme mahdollisimman paljon itse, Maria ja Juha sanoivat.

Urhea itse tekemisen vimma oli kuitenkin urakan loppua kohden näännyttää tekijänsä. Juha naputteli terassin lautoja yöllä kolmeen asti.

-  Lopetin tuijien ja katajien istutuksen puolen yön aikaan. Sitten vain makasin sängyssä Viljan vieressä silmät auki, kaikkensa antaneena, Maria huokasin viimeisen päivän aamuna.

Valmis piha?

Piha valmistui kuin valmistuikin lähes aikataulussa. Tosin viimeisenä kuvauspäivänä puuttuivat vielä terassin kaiteiden välilaudat ja pylväiden nupit. Sisäänkäynnin edessä olivat vielä portaat vaiheessa, samoin niiden eteen suunniteltu pergola ei ehtinyt edes alkutekijöihin.

-  On tää kuitenkin aivan mahtava, Maria huokasi uutta pihaa katsellen.

- Parasta on, kun ovesta tulee ulos, ei enää tarvitse pelätä Viljan puolen metrin putoamista, vaan saa astua terassille, Juha puolestaan totesi.

Leenan suunnitelmassa olivat mukana myös uudet terassikalusteet. Ne jäävät kuitenkin odottamaan myöhempiä aikoja. Samoin piha saa lisää kesäkukkia ja pensaita, kunhan budjetti taas antaa myöten.

Toimittaja
Maarit Virkkula

 



Ennen ja jälkeen

 



Ennen ja jälkeen

Sivun alkuun

 
 
Kaikki sivuston kuvat on poimittu kuvanauhalta.