Tuanoinnii. Paljonkin voisi kommentoida, heitän jotain. Luovan työn tekeminen on raakaa ja silti niin ihanan palkitsevaa. Siis aina joskus, eihän tätä kukaan muuten tekisi. Maineesta ei usein saa kuin ikäviä vatsapuruja mutta onnistumisesta iloa ainakin hetkeksi.
Täällä kun olen lueskellut ja pohtinut kirjoittamista, niin minulle on syntynyt vaikutelma suuresta ja pelottavasta ohjaaja-dramaturgi-tuottaja-möröstä, jota pieni, kiltti ja ahkera käsikirjoittajaparka joutuu tottelemaan. Ehkä tuostakin ylläolevasta tekstistä kuulsi sellainen tunnelma, ehkä vaan taas "kuvitan" päässäni jotakin.
Arkaa se on elämä joskus. Sitä tuo itsensä muiden arvosteltavaksi ja hylsyjä lentelee. Mutta niin saa turpaansa muutkin. Ei pääse luovan työn visualisti yhtään helpommalla. Ei varmasti stylisti eikä kaffenkeittäjä. Silloin kun on pipo kireällä.
Oma kokemukseni muistuttaa, että toisen ihmisen kannustaminen luo puitteet hyvän tuloksen syntymiselle. Mikä siinä on, että me tarvitsemme juuri silloin eniten toisiamme, kun haluaisimme tykittää toisen helvettiin puheineen ja opetuksineen.
Jykevää toimintaa ja käänteitä on keskustelupalstoilla, joilla ensin tapellaan verissä päin ja sitten yhtäkkiä, jostain kummallisesta, tutusta lauseesta lähtien ollaan kuin ylimmät ystävät. Sitten kun se itse tarina muuttuukin mukavaksi, niin kirjoittelu loppuu kuin seinään. Pitänee vaan jatkaa tällä kuoppaisella tiellä. Kiitoksia kun jaksatte kouluttaa, meitä on moneen bussiin menijöitä.
Tuanoinnii. Paljonkin voisi kommentoida, heitän jotain. Luovan työn tekeminen on raakaa ja silti niin ihanan palkitsevaa. Siis aina joskus, eihän tätä kukaan muuten tekisi. Maineesta ei usein saa kuin ikäviä vatsapuruja mutta onnistumisesta iloa ainakin hetkeksi.
Täällä kun olen lueskellut ja pohtinut kirjoittamista, niin minulle on syntynyt vaikutelma suuresta ja pelottavasta ohjaaja-dramaturgi-tuottaja-möröstä, jota pieni, kiltti ja ahkera käsikirjoittajaparka joutuu tottelemaan. Ehkä tuostakin ylläolevasta tekstistä kuulsi sellainen tunnelma, ehkä vaan taas "kuvitan" päässäni jotakin.
Arkaa se on elämä joskus. Sitä tuo itsensä muiden arvosteltavaksi ja hylsyjä lentelee. Mutta niin saa turpaansa muutkin. Ei pääse luovan työn visualisti yhtään helpommalla. Ei varmasti stylisti eikä kaffenkeittäjä. Silloin kun on pipo kireällä.
Oma kokemukseni muistuttaa, että toisen ihmisen kannustaminen luo puitteet hyvän tuloksen syntymiselle. Mikä siinä on, että me tarvitsemme juuri silloin eniten toisiamme, kun haluaisimme tykittää toisen helvettiin puheineen ja opetuksineen.
Jykevää toimintaa ja käänteitä on keskustelupalstoilla, joilla ensin tapellaan verissä päin ja sitten yhtäkkiä, jostain kummallisesta, tutusta lauseesta lähtien ollaan kuin ylimmät ystävät. Sitten kun se itse tarina muuttuukin mukavaksi, niin kirjoittelu loppuu kuin seinään. Pitänee vaan jatkaa tällä kuoppaisella tiellä. Kiitoksia kun jaksatte kouluttaa, meitä on moneen bussiin menijöitä.