yle.fi


Täältä tullaan ja lujaa

Täältä tullaan ja lujaa

29. kesäkuuta 2010 Kommentit: 2

Näillä sivuilla on kirjoitettu ja puhuttu paljon kotimaisen draaman markkinoinnista. Se on hyvä. Se on askarruttanut minuakin jo pitkään.  Varsinkin Ylen omilla kanavilla esitettävän tv-draaman tiedottaminen. Kotimaisen teatterielokuvan markkinoinnista puhumattakaan.

Jossain mättää kyllä pahasti jos potentiaalinen katsoja unohtaa odottamansa elokuvan eikä huomaa että se pyörii teattereissa, tai ei muista katsoa tai edes äänittää digiboksiinsa esimerkiksi Ylen uutta draamaa. Tai ei ehdi katsomaan sitä Areenasta. Koska kyllä hyvää draamaa joka Ylen kanavalta tulee, mutta se  tuntuu hukkuvan jonnekin kaiken muun tarjonnan sekaan.

En lähde tässä ruotimaan kotimaisten teatterielokuvien markkinointia, joka on mielestäni meillä vielä aivan lasten kengissä. Siihen ei satsata, kun ei ole rahaa. Tai vain harva osaa sitä hyödyntää. Suomessa ei taida olla yhtäkään vain elokuviin keskittynyttä mainostoimistoa tai pr-yhtiötä. Elokuvan markkinointi tuntuu olevan aina vähän kuin pakkopullaa, hyväntekeväisyyttä tai halvemmalla tehtyä kuin ”oikea markkinointi”.

Vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on markkinoinnin tärkeyttä ja merkitystä vihdoin alettu ymmärtää ja arvostaa. Jopa minäkin. Mainitsen nyt kuitenkin, että se tarvitsisi sekä energiaruiskeen että uusia tai edes uudeksi koettuja keinoja innostaa katsojia teattereihin. Mitä ikinä ne keinot sitten ovatkaan. Elokuvan markkinointi tuntuu kangistuneen yhtä lailla kun elokuvan kielikin, ei ota riskejä, ei voida kokeilla mitään uutta koska ei tiedetä miten se sitten menisi läpi. Elokuva ei taida olla se uusien kokeilujen kenttä meillä Suomessa. Valitettavasti.

Kirjoitin ensimmäisessä kirjoituksessani siitä, kuinka suomalainen draama kiinnostaa ulkomailla. Tai ainakin Ranskassa. En tarkoita, että jos se kiinnostaa ulkomailla, niin se sitten ON hyvää, vaan sitä kuinka sokeaksi sitä itse myös saattaa tulla kun ei pysty vertaamaan muuhun kuin aina maailman parhaimpaan ja kalliimpaan draamaan.

Minä olen siis sitä mieltä että Suomessa tehdään paljon hyvää draamaa. Toki sitä voisi tehdä vielä parempaakin, haastavimmista aiheista, ja koko ajan enemmän vain sitä ”hyvää” , ”koskettavaa” ja  ”kiinnostavaa”  draamaa.  Sekin on tietysti yksilöllistä mitä kukakin draamalta hakee ja haluaa. Mutta väkilukuumme nähden  televisiosta tulee jo nyt (ainakin silloin tällöin) mielenkiintoisia suomalaisia tarinoita. Niistä ei vaan aina tiedä tai kuule tai niitä ei huomaa koska niitä ei Yle voi markkinoida eikä mainostaa.

Itse en seuraa jatkuvajuonisia sarjoja, kuten Kotikatua koska haluan tietää miten tarina päättyy ja mihin tekijät haluavat meidät tarinallaan kuljettaa. Muut sarjat, minisarjat, tv-leffat, lyhytelokuvat ja lähestulkoon kaikki (Ylen yhteistuottamat) pitkät leffat päätyvät esimerkiksi Kotikatsomon ohjelmistoon. Kotikatsomo voisi nostaa profiiliaan ja mainostaa tai edes tiedottaa itsestään vieläkin enemmän. Sillä on jo vakiintuneet katsojat ja onhan se jo käsite, mutta ihmettelen aina vuodesta toiseen sitä miksi Yle ei esimerkiksi tartu nostamaan tätä kokonaisuutena enempää esille koska se on loistava ”tuote”. Hyvät katsojaluvut ja Suomen kärkitekijöiden töitä sekä talon sisältä että indiepuolelta. 

Yle tuottaa, yhteistuottaa ja tilaa suurimman osan kotimaisesta draamasta. Siitä nostan hattua koska muuten kirjo olisi vielä paljon pienempi. On todella harmittavaa meille jotka pitävät suomalaisesta draamasta (myös ulkomailla), että Yle joutuu media- tai tv-lupamaksujen epävarmuuden edessä tuntuvasti supistamaan sitä tulevina vuosina. Koska se tulee kyllä näkymään ja tuntumaan selvästi.

Yle Draaman päällikkö, Pekka Ruohoranta kirjoitti heidän lähitulevaisuuden suunnitelmistaan blogissaan "Itsekkyys ja avoimuus". Ensinnäkin uutiset eivät ole kovin hyviä itsenäisille tuotantoyhtiöille, joilta Yle on tilannut draamaa entistä enemmän viime vuosina ja nyt hanat menevät kiinni.

Tärkeänä pidän myös sitä, että jos Yle aikoo yhdistää indietuotannon ja talon sisäisen osaamisen, niin yhteistyö tulisi tapahtua myös tiedottamisen ja markkinoinnin puolella. Liian usein esimerkiksi indietuotantojen ja teostyyppisen draaman tiedottaminen jää tuotantoyhtiön tai jopa ohjaajan vastuulle, niille jotka haluavat aktiivisimmin tuoda ohjelmaa esille. Kun sen mielestäni pitäisi olla yhteinen juttu, yhteinen jaettu etu.

Ylellä on siihen ymmärtääkseni hyvät resurssit, mutta jonkun olisi otettava nimenomaan kalliin draaman mainostaminen ja tiedottaminen voimakkaasti haltuun, jotta sitä ei enää missattaisi eikä katsojalla olisi vanhentunutta kuvaa siitä, mistä tässä maassa tällä hetkellä kerrotaan fiktion keinoin. Katsojan näkökulmasta ei liene oleellista miten sarja tai teos on tuotettu vaan minkälainen siitä tuli. Ja mistä ja koska se tulee.

Yksikään tekijä ei halua hävittää monen vuoden työtään muiden joukkoon, vaan kailottaa että täältä tullaan ja lujaa.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Pasi Räihä 29.06.2010, 10:25

Pakko tunnustaa, tärkeä asia, lähellä sydäntä.
Suuri osa ylen markkinoinnin väestä on nyt ihanien kesälomatouhujen äärellä joten vastaan tähän rohkeasti ja omapäisesti. Toimin tuottajana YLEn viestinnässä ja markkinoinnissa internetin äärellä.

Elokuvapuolella mitataan varmasti jatkuvasti pelon sekaisin tuntein panos-tuotos-suhdetta ja mennään, kun oikein pelottaa, perinteisillä hyväksi havaituilla keinoilla. Ainoastaan varmat hitit saavat rimaa hipoen jotain enemmän. Tämä on harvinaista. Harva elokuva saa todellakin osakseen muuta kuin kevyen traileroinnin ja näön vuoksi jotain tilpehööriä.

Resurssit. En lähde sitä tässä tarkemmin puimaan muuten kuin toteamalla: töitä ja kiirettä piisaa.

Mutta todellakin. Miten markkinoida maailman parasta suomalaista draamaa? Miten se voisi tapahtua jos/kun rahaa on vähän? Tiedottaminen on tietenkin erittäin tärkeää. Muiden medioiden kautta sana leviää tehokkasti mutta ei välttämättä aina erotu muusta massasta. On myös ihmisiä jotka eivät lue enää lainkaan lehtiä. Taloudellisesti huokeimpien keinovalikkojen joukkoon kuuluvat nykyään sissimarkkinointi, sosiaalinen media ja näihin nivoutuva viraalimarkkinointi. Nämä keinovalikot puhuttelevat kaikkein parhaimmin alle 40 vuotiaita(ei tarkoita etteikö toimisi vaikka satavuotiaaseen, vihaan ihmisten luokittelua pelkän iän perusteella).

Sissimarkkinointi (epätyypilliset markkinointiteot http://fi.wikipedia.org/wiki/Sissimarkkinointi) pyrkii tavoittamaan uudenlaisin keinoin kriittisesti perinteiseen mainontaan suhtautuvat suomalaiset. Sissimarkkinointi voi synnyttää onnistuessaan isonkin kohun tai keskustelua (joka taas auttaa merkittävästi tunnetuksi tekemisessä). Valitettavasti sissimarkkinointi vaatii uudenlaista ajattelua ja etenkin henkistä selkärankaa kestää mahdollinen kritiikkikin. Tätä selkärankaa pitää löytyä enemmän kaikkien yle-täti-ja-setähenkilöiden henkilökohtaisesta ominaisuuspakista ennen kuin voimme onnistua tässä. Mutta äärimmäisen tehokasta se voi onnistuessaan olla. Sissimarkkinointi on useimmiten huomattavasti (paino sanalla huomattavasti) halvempaa kuin perinteinen markkinointi.

Itse omaan vahvaa näkemystä alle 35-vuotiaista nuorista aikuisista. Internet on heidät imaissut. Ja tiedättekö miksi? Keskeinen kysymys johon taiten vastaamalla voisimme kehittää myös kotimaista draamaa itsessään.

Sosiaalinen media (Facebook, Wikipedia, YouTube, Flickr, blogit, Pinterest yms.) ei ole automaattinen vastaus JOTA SEN VALITETTAVAN USEIN KUVITELLAAN OLEVAN.

Markkinoinnillisesti ajateltuna internetissä (ja siinä paljon puhutussa sosiaalisessa mediassa) tulisi olla jotain sellaista elämyksellistä SISÄLTÖÄ josta intoudutaan ja inspiroidutaan ja jota lähdetään sitten levittämään omille tahoille (viraalimarkkinointi=virusmainen leviäminen). Tämä on jossain määrin aika hasardia hommaa koska muuttuvien tekijöiden määrä internetin syövereissä on suuri. Ihmiset ovat aivan eri tavalla "asian" äärellä ja läsnä kuin muissa medioissa. Jos muiden medioiden kanssa otetaan aurinkoa ja mussutetaan munkkia...internetissä juostaan 110-metrin aitoja ulkoavaruuden hirviöiden kanssa ja tehdään kymmentä muuta asiaa yhtäaikaisesti. Ihmiset ovat hektisiä ja haluavat suureksi osaksi viihtyä ja peilata itseään kaikkeen.
Siksi tiivistänkin: jos haluat täysosuman internetissä, räjäytä atomipommi, riko pelisääntöjä, lopeta sisäsiisti hienostelu, out-of-the-box!

Mutta palataan alkupisteeseen. Kuka tämän kaiken tekee? Yhdessä indien kanssa sen pitäisi onnistua, mutta vain yhdessä. Se että kuka kulloinkin tarttuu tapaukseen ja lähtee vetämään iloisesti rekeä markkinoinnillisesti on toinen asia.

Mielestäni YLEn pitäisi toimia entistä rohkeammin uusissa maailmoissa jota kohden yhä kasvava joukko suomalaisia ui.

Tällaisin ajatuksin aurinkoisena päivänä.
Suomidraama nousuun!

Saara 04.08.2010, 10:16

Hei Pasi,

Kiitos pitkästä ja perusteellisesta vastauksestasi ja vastaan tähän vasta nyt koska olen itsekin ollut kesää viettämässä. Olen tästä kanssasi aivan samaa mieltä: Markkinoinnillisesti ajateltuna internetissä (ja siinä paljon puhutussa sosiaalisessa mediassa) tulisi olla jotain sellaista elämyksellistä SISÄLTÖÄ josta intoudutaan ja inspiroidutaan ja jota lähdetään sitten levittämään omille tahoille.

Ilmoitukset eivät riitä ja vaikka perustaisi ryhmiä yms niin jaksaako sekään kiinnostaa. Kaikilla on nykyään informatiiviset nettisivut, mutta eipä niissä mitään muuta mielenkiintoa olekaan.

Hyviiä ehdotuksia sulla ja toivon tästä rakentavaa keskustelua ja ideointia, että miten sekä kalliit ylen omat että indien fiktiot saataisiin nostettua esiin uudella innostavalla tavalla. Ja imagoa nostettua myös. Ylehän tekee jo tätä, muttei fiktion puolella.

test

  • Ohjaajan setissä

    Saara Saarela on valmistunut elokuvaopinnoista Pariisista (1996) sekä Taideteollisesta Korkeakoulusta ohjaajaksi (2008). Ollut ammatissa nyt noin kymmenen vuotta ja ohjannut mm. elokuvat ”Hengittämättä ja Nauramatta” ja viime vuonna ensi-iltansa saaneen ”Väärät Juuret”. Hän on ohjannut myös useita televisiosarjoja, mm. ”Juurikasvua” sekä palkittuja lyhytelokuvia. Ja juuri saanut valmiiksi ensimmäisen ranskalaisen elokuvansa.

Uusimmat kommentit

Pertti

Kauppalista ei itsessään ole kirjallisuutta, vaikka sellaisessa saattaa piillä suuren tragedian ainekset.