Amila - käsikirjoitus 2. versio

Amila

Tämä on johdonmukainen kokonaisuus, edelleen. Muutamia hyviä uusia elementtejä ja kohtauksia on mukana. Nyt voimme keskittyä rauhassa henkilöihin, ja tutkia, kuinka kasvattaisimme heistä kaikista kolmiulotteisia, oikeita ihmisiä.

Amila on huolissaan pikkusiskonsa joutumisesta ympärileikattavaksi. Hän jakaa huolensa sekä veljensä että tämän tyttöystävän kanssa. Kaipaisin heidän reaktioihinsa suurempaa konfliktia, ja erilaisempaa suhtautumista. Mahadin torjunta on selkeästi ilmaistu, mutta nielisikö Amila sen noin helposti? Reetan suhtautuminen taas on ihan odotettu ja ilmeinen, mikä on aina vähän tylsää. Kertoisiko Amila tosiaan asiasta Reetalle? Mikä heidän suhteensa on? Miksi Amila ei kerro mitään Saanalle? Amilan ja Saanan suhteessa on varmasti vielä muutenkin mietittävää. Nyt Saanan perhe on mukana vain kontrastin vuoksi, ja katoaa sitten takavasemmalle. Olisiko heillä mitään osuutta tarinassa myöhemmin?

Kun Kerttu kysyy Amilalta ”Onko kaikki hyvin?”, Amila vastaa: ”No, en oo aivan varma”. Olisi aika paljon tehokkaampaa hänen sanoa vaikkapa: ”Ei”. Tällaista pienentämistä ja kärjen katkaisua dialogissa on nähtävissä muuallakin tässä kohtauksessa, ja koko käsikirjoituksessa siellä täällä. Se on eräänlaista luontevoittamista, puhekielen tavoittelua, mutta saa asiat ja suunnat helposti tuntumaan turhan yleisiltä ja välillä jopa yhdentekeviltä. (Tämä kurssikin on nimeltään ”Käsikirjoitus. Nyt”, eikä ”Käsikirjoitus. Ehkä täs lähiaikoina, katotaan ny, jossain välissä.”) Tämä on pieni asia, mutta varsinkin näin lyhyessä draamassa kovin tärkeä. Tiukat kurvit ja terävämpi vastus.

Miksi Safia tahtoo tyttärensä puhuvan suomea, esim. kohtauksessa 5? Myöhemmin hän kertoo kauhistellen seuraavansa lapsiensa muuttuvan yhä suomalaisemmiksi. Onko tässä jokin logiikka, jota en ymmärrä?

Mitä tapahtuu kohtauksessa 26? Miksi Amila juuri tässä rutistaa kuraattorilapun pieneksi palloksi ja itkee? Mistä hänen päätöksensä tulee? Mihin hän reagoi? Amila luovuttaa, miksi?

Henry saa tarinassa sen verran reilusti aikaa ja huomiota, että kaipaisin kovasti häneen lisää lihaa ja verta. Nyt hän on vieläkin kovin yksiulotteinen. Tarvitaan muutos. Miten Henry muuttuu? Minä ainakin uskoisin, että tajuttuaan, mitä on tehnyt, Henry voisi oikeasti kauhistua. Näkisin mielelläni hätääntyneen pikkupojan. Voisivatko tässä Saanan ja Henryn suunnat kääntyä selvästi päälaelleen? Saana muuttuisi aktiiviseksi osapuoleksi, ja Henry taas ei juuri nyt pystyisi, haluaisi? Miestähän ei voi raiskata, mutta yrittää aina voi.

Reeta jätetään nyt yksin pimeään puistoon. Myös hänen ja Mahadin tarinassa olisi hyvä olla selkeämmät suunnat ja käänteet. Mitä jos Reeta jättää Mahadin? Antaisiko se Mahadille ja hänen mahdolliselle hirmuteolleen lisää uskottavuutta?

Montaa tämän käsikirjoituksen kohtausta lukiessa tulee väkisin mieleen kulunut, mutta silti varsin oivallinen sanonta: ”If the scene is about what the scene is about, you’re in deep shit.” Tällä siis tarkoitetaan tilannetta, jolloin kohtauksessa ei ole minkäänlaista alatekstiä, tai kaikki on juuri niin kuin näyttääkin olevan. Rakkauskohtaus, jossa kaksi henkilöä vuorotellen sanovat rakastavansa toisiaan, on aika tylsä kohtaus. Myös Amilassa henkilöt paikka paikoin vain yksinkertaisesti sanovat todelliset ajatuksensa ääneen, eikä kohtausta synny. Varsinkin ajatuksensa, jotka me jo tiedämme tai olemme itse oivaltaneet. Päinvastainen, yksinkertainen esimerkki toimivasta dialogista on vaikkapa tapa, jolla tytöt pelkästään vittuilevat Henrylle, vaikka tiedämme heidän oikeasti tahtovan hänen seuraansa.  
 
Kuten aikaisemminkin totesin, nuorisodialogiin tässä tarvitaan kipeästi konsulttia. Ei me tädit ja sedät enää osata.

Amilan törmääminen Kerttuun yöllä on erittäin erittäin oivallinen asia. Aikaisemmassa versiossa hän jäi lähinnä vain yhden varsin ilmeisen kohtauksen varaan, mutta nyt hänellä on yhtäkkiä aivan keskeinen osuus Amilan kuolemassa. Todella erinomaista. Muutamia huomioita kuitenkin Kertusta: hänen suhtautumisensa Amilan hätään on nyt kovin odotetun kaltaista. Hän puhuu paljon, mutta jälleen vain itsestäänselvyyksiä. Koska tarina vaatii hänen tulevan katumapäälle myöhemmin ja menevän tapaamaan Safiaa, ehdottaisin, että hänelle järjestettäisiin paljon enemmän kaduttavaa. Mitä jos hän näkisi Amilan ja tajuaisi mitä on tapahtunut, mutta menisi paniikkiin tai lukkoon, ja kääntäisi Amilalle selkeästi selkänsä? Kerttu voisi väistää koko tilanteen. Tai häipyä Amilan avunpyynnöistä huolimatta. Se olisi mielestäni uskottavaa, ja kertoisi samalla Kertusta paljon. Uskottavampaa olisi näin myös, että hänen omatuntonsa alkaisi vaivata. Kertun motivaatio prosarien viemiseen yöllä olisi paljon suurempi. Kertun ja Safian välistä kohtausta ovella tekisi myös mieli riisua liian itsestään selvästä dialogista, jolloin se olisi paljon vahvempi, paljaampi. Saisiko Kerttu edes sanaa suustaan moisessa oudossa ja odottamattomassa tilanteessa? Avuton, hyvää tarkoittava tumpelo on aina käyttökelpoinen. Pelkkä prosarien työntäminen nolona Safialle, raiskauksesta änkyttäminen ja pakeneminen olisi paljon traagisempaa. Kerttu katsoo olevansa pakotettu toimimaan asiassa jotenkin ihan virkansa puolesta, mutta kenties hän on maailman epäsopivin ihminen tekemään mitään tällaista. Maailman huonoin kuraattori. Suuri ristiriita, iso kynnys, ja vielä traagiset seuraukset.

Kun Mahad menee juhliin hakemaan Amilan laukkua, odotamme konfliktia. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Hän tahtoo hakea laukun, ja sen hän tekee. Miksi se siinä tapauksessa pitää näyttää? Kaipaan yllätystä, odottamattomia reaktioita. Jotain pitää tapahtua. Mainio pieni yksityiskohta muuten on, että Amilan laukku on juuri Marimekon. Kotoinen, suomalainen ikoni.

Lisää kysymyksiä: miksi Safia sanoo yhtäkkiä ja ihan ääneen, että Amila pelasti siskonsa? Jos se on ironiaa, tulee se aika oudossa tilanteessa. Vai onko niin, että Safia ei itsekään sisimmässään tahtoisi viedä nuorempaa tytärtään leikattavaksi? Hän on perinteen orja hänkin, vastoin tahtoaan. Tämä tuntuisi uskottavalta ja hyvältä. Mikäli näin on Kirsin tarkoitus, siihen voisi vihjata selvemmin, ehkä jo aikaisemmin. Miten?

Lopun suhteen suurin ongelma minun silmääni on se, että Mahad muuttuu yhtäkkiä robotiksi. Kaiken aikaisemmin nähdyn perusteella hänen tekoonsa on vaikea uskoa. Mitä vaihtoehtoja meillä on? Voisin katsojana ostaa vaikkapa vaihtoehdon, että Mahad kuuliaisesti yrittäisi, mutta ei mitenkään pystyisi murhaamaan siskoaan. Isä sen sijaan, nöyryytetty ja ylenkatsottu, voisi tässä kohtaa totisesti yllättää. Mikäli isä olisi se, joka lopulta painaisi veitsen Amilaan, vaikka se Mahadin kädessä vielä olisikin, teko olisi kiinnostavampi ja moniulotteisempi, ja kertoisi jotain Ibrahimista. Isä ostaa perheensä kunnioituksen surmaamalla tyttärensä. Huh. Mahad voisi tämän jälkeen silti tehdä lähtöpäätöksen itse, ottaa syyn ja rahat, ja toimia siis aktiivisesti. Suosittelen Kirsiä harkitsemaan vielä vakavasti erilaisia vaihtoehtoja.

Uskon ja luotan, että tämä ei jää tähän. Vielä riittää parannettavaa. Kirsillä on siihen sekä taitoa että tahtoa. Ja tästä eteenpäin myös kunnolla aikaa, vihdoinkin.

Mikko Reitala