Miten elokuvissa käy

Ravintolassa kaljun miehen katse pysäyttää minut. Se on suora, tiukka ja anteeksipyytelemätön osuessaan minuun juuri kun käännyn kassalta. Etsin katseellani vapaata pöytää jostakin mahdollisimman kaukaa. Turhaan, on lounasaika ja ravintola tupaten täynnä. Vain miehen pöydässä on tilaa. Tietenkin.

Lasken lautaseni miestä vastapäätä. ”Onks tässä vapaata”, vinkaisen. Mies katsoo, nyökkää ja laskee kasvonsa kohti lautastaan. Paksut huulet tavoittelevat couscousta. Mies on kädetön.
Katson hänen huuliaan, en voi olla katsomatta. Ne ovat tummat ja lihaisat ja hamuavat kasviksia kuin hevonen kesälaitumella ruohoa.
Käsivarteni valahtavat voimattomina kylkiini, haarukka kolahtaa pöytäliinalle, kankaaseen muodostuu kostea läiskä. Kuvittelen miehen huulet ihollani, määrätietoisina ja taitavina. Tunnen hänen avaavan puseroni napit hampaillaan, kangasta rikkomatta.
Huulet lopettavat hamuamisen. Mies katsoo haarukkaa. Pakotan itseni nostamaan sen takaisin käteeni. Pahinta mitä voisin nyt tehdä on syöttää miestä haarukalla. En tee sitä, vaan työnnän haarukan omaan suuhuni.

Syömme. Alamme puhua. Ensin ruoasta, sitten keväästä. Miten me hullaannumme lämmöstä, valosta ja toisista ihmisistä. Kerron olevani menossa kohta elokuviin, ja muistan samalla että olen myös varannut manikyyrin täksi iltapäiväksi. Sitä en voi kertoa kädettömälle miehelle.

Olemme syöneet. Tarjoilija tuo laskut, maksan omani. Ojennan käteni kohti miehen pöydällä olevaa rahapussia, mutta juuri silloin hän kumartuu. Käteni osuu hänen paljaaseen päälakeen. Mies hymyilee.
”Ota rahat, mä pidän tästä narusta”, hän sanoo ja kiepauttaa nahkanyörin kielensä ymmpäri. Poimin pehmeäksi rypistyneen parikymppisen pussista ja annan tarjoilijalle.
”Kiitos,” sanomme peräkkäin kaikki kolme.
Istumme hiljaa. Minulle tulee vielä kiire, sillä en haluaisi lähteä tästä. En halua jättää tätä miestä, jonka paksut huulet ovat kuvitelmissani jo riisuneet minut.

Jos tämä olisi elokuvaa, sanoisin hänelle: ”Jos tämä olis elokuvaa, pyytäisin sua kanssani elokuviin”.
”Jos tämä olis elokuvaa, suostuisin ilman muuta” mies vastaisi.

”Ensin täytyy hoitaa yks juttu,” minä sanon.
”Mä tulen mukaan.”
”Jos tuut, et ehkä halua jäädä.”
”Kokeillaan. Jos mä haluan, mä jään.”

Kauneushoitolan manikyristi on ammattilainen. Pieni hymy pysyy järkähtämättä hänen sileillä kasvoillaan, kun hän hoitaa kynteni. Kädetön mies seuraa kiinnostuneena eri toimenpiteitä: kynsien hionta, tippien valinta, liimaus, lyhennys, geeli, kuivaus, lakka, uusi kuivaus, useita kerroksia lakkaa ja kuivaukset välissä, kunnes lopulta työ on tehty. Manikyristi ottaa käteni omiinsa ja ojentaa ne kohti kädetöntä miestä kuin lahjan.

”Paremmat kun aidot, vai mitä?”
”Mä en noiden lisäksi muuta tarvikaan,” mies hymyilee, taas.

”Mitä me mennään katsomaan?”
”Black Swan. Balleriina sekottaa toden ja fiktion. Sen selästä alkaa kasvaa höyheniä, ja sen sormista irtoaa iho. Lopulta se muuttuu mustaksi joutseneksi ja tappaa itsensä.”
”Kerroit sitten juonen.”
”Niin kerroin. Ainahan sen tietää, miten elokuvissa käy. Tosielämästä ei tiedä.”

Astuessamme pimeään saliin mietin, miten kädetöntä miestä pidetään kädestä.
”Tietenkin tää kaikki on vain sen päässä,” mutisen itsekseni.

Kuvitelmaa.