Täältä tullaan ja lujaa

Näillä sivuilla on kirjoitettu ja puhuttu paljon kotimaisen draaman markkinoinnista. Se on hyvä. Se on askarruttanut minuakin jo pitkään.  Varsinkin Ylen omilla kanavilla esitettävän tv-draaman tiedottaminen. Kotimaisen teatterielokuvan markkinoinnista puhumattakaan.

Jossain mättää kyllä pahasti jos potentiaalinen katsoja unohtaa odottamansa elokuvan eikä huomaa että se pyörii teattereissa, tai ei muista katsoa tai edes äänittää digiboksiinsa esimerkiksi Ylen uutta draamaa. Tai ei ehdi katsomaan sitä Areenasta. Koska kyllä hyvää draamaa joka Ylen kanavalta tulee, mutta se  tuntuu hukkuvan jonnekin kaiken muun tarjonnan sekaan.

En lähde tässä ruotimaan kotimaisten teatterielokuvien markkinointia, joka on mielestäni meillä vielä aivan lasten kengissä. Siihen ei satsata, kun ei ole rahaa. Tai vain harva osaa sitä hyödyntää. Suomessa ei taida olla yhtäkään vain elokuviin keskittynyttä mainostoimistoa tai pr-yhtiötä. Elokuvan markkinointi tuntuu olevan aina vähän kuin pakkopullaa, hyväntekeväisyyttä tai halvemmalla tehtyä kuin ”oikea markkinointi”.

Vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on markkinoinnin tärkeyttä ja merkitystä vihdoin alettu ymmärtää ja arvostaa. Jopa minäkin. Mainitsen nyt kuitenkin, että se tarvitsisi sekä energiaruiskeen että uusia tai edes uudeksi koettuja keinoja innostaa katsojia teattereihin. Mitä ikinä ne keinot sitten ovatkaan. Elokuvan markkinointi tuntuu kangistuneen yhtä lailla kun elokuvan kielikin, ei ota riskejä, ei voida kokeilla mitään uutta koska ei tiedetä miten se sitten menisi läpi. Elokuva ei taida olla se uusien kokeilujen kenttä meillä Suomessa. Valitettavasti.

Kirjoitin ensimmäisessä kirjoituksessani siitä, kuinka suomalainen draama kiinnostaa ulkomailla. Tai ainakin Ranskassa. En tarkoita, että jos se kiinnostaa ulkomailla, niin se sitten ON hyvää, vaan sitä kuinka sokeaksi sitä itse myös saattaa tulla kun ei pysty vertaamaan muuhun kuin aina maailman parhaimpaan ja kalliimpaan draamaan.

Minä olen siis sitä mieltä että Suomessa tehdään paljon hyvää draamaa. Toki sitä voisi tehdä vielä parempaakin, haastavimmista aiheista, ja koko ajan enemmän vain sitä ”hyvää” , ”koskettavaa” ja  ”kiinnostavaa”  draamaa.  Sekin on tietysti yksilöllistä mitä kukakin draamalta hakee ja haluaa. Mutta väkilukuumme nähden  televisiosta tulee jo nyt (ainakin silloin tällöin) mielenkiintoisia suomalaisia tarinoita. Niistä ei vaan aina tiedä tai kuule tai niitä ei huomaa koska niitä ei Yle voi markkinoida eikä mainostaa.

Itse en seuraa jatkuvajuonisia sarjoja, kuten Kotikatua koska haluan tietää miten tarina päättyy ja mihin tekijät haluavat meidät tarinallaan kuljettaa. Muut sarjat, minisarjat, tv-leffat, lyhytelokuvat ja lähestulkoon kaikki (Ylen yhteistuottamat) pitkät leffat päätyvät esimerkiksi Kotikatsomon ohjelmistoon. Kotikatsomo voisi nostaa profiiliaan ja mainostaa tai edes tiedottaa itsestään vieläkin enemmän. Sillä on jo vakiintuneet katsojat ja onhan se jo käsite, mutta ihmettelen aina vuodesta toiseen sitä miksi Yle ei esimerkiksi tartu nostamaan tätä kokonaisuutena enempää esille koska se on loistava ”tuote”. Hyvät katsojaluvut ja Suomen kärkitekijöiden töitä sekä talon sisältä että indiepuolelta. 

Yle tuottaa, yhteistuottaa ja tilaa suurimman osan kotimaisesta draamasta. Siitä nostan hattua koska muuten kirjo olisi vielä paljon pienempi. On todella harmittavaa meille jotka pitävät suomalaisesta draamasta (myös ulkomailla), että Yle joutuu media- tai tv-lupamaksujen epävarmuuden edessä tuntuvasti supistamaan sitä tulevina vuosina. Koska se tulee kyllä näkymään ja tuntumaan selvästi.

Yle Draaman päällikkö, Pekka Ruohoranta kirjoitti heidän lähitulevaisuuden suunnitelmistaan blogissaan "Itsekkyys ja avoimuus". Ensinnäkin uutiset eivät ole kovin hyviä itsenäisille tuotantoyhtiöille, joilta Yle on tilannut draamaa entistä enemmän viime vuosina ja nyt hanat menevät kiinni.

Tärkeänä pidän myös sitä, että jos Yle aikoo yhdistää indietuotannon ja talon sisäisen osaamisen, niin yhteistyö tulisi tapahtua myös tiedottamisen ja markkinoinnin puolella. Liian usein esimerkiksi indietuotantojen ja teostyyppisen draaman tiedottaminen jää tuotantoyhtiön tai jopa ohjaajan vastuulle, niille jotka haluavat aktiivisimmin tuoda ohjelmaa esille. Kun sen mielestäni pitäisi olla yhteinen juttu, yhteinen jaettu etu.

Ylellä on siihen ymmärtääkseni hyvät resurssit, mutta jonkun olisi otettava nimenomaan kalliin draaman mainostaminen ja tiedottaminen voimakkaasti haltuun, jotta sitä ei enää missattaisi eikä katsojalla olisi vanhentunutta kuvaa siitä, mistä tässä maassa tällä hetkellä kerrotaan fiktion keinoin. Katsojan näkökulmasta ei liene oleellista miten sarja tai teos on tuotettu vaan minkälainen siitä tuli. Ja mistä ja koska se tulee.

Yksikään tekijä ei halua hävittää monen vuoden työtään muiden joukkoon, vaan kailottaa että täältä tullaan ja lujaa.