Beduiiniteltta porilaisittain

Porilaisella Kallioiden perheellä kesälomat kuluvat kotona. Koska talo on muutaman sadan metrin päässä Yyterin upeista hiekkadyyneistä, ei ole mitään syytä lähteä muualle kesärientoihin.

- Me ei kaivata kesämökkiä. Täällä kotonahan on just sellaiset olosuhteet, minkä takia ihmiset ovat kesämökeillään, isä Jukka perustelee.

Iloa naapuruudesta

Kallioiden asumismukavuuden kruunaavat läheiset suhteet naapureihin. Viisi vuotta sitten, kun Kalliot rakensivat taloaan, nousi lähitienoolle myös muita koteja. Kun työkaluja oli vaihdettu uusien naapureiden kesken tarpeeksi monta kertaa, huomattiin jo naapuruussuhteen kasvaneen oikeaksi ystävyydeksi.

- Myös lapset sattuivat olemaan samanikäisiä, äiti Ulla hehkuttaa.

Naapuriverkoston traditioihin kuuluu aina silloin tällöin järjestää illanistujaisia, joissa iloa riittää sekä lapsille että aikuisille. Tähän asti juhlapaikkana on ollut aina jonkun perheen piha. Nyt tehdään toisin. Kalliot haluavat järjestää piknikin rannalle ja tarvitsevat siihen Leena-konsultin apua.

Isä tekee itse

Jukka, Ulla ja Leena menevät alkajaisiksi rannalle etsimään sopivaa piknikpaikkaa. Siellä Leena esittelee pienoismallin suunnittelemastaan teltasta. Suunnitelma saa kaikkien hyväksynnän. Jukka rakennusalan insinöörinä kuitenkin hiukan epäilee lennättääkö reipas merituuli telttakankaan nostohetkellä taivaan tuuliin…

Jukalle teltan tolppien ja pöytien rakentaminen on helppo juttu. Mies tekee muutenkin kaiken itse - jopa surffilaudat. Tolppien päihin Jukan isä sorvaa koristeelliset nupit itämaiseen tyyliin.

Turvetaiteen tekoon Jukka ei kiireiltään syty, vaikka turveharkolle löytyykin hyvää käyttöä.

- Oikeastaan olisit saanut tuoda näitä oikein rekkalastillisen, Jukka sanoo Kodin kääntöpiirin Hollelle.

Yhteistä puuhastelua

Ullan käsityötaidoissa ei ole kehumista. Onneksi telttakankaan pitkien saumojen ompeluun löytyy apu läheltä naapurista.

- Yhteistyömme sujuu saumattomasti, naureskelevat Ulla ja Tuula ompelukoneen ääressä.

Anne-naapuri saa tehtäväkseen vanhojen maitokärryjen kunnostamisen. Niillä on hyvä kuljettaa juhlapäivänä pikniktarvikkeet rannalle.

Anne saa kärryjen hiontaan monta pientä apulaista. Perheen omien lasten, Emman ja Juhon, lisäksi touhuissa on mukana myös serkkuja ja naapurin kavereita. Ulla hoitaa pikniktarjottavat.

Leenan jakamien kangaspalojen innoittamana Emma rakentaa Julia-serkun kanssa bratz-nukeille ihan oman piknikpaikan. Siellä on ainakin yhtä hieno tunnelma kuin Leenan suunnittelemassa teltassa.

Onnistuneesti juhlaan

Juhlapäivänä sää suosii: Aurinko paistaa ja tuuli puhaltelee leppeästi. Telttakangas saadaan kiinni pylväisiin ja pylväät tiukasti maahan. Yyterin taivaalla ei siis nähdä juhlapäivänä raidallista jättileijaa.

Kun vieraat lopulta tulevat, on broileripaella jo pannulla. Lasten yhdessä tekemä hiekkalinna komeilee valmiina rantahiekassa.

Leena kertoo vieraille saaneensa idean pikniktelttaan matkallaan Senegalissa.

- Kävin kerran syömässä tällaisessa beduiiniteltassa, ja se teki vaikutuksen, Kodin kääntöpiirin kesäpihakonsultti Leena Carelse kertoo.

Vieraat ymmärtävät. Teltta on hieno ja se pystytetään aivan varmasti toisenkin kerran. Monta kertaa!

Juhlat alkavat ja kaikki kohottavat tyrnimehumaljan suomalaiselle kesälle ja naapureiden väliselle ystävyydelle.

Toimittaja
Tiina Makkonen



Sivun alkuun

 
 
Kaikki sivuston kuvat on poimittu kuvanauhalta.