yle.fi


Olli ennen ja Olli jälkeen

Olli ennen ja Olli jälkeen

Kirjoittaja on Olli Rahkonen. Hän on näyttelijä, joka sai tänä vuonna saman viikon aikana ensin kuulla päässeensä Teatterikorkeakouluun ja heti perään saaneensa ensimmäisen pitkän elokuvan pääroolin 3Simon Simona. Silti ei noussut pissa päähän, ehkä sinne ajatusten Tonavaan ei enää mahdu nestettä. Lisäksi Olli on entinen huoltamotyöntekijä sekä laulaja, jonka esitystä 3Simon karonkassa kommentoitiin heittämällä häntä epäreilusti dillinger-pitsalla selkään. Olli ei pahastunut. Seuraavassa on kaksi Ollin kirjoitusta. Toinen kuvausten ajalta kesällä ja toinen noin viikko sitten rustattu.
21. lokakuuta 2011 Kommentit: 0

Ennen:

Bujaaaaaa!!!!!!! Väkisinkin vetää herkäksi, kun katselee kalenteria tästä hetkestä eteenpäin. Aika vahvasti on koko kevät ja kesän alku mennyt tätä leffaa ja sen kuvauksia odotellessa. Nyt kun kuvauksia on jäljellä kolme päivää ja koko tiimistä on tullut enemmän kuin läheisiä, on myös mun aika purkaa sydäntä.

Ensinnäkin; Mut bongattiin tähän leffaan aika pystymetsistä. Olin ammattinimikkeeltäni huoltamotyöntekijä, eikä mulla ollut mitään kokemusta isoista leffarooleista. Kun Teemu ekaa kertaa mainitsi mulle, että on tekemässä leffaa ja että sulle voisi olla siinä merkittävä rooli, oli mun reaktio heti kärkeen: ” MOOOORRRJEEEEEEEEEE, nyt pääsee kunnolla hommiin!” Heti sen jälkeen kuitenkin rupesi kelailemaan, että nythän se rooli pitääkin oikeasti tehdä. Ja sehän on aika pelottava ajatus, että mähän voin nyt ryssiä koko leffan. Teemu venaa 20 vuotta, että pääsee ohjaamaan pitkää leffaa ja huoltamotyöntekijä ryssii kaiken.

Kesäkuussa ruvettiin treenaamaan leffaa varten ja kuulemani mukaan on aika harvinaista, että treenataan näinkin paljon oikeissa kuvauskohteissa. Oli miten oli, niin mua se helpotti tosi paljon. Sai vähän otetta niistä kohtauksista mistä oli käsikirjoituksen perusteella aika hukassa ja jonkin verran se käsikirjoitus taisi siinä treenien varrella muuttuakin. Sekin mua helpotti, että tutustuin paremmin Ramiin (Lasse) ja muuhun kuvausryhmään.

Olin ennen tämän leffan tekoa kuullut, että hankalinta näissä hommissa on se, kun kuvaukset loppuvat. Tärkeäksi muodostunut jengi hajoaa ja kaikki lähtee taas omiin hommiinsa muualle. En tiedä johtuuko se sitten pienestä (oikeasti!!!) budjetista tai jostain muusta, mutta musta tuntuu, että kaikki 3Simon tekijät ovat ihan äärettömän sitoutuneilta tähän hommaan. Itseni lisäksi tosi moni on ekaa kertaa vastuullisessa hommassa pitkässä leffassa, ja se näkyy mun mielestä positiivisella tavalla.

Kaiken tekemisen edellytyksenä on kuitenkin se että ihmiset oikeasti viihtyy keskenään. Mulle se on ainakin kaikista tärkeintä. Musta on ollut ihan mahtavaa tutustua teihin, kallisarvoiset kuvausryhmäläiset, ja tuun takuuvarmasti ikävöimään teitä paljon, kun tää on kohta ohi. Tuleville katsojille voi varmuudella kertoa että 3Simoa on isolla sydämellä tehty ja rajattomalla rakkaudella marinoitu elokuva. Tää on ollut mun elämäni paras kesä, kiitos siitä.

2.8.2011, Äitini ja Isäni 30-vuotiskihlajaispäivänä,
Olli Rahkonen

Jälkeen:

Hei kaikki ihmiset! Koulu on pärähtänyt tosissaan käyntiin. Aloitin tänä syksynä opinnot Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla. Paulan kanssa urheillaan useita tunteja päivässä ja huudetaan toisillemme tunneruutuharjoituksissa. Paula huusi kerran tappavansa minut ja haukkui päin naamaa. Olemme kuitenkin edelleen ystäviä. Aika hyviäkin mielestäni.

Koulussa on paljon puhuttu kaikenlaista näyttelemiseen liityvää. Asiastahan voi jauhaa useita vuosia putkeen ja monelta eri kantilta. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin tähtää samaan asiaan; siihen, ettei näytteleminen näytä näyttelemiseltä. Kaikki, mitä tarvitset, tulee saada vastanäyttelijältä. Toisen kuuntelu on kaikesta tärkeintä. Pestiäni 3Simoa-leffassa auttoivat suunnattomasti upeat vasta(kanssa)näyttelijäni. Ramiin tutustuttuani tajusin, ettei minun tarvitse olla huolissani tekemisen luontevuudesta. Rami on niin ihmeellinen ilmiö, että siihen on pakko reagoida. Täysin pakko. Ramin tapa olla ja elää oli itselleni varmasti helpottavin asia koko työhöni liittyen. Kiitos Rami, Lahden kivi-sakset-paperi-mestari. On Rami paljon muutakin.

Elämääni rikastuttivat toki myös muutkin kollegat: Matti Onnismaa (nykyinen kumminäyttelijäni), Antti Reini, Pekka Strang, Paula Vesala ja moni muu. On upeaa seurata itseään kokeneempia ihmisiä, jotka rakastavat työtään ja ovat siinä loistavia. Se on itselleni paras inspiraation lähde. Kannattaa aina hakeutua itseään parempaan seuraan jos haluaa jotain oppia. Sekin, että pääsee tässä vaiheessa elämää tekemään töitä näin kovien nimien kanssa on hullua. Tunnen olevani etuoikeutettu.

Lopuksi kiitän Teemua siitä ilmapiiristä jonka hän loi kuvauspaikoille. Fiilis on toki kaikkien tekijöiden summa, mutta ohjaaja sen loppukädessä määrittelee. Jos ohjaaja on tyytyväinen, ollaan me muutkin. Ainakin minä.

Tästä tekstistä ei alunperin pitänyt tulla kiitospuhetta. Taisi siitä sittenkin sellainen tulla. Se kertoo mielestäni aika paljon tunnelmistani viime kesään ja kuvauksiin liittyen. Paljon voidaan puhua miten tulee näytellä ja olla uskottava, mutta tekeminen on aina asia erkiseen. Silloin ollaan ytimessä. Jos ytimessä olo on niin perkeleen palkitsevaa kuin kolmea simoa tehdessä, olen maailman parhaassa duunissa. En malta odottaa miltä leffa tulee näyttämään. Jännittää ihan hulluna. Silloin ajattelen Rami Rusista ja rupean nauramaan.

Vielä kerran: Kiitos. Kiitos.

Ensi viikolla lisää, mutta mitä - sitä emme vielä tiedä. Sitä ennen käy äänestämässä biisi leffaan täältä.  Ja heti sen jälkeen tykkää Simoista osoitteessa www.facebook.com/3simoa.

Lisää näihin:
3
tykkää tästä
Asiasanat:

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • 3Simoa

    “Komedian raskausaika, synnytys, ja kasvaminen leikki-ikään”

    Miten se elokuva oikein syntyy?
    3Simoa on ensi keväänä ensi-iltansa saava komedia, joka kertoo kahdesta Sörnäisissä asuntomurtoja tekevästä varkaasta Lassesta ja Simosta, sekä siitä kuinka Lassesta tulee Simo ja Simosta Antero. Kaiken keskellä Eeva pysyy omana itsenään ja kolmas Simo vaan on vauva.

    Tätä blogia ei kirjoita yksi henkilö, vaan elokuvan koko työryhmä. Lisää tietoa elokuvastamme löydät osoitteista 3simoa.fi tai facebook.com/3simoa

Uusimmat kommentit

Pertti

Luovuudesta syntyy väkisinkin virheitä. Todellinen taiteilija tietää, mitkä niistä kannattaa korjata.