Omaa kotia rakentamassa

Kuopiolainen Minna Heikkinen on itsellinen ja kiireinen hotellialan myyntipäällikkö. Kun asunnonvaihto tuli eteen, Minna etsi aluksi rivitalon pätkää, mutta isä Pentti Heikkinen ylipuhui Minnan rakentamaan oman talon. Tai siis isä lupasi rakentaa.

Ajatus tuntui pienen sulattelun jälkeen hyvältä, koska isä on rakennusalan ammattilainen ja eläkeläisenä hänellä on hyvää aikaa rakentaa. Ja omakotitalossahan saa olla ja asua niin kuin lystää: pitkittäin tai poikittain! Isä asetti rakennusprojektin ainoaksi ehdoksi sen, että talo suunnitellaan huolellisesti eikä sen jälkeen suunnitelmia enää muutella. Kokenut rakentaja kun ei halunnut tehdä turhaa työtä.

Myös äiti, Senja Heikkinen rekrytoitiin rakennukselle mm. kuljetuspäälliköksi ja muonittajaksi. Minna ja äiti hoitivat muiden hommien lisäksi myös kaikki talon ulkomaalaukset.

Sisustusta vaille valmis

Syyskuussa 2002 talo oli valmis. Sisustussuunnittelijan apua Minna kaipasi valoisan ja avaran olohuoneen kalustamiseen. Rahaa tarkoitukseen oli varattu 1600 euroa. Apuun tuli Kodin Kääntöpiirin sisustussuunnittelija Marja Marttila. Alkoi kiivas pähkäily sohvan väristä: sininen vai punainen?

Minnalle oli tärkeää säilyttää olohuoneen valoisuus ja avaruuden tuntu. Koska olohuoneen sävyt ovat hyvin vaaleita ja lattia lämminsävyistä pyökkiä, Marja ehdotti vastapainoksi huonekaluihin kirkkaita värisävyjä. Väriskaalan lähtökohdaksi otettiin Minnan tädin maalaama taulu, joka sai kunniapaikan olohuoneen seinältä.

Eloisat savolaisnaiset pääsivät lopulta toki yhteisymmärrykseen niin sohvan väristä kuin paikastakin. Sohva on punainen, kuten Minna ihan alun perin toivoikin. Uusi mukava sohva saa Minnan lohkaisemaan:

- Tuohon kun väsyneenä töiden jälkeen oikasee, niin voi olla, että meleko noppeesti unta hörppäsee…

Sohvan sävyyn päätettiin teettää myös sopivan värinen matto. Työ tehtiin paikallisessa kolmen naisen mattokutomossa ja maton reunat kantattiin samalla punaisella huonekalukankaalla, jolla sohvakin on verhoiltu.

Vanhat keltaiset nojatuolit kelpasivat olohuoneeseen sellaisenaan ja niiden seuraksi Minna ja Marja päättivät hankkia saman värisen pyöreän rahin. Sohvapöytää Minna ei halunnut. Rahille väriläiskäksi ostettiin sininen torkkupeitto ja punaista sohvaa kirjovat pienet keltaiset, valkoiset ja siniset tyynyt.

Verhonipsuista ja vaaituskoneesta riesaa, 
mutta muuten mukavaa

Uuden olohuoneen lehtikuosiset verhot löytyivät helposti. Mutta vaikka Minna etsi työmatkoillaankin sopivia verhotankoja, niitä ei löytynyt koko maasta. Näppäränä naisena Minna lopulta spreijasi itse verhotangot pyöreästä puulistasta ja ruuvasi päihin komeat koristekiteet.

Äiti ja isä Heikkinen olivat rakentamisen lisäksi apuna myös sisustamisessa - mm. verhonipsujen kinkkistä kiinnitysmekanismia ihmeteltiin yhdessä. Samalla muisteltiin rakennusaikoja ja sitä ainoata riitaa - miten sitä vaaituskonetta käytettiinkään? Se oli kuulemma ainoa kerta, kun isän hermo petti ja naistenkin huuto kuului naapurityömaalle saakka...

Myyntipäällikkönä Minna piti tiukkaa budjettikuria: rahaa meni vain 150 euroa suunniteltua enemmän. Isä Heikkinen ruuvasi vielä pari pikkuhyllyä seinään ja viihtyisä olohuone on valmis. Työssään paljon reissaavan Minna Heikkisen motto onkin: "Kun kotona saa olla harvoin, niin sitten siellä pitää olla tosi mukavaa!"

Toimittaja
Heli Kivimäki