Satiiri on vaikea laji, ja turhautumia ei pitäisi koskaan purkaa satiiriin: Kymenlaakson laulu oli tästä hyvä esimerkki: ei Kuusankoski niin paha paikka ole, eivätkä ihmiset sen kummempia kuin Hesassakaan.

Moskan näyttelijät ovat hyviä, mutta missä on käsikirjoituksessa draaman kaari, missä satiirin iskevyys? Entä komediamainen sanailu, joka vetää esimerkiksi Tankki täyteen -sarjan katselijalta hymyn huulen 30 vuotta myöhemmin? Miten kohtauksien välille syntyy yhtenäinen juonen koheesio? Siihen ei riitä tosielämästä lainattu ilmiselvä konteksti.

Dialogi on sujuvaa ammattikirjoittajan tusinatavaraa, josta hauskuutta saa etsiä. Juonikuvio Mutta ehkä tämä paranee seuraavissa osissa.