Cantundo - käsikirjoitus 2. versio

Cantundo

Tämä tarina muuttuu ja edistyy koko ajan, koska Sauli tietää, että can’t undo ei koske käsikirjoittamista. Kaiken voi kyseenalaistaa. Uusilla ratkaisuilla ja elementeillä kokeileminen on tämän homman hauskimpia puolia. Hauskin, jos minulta kysytään.

Kuten käsikirjoituksissa yleensä, tämänkin ongelmat tiivistyvät vähitellen loppua kohti.

Alku on ihan linjassa. Edelleen on hyvä, että näemme Pexin suhteessa Mikon puheluun. Näin saamme syyn epäillä tai ainakin ihmetellä Pexin motiiveja jatkossa.

Tekstiviestien lisääminen kummitusten viestintäarsenaaliin tuntuu varsin hyvältä ratkaisulta. Hämäyksenä ne toimivat täydellisesti, ja antavat meille monia uusia mahdollisuuksia. Mutta jos tällaisen uuden elementin lanseeraa juttuun alkupuolella, pitäisikö sitä käyttää myös myöhemmin? Ehdottomasti. Kuten monet muistavat, herra A. Tsehov sanoi, että jos tuvan seinällä roikkuu haulikko ensimmäisessä näytöksessä, täytyy sitä käyttää viimeistään kolmannessa. Tarinan loppuvaiheissa viesteille voisi hyvin löytyä käyttöä, tai ainakin olisi hyvä purkaa asia jollain tavalla, niin että jälkikäteen tajuamme viestit Mikon omiksi tuotoksiksi. Ne voi helposti myös kuvitella ihan ratkaiseviksikin elementeiksi tarinan lähestyessä kliimaksiaan. Tavallaan ne voivat myös vertautua Mallan kirjeeseen.

Olisiko kiinnostavampaa, jos Mikon reaktio viesteihin alussa olisi jotenkin isompi? Nyt tekstarit aiheuttavat vain ikkunasta katsomista, mikä ei katsojasta tunnu oikein miltään, koska emme ymmärrä viestejä emmekä niiden sisältöä. Näemme vain pohdiskelevan miehen tuijottamasta ikkunasta. Minkä toiminnan viestit voisivat ihan suoraan laukaista?

Nyt käsiksessä menee varsin kauan, ennen kuin itse arvoitus lyödään tiskiin. Alussa sitä ei ole vielä selvästi kerrottu, joten vasta sivulla 13 saadaan kuulla, että hälytys oli turha. Kantavatko Mikon mökillä touhuaminen ja isä niin pitkälle? Mikko kyllä toimii, ostaa auton ja vippaa rahaa, mutta onko tämä toiminta nyt suhteessa mihinkään? Mitä Mikko haluaa? Jos tässä vaiheessa katsoja jo tietäisi, että asunnossa ei ollutkaan ketään, millaisen silmin silloin katsoisimme Mikkoa?

Mummo tuntuu naapurina käyttökelpoiselta. Ainakin minusta on jollain tavalla pelottavampaa, että kiistanalainen asunto on lukossa ja tyhjillään. Pitäisikö katsojaan istuttaa jo varhaisessa vaiheessa epäilys, että asunnossa on todella tapahtunut jotain? Miltä näyttäisi hidas ajo tyhjän, pimeän huoneen sisällä? Subjektiivinen ajo kenties? Tekisi mieli herättää selkeästi aavistus, että Mikko on ihan oikeassa, ja jotain hirveää on tapahtunut. Kuka siis valehtelee, ja miksi? Onko kuivunut veri liian klisee?

Erittäin hyvältä vaikuttaa, että Nea ei saa heti tietää Mikon hyllyttämisestä. Kestäisikö tämä jopa pitempään? Itse huomasin pettyväni, kun Pexi menee lavertelemaan niin pian. Jännitettä kasvattaisi kovasti, jos katsoja saisi odotella pitempään Mikon paljastumista. Tämä peittäisi myös hyvin Mikon todellista salaisuutta. Pexin motivaatiolla pelaaminen toki tuntuu ihan mahdolliselta. Kaikkein ilmeisin ja kliseisin ratkaisu olisi tietysti vihjata jotenkin, että Pexi hyötyy Mikon hyllyttämisestä.

Jos, ja kun, ajatellaan tätä tarinaa ihan päähenkilön kautta, mahdollisia ongelmia nousee horisonttiin. Jos hätäpuhelun arvoituksen selvittäminen, ja oman syyttömyytensä todistaminen, on Mikon päämaali, niin hän edelleen aika vähän tekee asian eteen. Nyt hän kyllä yrittää ottaa asiasta teknisesti selvää, mutta missä ovat tämän tavoitteen käänteet? Mitä enää tapahtuu? Näkisin mielelläni vielä jonkin vaihteen lisää. Miten Mikko voisi olla olevinaan yhtäkkiä lähellä arvoituksen ratkaisua? Joku uusi tieto, uusi käänne? Paljastus? Pitäisikö hänen kuitenkin päätyä asuntoon käymään? Nyt Mikko ottaa potkut ja menee taas mökille isän kanssa. Mitään ei oikeastaan enää tapahdu. Tahtoisin nähdä Mikon tekevän jotain, joka herättäisi katsojassa tunteita. Mitä enemmän Mikko kääntyy sisäänpäin, sen vaikeampi hänestä on saada otetta. Mitä paremmin ymmärrämme Mikon tavoitteen, sen helpompi meidän on siihen samaistua. 

Nea saa pitkin matkaa varsin paljon omaa tilaa, mikä on jatkon kannalta perusteltua, mutta nyt materiaali on vähän liian suurelta osin pelkkää ekspositiota. Mikä hän haluaa, ja miten hän toimii sen eteen?

Kun näkökulma vaihtuu lopullisesti Neaan, Mikko katoaa kuvasta kokonaan. Tämä on tietysti yksi vaihtoehto, mutta onko meillä muitakin? Varmasti tunnetuin klassikkoelokuva, jossa päähenkilö vaihtuu yhtäkkiä, on tietysti Psyko. Siinä katsoja siirretään aivan vaivattomasti murhaajan näkökulmaan, hänen puolelleen. En tarkoita tämän ratkaisun matkimista, mutta mielenkiintoista olisi, jos Mikko voisi henkilönä olla keskuudessamme pitempään, vielä senkin jälkeen, kun Nea on tajunnut hänen henkisen kondiksensa. Nyt Mikko muuttuu hetkessä vain yksinkertaiseksi, pahaksi takaa-ajajaksi. Voisiko tämä tapahtua myöhemmin? Miltä tuntuisi yhteinen illanvietto mökissä, niin että Nea joutuisi teeskentelemään ihan tietämätöntä? Kaipaisin siis kliimaksin lypsämistä, lisää vaihteita. Kun tällaiseen konfliktitilanteeseen on päästy, siitä ei kannattaisi heti luopua.   
 
Siskon lähestyminen on kyllä mukavasti kummitusjuttumainen elementti, mutta vielä aika outo ja irrallinen. Mitä sisko tahtoo? Mitä hän oikeasti tietää? Miksi hän lähestyy Neaa? Miksi juuri nyt? Tämä jäi ainakin minulle vielä hiukan hahmottomaksi. Kun Mikon pimahdus paljastuu, hänen olisi hyvä olla meidän silmissämme juuri kaikkein järjellisimmillään, kenties aivan lähellä arvoituksen ratkaisua. Sauli aivan varmasti keksii vielä parempia vaihtoehtoja Mikon paljastamiseksi. Näytetäänkö isä vielä? Entäs tekstiviestit?
 
Mikon kuolema on nyt edelleen antikliimaksi. Tyylilajin perinteiden mukaisesti katsoja pitää aivan varmana, että Mikko ei oikeasti olekaan kuollut, koska se tapahtuu noin helposti ja arkkukin näytetään heti, mutta ei ruumista. Hämmästys on suuri, kun juttu hiukan lyyrisesti lipuukin ihan oikeasti loppuunsa.

Lopun keskeneräisyys tulee varmasti myös tämän kireän aikataulun sivutuotteena. Aikuisilla ihmisillä on mahdollisesti muutakin tekemistä kuin rustailla yökaudet kässäriversioita kaiken maailman dramaturgeille luettavaksi. Ajan kanssa tämä tarina löytää varmasti vieläkin paremmin oman potentiaalinsa.

Tämän kurssin aikana on käynyt selväksi, että Saulilla on eväitä vaikka kuinka ammattimaiseen käsikirjoittamiseen tahansa. Tällainen psykologinen jännäri voi olla aika vaikea myydä tuottajille, jos ottaa huomioon kaikki pienen maamme tuotannolliset rajoitteet ja muut realiteetit. Mutta osoituksena kirjoittajan suuresta potentiaalista, Cantundo puhuu puolestaan. 

       
Mikko Reitala