Tuo jako taiteeseen ja hömppään on aivan naurettava ja lähtöisin luultavasti niistä, jotka kokevat tarvetta korottaa omaa makuaan, asiantuntevuuttaan ja sivistyneisyyttään toisten kustannuksella. Heidät voi jättää omaan arvoonsa.

Minulle henkilökohtaisesti kaikki taide on viihdettä sikäli, että se saa minut viihtymään, täyttää aamujani, päiviäni ja iltojani ja saa ajan kulumaan. Siis se, että olen mieluummin kyseisen taideteoksen parissa kuin tuijotan seinää. Viihdettä ja viihtymistä yhtä kaikki.

Ongelma suomalaisessa draamassa on se, että siellä ollaan pitkälti joko tai: joko yritetään olla hirveän hauskoja ilman ajatuksen häivääkään tai sitten tavoitellaan jumalatonta vakavuutta sillä perusteella, että vakavuus alleviivaa sisällön merkittävyyden. Kuten sanoit, tuo ajatus siitä, miten aivot haluttaisiin jättää narikkaan raskaan päivän jälkeen, on absurdi - mutta sillä ainakin teatterit perustelevat ohjelmistovalintansa ja yksinkertaistavat ja aliarvioivat yleisöää: kun ei anneta ajattelemisen aihetta, eihän yleisö ajattele.

Ja sama meno jatkuu pitkälti suomalaisessa televisiossakin, etenkin jos vertaa todella hyvin yhdysvaltalaisiin tai brittiläisiin tv-sarjoihin. Meillä kyllä yritetään ansiokkaasti kirjoittaa vakavista ja tärkeistä asioista, mutta meillä, toisin kuin maailmalla, selitellään ja pehmitellään kaikki asiat valmiiksi ikään kuin televisioyleisö olisi vähä-älyistä - yhtään kysymystä henkilön motiiveista tai tekstin (implisiittisestä) sanomasta ei lopputekstien rullatessa saa olla jäljellä. Jos joku haluaa kutsua sitä hömpäksi, kutsukoon - minä kutsun vain ajatuksia herättämättömäksi ja tylsäksi taiteeksi. Sellaista on paljon muutakin.