Erinomainen ajatus, pitäkää ideointilamppu palamassa! Siinä sitä mielikuvitusta saakin vaivata, kun yrittää keksiä millä saisi ymmärrystä syntymään ns. ulkopuolella oleville, oli asia mikä hyvänsä. Ensialkuun luulisi, että nimenomaan sokean elämää olisi helppo tuoda esille nimenomaan radiossa, jossa näkeminen on poissuljettu myöskin näkeviltä kuuntelijoilta. Mutta ehkei se olekaan niin yksinkertaista. Mehevässä kuunnelmassa toimivat draaman lait, ja kuuntelijaa koskettavaa/kiinnostavaa ristiriitaa ja juonta on vaikea löytää kepin ja kiven kohtaamisesta.
Olin kerran jumalanpalveluksessa, jossa tekstinlukijana oli täyssokea poika. Aivan loistava ääni, enkä ole vielä yhtään näkevää pappia kohdannut, jonka raamatunluku olisi koskettanut niin syvältä. Näkevän kannalta ristiriita syntyi, kun keppiä ei näkynyt kirkonpenkkiin, vaan joku täti-ihminen talutti horjahtelevaa poikaa ylös rappusia ja kurotti kättä puhujanpöntön laidoille. Näkevät kuiskuttelivat penkeissä: varmaan sairas tai humalassa, ihmisen pilkkaa pyytää tuollainen arvokkaaseen tehtävään.
En voi tietää, mitä sokea HALUAISI näkevän tietävän, mutta näkevän sydäntä ja ymmärrystä ainakin avaa, kun huomaa omien ennakkoluulojensa joutuvan häpeään: ahaa, sillä pojalla onkin keppi, kun se haparoi takaisin penkilleen.
Sitä sitten miettii, mitä kaikkea on täytynyt tapahtua pojan elämässä, että lukeminen ja tuleminen ylipäätään onnistuu. Millä uhrauksilla koulunkäynti ja lukemaan opettelu onnistuu? Miten hankitaan tehtäviä jakavien luottamus, ja millä haavoilla? Ja niin edelleen. Ihan eri asia kuin näkevällä, joka saa tekstinlukupyynnön, sanoo joo, merkkaa keikan kalenteriin ja järjestää itsensä paikalle ajoissa. Tai tavallaan siis sama.
Mutta jos asettaa näkevän ja sokean saman tavoitteen eteen esim. kuunnelmassa, ja kehrää mukaan vielä kuulijaa koskettavaa kateutta, katkeruutta, voitonhimoa, halveksuntaa, verta, hikeä ja kyyneleitä jne., voi ainakin näkevän sydän raottua. Toivottavasti.
Tuli pitkä juttu tästä, mutta tavoitteenne alkoi kiinnostaa, kun se ei taida ollakaan ihan helppo saavuttaa.
Erinomainen ajatus, pitäkää ideointilamppu palamassa! Siinä sitä mielikuvitusta saakin vaivata, kun yrittää keksiä millä saisi ymmärrystä syntymään ns. ulkopuolella oleville, oli asia mikä hyvänsä. Ensialkuun luulisi, että nimenomaan sokean elämää olisi helppo tuoda esille nimenomaan radiossa, jossa näkeminen on poissuljettu myöskin näkeviltä kuuntelijoilta. Mutta ehkei se olekaan niin yksinkertaista. Mehevässä kuunnelmassa toimivat draaman lait, ja kuuntelijaa koskettavaa/kiinnostavaa ristiriitaa ja juonta on vaikea löytää kepin ja kiven kohtaamisesta.
Olin kerran jumalanpalveluksessa, jossa tekstinlukijana oli täyssokea poika. Aivan loistava ääni, enkä ole vielä yhtään näkevää pappia kohdannut, jonka raamatunluku olisi koskettanut niin syvältä. Näkevän kannalta ristiriita syntyi, kun keppiä ei näkynyt kirkonpenkkiin, vaan joku täti-ihminen talutti horjahtelevaa poikaa ylös rappusia ja kurotti kättä puhujanpöntön laidoille. Näkevät kuiskuttelivat penkeissä: varmaan sairas tai humalassa, ihmisen pilkkaa pyytää tuollainen arvokkaaseen tehtävään.
En voi tietää, mitä sokea HALUAISI näkevän tietävän, mutta näkevän sydäntä ja ymmärrystä ainakin avaa, kun huomaa omien ennakkoluulojensa joutuvan häpeään: ahaa, sillä pojalla onkin keppi, kun se haparoi takaisin penkilleen.
Sitä sitten miettii, mitä kaikkea on täytynyt tapahtua pojan elämässä, että lukeminen ja tuleminen ylipäätään onnistuu. Millä uhrauksilla koulunkäynti ja lukemaan opettelu onnistuu? Miten hankitaan tehtäviä jakavien luottamus, ja millä haavoilla? Ja niin edelleen. Ihan eri asia kuin näkevällä, joka saa tekstinlukupyynnön, sanoo joo, merkkaa keikan kalenteriin ja järjestää itsensä paikalle ajoissa. Tai tavallaan siis sama.
Mutta jos asettaa näkevän ja sokean saman tavoitteen eteen esim. kuunnelmassa, ja kehrää mukaan vielä kuulijaa koskettavaa kateutta, katkeruutta, voitonhimoa, halveksuntaa, verta, hikeä ja kyyneleitä jne., voi ainakin näkevän sydän raottua. Toivottavasti.
Tuli pitkä juttu tästä, mutta tavoitteenne alkoi kiinnostaa, kun se ei taida ollakaan ihan helppo saavuttaa.