Jäähyväiset Berliinille

Päässäni pyörii lähes 40 vuotta vanha elokuva.

Elokuvan loppukuvassa Sallyn kynsilakka on vihreää. Punainen olisi aivan liian sovinnaista, musta liian synkkää. Eurooppa elää maailmansotien välistä poikkeustilaa, dekadenssin aikakautta. Saksassa valtaan pääsisi kohta eräs Hitler. Mutta ennen sitä on vielä vähän aikaa juhlia.

Sally Bowles. Berliiniläisen Kit Kat-klubin amerikkalainen sensaatio. Ne silmät, se käheä nauru ja aistikkaat huulet! Moni madonna, rihanna, britney ja lady gaga on matkinut Sallyn tuolitanssia, jonka hän esittää mustiin sukkanauhasukkiin, shortseihin, liiviin ja knalliin pukeutuneena. Cabaret-elokuvan tähti Liza Minnelli sai roolistaan ansaitusti Oscarin, mutta Sallypa sai jokaisen haluamansa eurooppalaisen miehen:

YouTube/Cabaret: Liza Minnelli: "Mein Herr"

Niin. Eurooppa on laaja maanosa niin historiallisesti, poliittisesti, kulttuurillisesti kuin taloudellisestikin. Sally valloitti mannerta mies kerrallaan. Nyt Eurooppa tekee kaikkensa valloittaakseen minut tv-, radio- ja nettiohjelmilla.

Prix Europa-festivaalin tv-fiktiokategoriassa on osallistujia 17 eri maasta, Saksasta neljä tv-elokuvaa, isäntämaan oikeudella, naturlich. Toistaiseksi nähtyjä aiheita: perheen suhtautuminen ukin lähestyvään kuolemaan. Perheväkivalta. Poika etsii isäänsä ja saa tietää olevansa koeputkilapsi. Keski-ikäinen nainen suistuu köyhyyteen, mutta häpeä estää kertomasta läheisille. Eno opettaa pojalle elämän perusasioita arkunhakureissulla. Naispääministeri uhrautuu nuoremman pätevän (nais)kollegan puolesta.

Perheaiheet ovat pinnalla, on kevyt kenttäanalyysini, kun muutama ohjelma on vielä näkemättä.

Cabaret'n aiheet ovat jotakin muuta: poliittinen käymistila. Saksan talouskurimus ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Fasismi ja natsismin nousu. Juutalaisviha. Homous. Sovinnaisuuden rikkoutuvat rajat. Kaikesta kerrotaan räikeästi, kirkkaasti ja värikkäästi. Hurjaa ajankuvaa, loistavaa musiikkia, hätkähdyttäviä laulu- ja musiikkinumeroita, hienoa näyttelijäntyötä. Kaikki tämä yhdessä ja samassa elokuvassa, joka kurottaa totuuden yli, niin kuin taiteen kuuluu.

Christopher Isherwood, Englannissa syntynyt kirjailija, jonka vuonna 1939 julkaistuun teokseen ”Jäähyväiset Berliinille” Cabaret-musikaali ja sittemmin elokuva perustuu, kirjoitti siitä mistä tiesi: hän oli ensimmäisiä kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä, joka tunnusti olevansa homoseksuaali. Hänen isänsä oli kuollut ensimmäisessä maailmansodassa.

Isherwood oleskeli Berliinissä ja muualla Euroopassa miltei koko 1930-luvun, muutti Kaliforniaan ja sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1946. Monet hänen kirjoistaan sisältävät omaelämäkerrallisia elementtejä, muun muassa ihanalla Sallyllä oli esikuva elävässä elämässä.

Isherwood ei käsikirjoittanut Cabaret-musikaalia, mutta kirjan pohjalta tehdyt laulujen sanat tekevät selväksi sen, mikä maailmaa seksin lisäksi pyörittää: raha.

YouTube/Cabaret: Liza Minnelli & Joel Grey: "Money"

Kuka tekisi yhtä huikean elokuvan tämän päivän Euroopasta? Käsiteltävinä aiheina politiikka, talous, EU, uskonnoista johtuvat kiistat, paperittomat siirtolaiset, muukalaisviha, terrorismi. Kuka uskaltaa visioida, mitä tästä kaikesta seuraa? Siinä olisi myös oltava rakkaustarina, uskoa tulevaisuuteen, kauneutta ja lohtua. Lisäksi musiikkia, tanssia ja paljasta pintaa!

Hänelle ojennan suurimman Prix Europa-patsaan. Tiedän, Cabaret oli amerikkalainen elokuva ja Prix Europa on julkisen palvelun yhtiöiden festivaali. Mutta aihe on tekijän korvien välissä ja sydämessä, ei välineessä. Eikä edes budjetissa, kaikki on kiinni näkökulmasta ja tekotavasta. 

Elokuvan loppukuvassa Sally kävelee poispäin kamerasta, kiiltävät plyymit kaulallaan keinahdellen. Hän nostaa kättään ja vilkuttaa. Tuduluu. Ei katso taakseen, ei hän ole sellainen nainen. Hän näyttää meille vain kyntensä.

Sally ei koskaan jätä Berliiniä. Minä jätän, mutta taidan palata. Jos jonakin vuonna näkisi uuden Cabaret’n.