yle.fi


Kuunnelman kerrontatapa

Kuunnelman kerrontatapa

14. lokakuuta 2009 Kirjoittaja: Juha-Pekka Hotinen Kommentit: 1

Miten aiot kertoa tarinasi, havaintosi, vaikutelmasi , muistikuvasi, asiasi?

Onko se kerrontatapa, jonka olet valitsemassa, varmasti paras mahdollinen juuri sinun tarkoitukseesi, juuri tähän tapaukseen, tähän teokseen? Oletko miettinyt kerrontaratkaisusi suhdetta muihin vaihtoehtoihin? Oletko vertaillut niitä? Oletko kokeillut, luonnostellut muita vaihtoehtoja? Miksi olet päätymässä juuri valitsemaasi kerrontatapaan?

Kerrontatapaan kuuluu kaikki se, millä ei vastata kysymykseen Mitä aiot kertoa. Koska kerrontatapaan kuuluu kaikki muu, se on hyvin laaja asioiden ja valintojen joukko. Kerrontatapa on niin laaja asia, että se oikeastaan on hieman huono käsite; se kattaa niin paljon, että sen erotteleva voima on heikko.

Mutta: vaikka kerrontatapa ei ole teoreettisesti tai akateemisesti pätevä käsite, se on käytännön työssä hyvin hyödyllinen väline, monesta syystä. Jos vastasit alussa esittämääni kysymykseen mielessäsi, tämän työkalun hyödyt on helppo havaita.

Kerrontatapa ja tärkeysjärjestys

Aloitetaan tärkeimmästä: Useimmiten vastaus kerrontatapaa koskevaan kysymykseen sisältää tärkeysjärjestyksen. Joku aloittaa kuvaamalla päähenkilön, joku alkaa hahmotella juonta tai rakennetta, kolmas puhuu tyylilajista, neljäs rytmistä ja niin edelleen. Se, mihin järjestykseen eri kerrontakeinot on vastauksessa asetettu, kertoo yleensä vastaajan runousopin perusteet. Se, joka aloittaa kuvailemalla henkilöitä, lähestyy – ainakin tässä tekeillä olevassa työssä – kerronnan kysymyksiä henkilöiden kautta. Hänelle juuri henkilöissä ilmenee se, mikä on aiheen ja teemojen ohella tärkeintä. Tai tarkemmin: aihe ja teemat ilmenevät henkilöissä. Ne voivat siis ilmetä myös muualla, muissa keinoissa.

Kerrontapa ja suhde perinteeseen

Toiseksi vastaus kerrontatapaa koskevaan kysymykseen ilmaisee, mikä on valitsemasi kerrontatavan suhde perinteeseen. Vastaus paljastaa, onko suhteesi perinteeseen tietoinen vai tiedostamaton: oletko valinnut kerrontatapasi tahallasi vai vahingossa, toisin sanoen oletko omaksunut kerrontatapasi, esimerkiksi juonen, sen vuoksi että tietynlaiset kerrontatavat ovat tuttuja, paljon käytettyjä, että niitä on ikään kuin tapana käyttää. Vahingossa valittua kerrontatapaa ei itse asiassa ole lainkaan valittu, se on omaksuttu joko tiedostamattomasti tai väärinkäsitysten eksyttämänä.

Yhdentekevä kerrontatapa?

Mitä ovat nuo väärinkäsitykset? Tärkein väärinkäsitys on vanha kuvitelma, että kerrontatapa on yhdentekevä. Tämä harhaluulo perustuu ajatukseen, että kerrontatapa on mahdollista irrottaa teoksen – kuunnelman tai elokuvan – sisällöstä. Tällöin ajatellaan, että kerrontatavat ovat sisällön suhteen neutraaleja. Kerrontatapoja voidaan kyllä vaihdella, mutta perusteena ovat tottumukset tai muodit eli kuvitelmat siitä, mikä kiinnostaisi vastaanottajaa eniten. Valintaa ei silloin ohjaa teoksen sisältö.

Toinen väärinkäsitys on, että kerrontatavoista olisi olemassa joitakin yleisiä normeja. Että jokin kerrontatapa olisi lähtökohtaisesti parempi, arvokkaampi, tehokkaampi, toimivampi kuin jokin toinen. Jokin kerrontatapa on aina lopulta käyttökelpoisempi kuin muut, mutta yleisellä tasolla kerrontatavoista ei voi sanoa muuta kuin että jotkut kerrontatavat ovat yleisempiä, suositumpia kuin toiset.

Tämä on tärkeä muistaa varsinkin silloin, kun päinvastoin näyttää siltä, että kerrontatavoilla olisi jyrkkä ja jähmeä arvojärjestys.  Vaikka suurin osa dekkareista kerrotaan poliisin ja toiseksi suurin osa rikollisen näkökulmasta, muitakin vaihtoehtoja on: dekkari voidaan kertoa vaikkapa uhrin, sivullisen tai ulkopuolisen kertojan, esimerkiksi kymmeniä vuosia myöhemmin kuulustelupöytäkirjoja tutkivan uteliaan näkökulmasta. Mikä on käyttökelpoisin ratkaisu juuri sinun tapauksessasi?

On siis virhe kuvitella, että kerrontatavan ´ajanmukaisuus` olisi riittävä peruste sen valitsemiseksi. Fragmentaarisen eli katkelmallisen kerrontatavan valitsemiseksi ei riitä, että monet päätyvät näinä aikoina valitsemaan sellaisen. Mutta yhtä lailla virheellinen on käsitys, että kerrontatavat olisivat ajattomia. Viisi- tai kolminäytöksinen draama, joka kuunnelmassa tai elokuvassa voi näyttäytyä selkeästi viiteen eri toiminnalliseen jaksoon ryhmiteltynä, viittaa historiaan. Tällainen rakenne tuo mukanaan arvokkuutta ja harmoniaa, koska historian myötä tuohon rakennemalliin on tarttunut ja kertynyt – muiden lisäksi -- arvokkuuden ja harmonian merkityksiä. Ellei tuota rakennetta käytetä tietoisesti noiden merkitysten välittämiseen, rakenteesta tulee painolasti.

Kerrontatapoja voi ja pitää harjoitella. Draamafiktion tekeminen on kellosepän työtä: yksityiskohtien rikkaudessa ja tarkkuudessa on aina parantamisen varaa. Voit pitää itseäsi realistisen miljöökuvauksen mestarina, mutta luulen, että sinun on siitä huolimatta harjoiteltava sitä jatkuvasti: aina saattaa löytyä joku parempi, kiinnostavampi. Ja vaikka ei löytyisi, sinun on ylläpidettävä taitoasi. Mutta sinun on harjoiteltava myös muuta, erikoisalasi vastakohtia. Symbolisten tai abstraktien maailmojen kuvitteleminen voi olla sinulle tie johonkin uuteen.

Kerrontatapa kertoo kuten kieli kielii

Kun kerrot juttusi kerrontatavan, kerrot usein myös sen, mikä sinun ajattelutavassasi on sisällön ja muodon suhde. Jos pidät itsepintaisesti kiinni jostakin tietystä kerrontatavasta – etkä tee sitä tottumuksen tai muun kapea-alaisuuden vuoksi – sinulle muoto lienee ensisijainen sisältöön ja teemoihin nähden. Et ehkä yksinkertaisesti kykene näkemään ja kuulemaan tarinaasi tai vaikutelmaasi muulla tavoin toteutettuna. Jos kuulet tarinasi Turun ja Savon murteilla käytynä dialogina ravintolavaunussa, sinulle saattaa olla mahdotonta kuvitella, että se toteutettaisiin kokonaan ilman dialogia, esimerkiksi kertojan kertomuksena, tai jopa kokonaan ilman tekstiä, tehosteäänien kerrontana tai kuvakerrontana. Kuitenkin juuri nämä ratkaisut saattaisivat olla niitä luovia, raikkaita siirtoja, joita tarinasi tarvitsee muuttuakseen kiinnostavaksi.

Toisaalta itsepintaisuus tietyn kerrontatavan suhteen voi olla myös hyvä merkki. Koska kerrontatapa, muoto, on sinulle niin tärkeä, et luultavasti raskauta teostasi liiallisella tarkoittamisella, sanomalla, teemojen ylikuormalla tai tendenssillä. Kerrontatavan ensisijaisuus voi tuoda esiin, että sinulle teoksesi sisältö ja taiteen merkitys laajemmin on kertomisessa itsessään. Jokin tapa kertoa tarina on sen tarinan olemassaolon riittävä syy.

Tärkeintä kerrontatavan valitsemisessa on se, että valitsee eikä ajaudu. Kun keskustelukumppanisi saa tietää kerrontatapasi, hän ymmärtää usein myös sen, kenelle olet aikonut tarinasi kertoa.  Hän saattaa myös tajuta, millä foorumilla olet aikonut tarinasi kertoa. Kumppanillesi paljastuu myös se, oletko tietoinen siitä, että muutakin kuin tarinoita voidaan kertoa.

Ja lopuksi varoitus: kun paljastat kerrontatapasi, paljastat itsesi. Se tapa, jolla aiot kertoa kumppanillesi, että aiot jättää hänet, kertoo sinusta kaiken. Tätä ei pääse pakoon: tapa, jolla aiot jättää sen kertomatta, on yhtä paljas.                                      

 

Kiinnostuitko kuunnelmasta? Pekka Kyrön, Radioteatterin pitkäaikaisen, huhtikuussa 2009 eläkkeelle jääneen, päällikön blogi Kuulokulmia käsittelee radiodraamaa kuulijan näkökulmasta.

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 30.12.2009, 14:57

Liikaa selityksiä.
En kuuntele radiota ennen kuin jatkuvat uusinnat ja samaa kaavaa jauhavat ohjelmat saavat rinnalleen tähän päivään liittyvää syvää ja kipeääkin aihekenttää TUOREILTA TEKIJÖILTÄ.
Vuosikymmenien ateljeekilinöistä jo päänsärky.