Lumottu metsä - treatment 1. versio

Niko Susi, 43, on matkalla kotiinsa puiston reunalla. Matkan päästä hän huomaa, että siellä on joku; hänen tietokonettaan kannetaan ovesta ulos.

Niko tietää, mistä on kysymys: poliisi on tehnyt kotietsinnän. Nikoa epäillään alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Niko tietää myös, että koneelta löytyy todistusaineistoa. Hän kääntyy ärtyneesti kannoillaan ja kävelee pois: hintelä hahmo kiiruhtaa puistomaisemassa sulavan näköisesti kuin tanssija näyttämön poikki.

Niko menee kirjastoon, yleisötietokoneelle. Hän kirjoittaa selaimeen osoitteen lumottu metsä, ja kohta metsä avautuu hänen eteensä ja sulkee hänet sisäänsä aloitusanimaation myötä. Kirjaston tietokoneella ei ole ääntä, mutta kuulemme sen Nikon korvin: surumielinen, hiukan vino oboemelodia, joka hiipii linnunlaulun tavoin esiin kaukaisuudesta ja katoaa sinne takaisin.

Lumottu Metsä on nuorten tyttöjen virtuaalinen olotila, itseilmaisu- ja keskustelualue, jonne voi luoda haluamansa kaltaisen virtuaalihahmon ja sille oman tilan ja kirjelaatikon. Sivusto on suosittu omaperäisen visuaalisen ilmeensä ja ainutlaatuiseksi sanotun tunnelmansa vuoksi. Etusivulle on nostettu nuortenlehden arvio: tähän metsään haluat eksyä.

Niko valitsee toiminnon ’luo uusi hahmo’ ja antaa hahmolleen nimen Sad Mad Elf. Virtuaalitilaan kehkeytyy utuinen, elegantti hahmo, joka näyttää Oberonin ja Titanian androgyyniseltä tyttäreltä.

Sad Mad Elf kirjoittaa toisten käyttäjien nähtäväksi viestin, jossa hän valittaa kapeakatseisten ihmisten ymmärtämättömyyttä: muutenkin lyhytaikainen elämän kauneus uhkaa jäädä tyystin kokematta. Lopuksi hän pyytää sarkastisesti anteeksi olemassaoloaan ja toivoo itselleen kuolemaa.

Kuuluu koiran ulinaa. Kaupunkiomakotitalon oven edessä on musta labdadorinnoutaja, joka anelee päästä sisään. Martta Tupala, 67, avaa koiralle oven. Martalla on puhelu kesken, ja hän jatkaa puhumista samalla kun kävelee keittiöön ja antaa koiralle ruokaa. Linjan toisessa päässä joku on selvästi Martan neuvojen ja rohkaisun tarpeessa. 

Martan mies Juhani, 70, lukee pöydän ääressä lehteä ja kommentoi pahantuulisesti siinä olevaa yleisönosastokirjoitusta, jossa puolustetaan työllisyysturvaa; Juhanin mielestä se kertoo yrittäjävastaisuudesta. Martta viittilöi olevansa puhelimessa, mutta Juhanin mielestä sekin on yrittäjävastaisuuden merkki, ja hän jatkaa puhettaan entistä pahantuulisemmin. Martta tuo Juhanin eteen kupin tuoretta kahvia ja lämpimän korvapuustin ja siirtyy keittiöstä työhuoneeseen.

Martta lopettaa puhelun ja istuutuu avoimen tietokoneen ääreen. Hän on Lumotussa Metsässä. Ruudulla lukee ’Sinulla on seitsemän uutta viestiä’ ja ’Sad Mad Elf (uusi) jätti metsään viestin’. Martta näpäyttää kursorilla linkkiä ’Sad Mad Elf’ ja kumartuu kiinnostuneena katsomaan ruutua tarkemmin.

Nettipoliisi Paula Metsuri, 23, on työpaikallaan poliisiasemalla. Tutkintaryhmä, johon Paula kuuluu, kertaa Nikon tietokoneelta löytynyttä sisältöä: paljon käyntejä nuorten tyttöjen suosimilla keskustelualueilla; teknisesti ja taiteellisesti onnistuneita nymfettikuvia vähissä vaatteissa poseeraavista teineistä, jotka ovat iältään lähempänä kolmea- kuin yhdeksäätoista. Nikon viestit on enimmäkseen poistettu, mutta jäljellä olevat kertovat kirjallisesta lahjakkuudesta. Yksi poliiseista toteaakin: ’Sitten kun tää jää kiinni, se väittää takuulla, että tää oli joku sen taideprojekti.’

Tutkinnanjohtaja antaa Paulalle tehtäväksi partioida Nikon suosimilla sivustoilla ja pitää silmänsä auki. Kun porukka hajaantuu kokouksen jälkeen, työtoverit vinoilevat, että siellä netin nuorisopalstoillahan se Paula muutenkin aina on -- silloin kun ei tapaa samaa porukkaa nuorisokahviloissa tai juota niille teetä kotonaan. ’Jos sä et olisi meidän puolella, sua voitaisiin kuule epäillä pedofiiliksi.’ ’Aikuisseura vois tehdä sulle joskus hyvää.’

Päästyään työpisteelleen Paula napauttaa tietokoneensa näytönsäästäjän pois päältä. Lumottu Metsä tervehtii häntä: ’Tervetuloa kotimetsään, Valon Soturi.’ Tunnusmusiikin olemme jo kuulleet, mutta oboen sijaan sointi kuulostaa nyt panhuilulta ja sähkökitaralta. Profiilissaan Valon Soturi kertoo kiinnostuksensa kohteiksi muun muassa life coachingin ja hahmotaideterapian ja ihailemakseen henkilöksi Mikko Kuustosen.

Illalla Martta kirjoittaa tietokoneellaan piristysviestin Sad Mad Elfille Lumottuun Metsään: koskaan ei tiedä, mitä huominen voi tuoda tullessaan ja kenet seuraavana päivänä kohtaa; toisten ei pidä antaa sammuttaa sydämen tunnetta; jokaisen on etsittävä oma tiensä. Taustalla olohuoneessa Juhani keilaa Nintendolla.

Niko ehtii lukea Martan viestin juuri ennen kuin kirjasto suljetaan. Viestin on lähettänyt käyttäjä nimeltä Kuunkaste. Vieressä on hahmon kuva: se näyttää hyvän haltijattaren aloitekykyiseltä esikoistyttäreltä.

Myöhään yöllä Paula muokkaa Lumotussa Metsässä Valon Soturin käyttäjäprofiilia. ’Haluatko varmasti poistaa kaikki ystäväsi?’ ’Kyllä.’ ’Sinulla ei ole yhtään ystävää.’ ’Liitä kuva.’ ’Tallenna nimellä Anna.’

Näemme Paulan muiston. Vastavalossa, kirkkaan auringon täyttämässä huoneessa seisoo selin kameraan noin kaksitoistavuotias tyttö. Hänen edessään, kasvot rajattuina kuvan ulkopuolelle, on aikuisen hahmo. Tyttö riisuu puseronsa.

Niko kävelee kuun valaisemassa puistossa.

Martta ja Juhani ovat vuoteessa. Juhani nukkuu, Martta valvoo.

Nikon jutun tutkintaryhmä pitää kokousta poliisiasemalla. Tutkinta ei ole edistynyt; Niko tuntuu kadonneen kuin maan nielemänä.
Paulalla on sylissään kannettava tietokone, jolta hän lukee Lumottuun Metsään käyttäjälle Anna tulleita nimettömiä viestejä. Niiden sisältö on tiivistetysti, että mene luuseri junan alle.

Kokous päättyy, ja Paulan kollegat imitoivat iloisesti Pasilan Rauno Repomiestä: ’Kiinni jää kuitenkin lopulta se. Kopissa turhaan etsii nurkista pikkutyttöjä.’ Paula pakenee koneensa kanssa ulos raittiiseen ilmaan.

Paula surffaa mokkulalla puistossa puun alla. Hänellä on edessään näytöllä lista Lumotun Metsän käyttäjistä, ja hän käy sitä läpi käyttäjä kerrallaan. Nyt hänen kursorinsa alla on nimi Sad Mad Elf.

Paulan yläpuolella kevyt tuulenviri liikuttaa puun lehtiä. Jossakin laulaa lintu, jolla on ohut, huilumainen ääni ja siinä alakuloinen sävel. Puiston toisella puolella lapsi kaatuu kesken juoksun ja alkaa itkeä.

Paula soittaa kännykällään puhelun: ’No kukkuu, se on Paula äM kun soittaa. Voitko hakea mulle taas vähän teleliikennetietoja?’

Martta on saanut viestin. Hän tuijottaa tietokoneensa ruutua hämmentyneenä. Sad Mad Elf kirjoittaa: Voimmeko tavata?
Samassa Martan puhelin soi. Ei, tietenkään hän ei ole unohtanut. Tänään tavataan, ihan niin kuin sovittiin. Kakkukahvilassa. Martta viheltää koiran mukaansa ja lähtee ulos.

Roosa, 11, odottaa Marttaa kahvilassa. Roosa on Martan tyttärentytär. Roosa hymyilee iloisesti nähdessään Martan ja tämän koiran. Hän laskeutuu polvilleen koiran eteen ja rapsuttaa tätä huolellisesti. Martta hakee heille kakkupalat ja koiralle vesikupin.

Martta kyselee Roosalta tämän ja tämän äidin kuulumisia. Keskustelusta voi päätellä, että Martta ei tapaa omaa tytärtään yhtä usein kuin tämän tytärtä. Ja ilmeisesti niin on Roosan äidistä hyvä, Martalla kun on taipumus puuttua toisten asioihin.

Kun kakut on syöty ja on lähdön aika, Martta sanoo Roosalle: ’Kuule. Mulla on sellainen vähän kummallinen ehdotus. Saa vastata ei tai saa vastata kyllä.’

Paula kiertelee kirjastossa. Hän tarkkailee ihmisiä ja etsii katseellaan Nikoa. Lopulta hän menee kirjaston kahvilaan, ottaa haudutetun teen ja menee pöytään istumaan.

Martta ja Roosa saapuvat kirjastoon. He tilaavat ja maksavat kumpikin erikseen. Martta antaa katseensa kiertää salissa ja sanoo Roosalle: ’Mä tulen sitten sinne teidän luo.’

Roosa menee vapaaseen kahden hengen pöytään. Martta menee Paulan pöydän luo, kysyy, onko siinä tilaa ja istuu luvan saatuaan alas.
Martta aloittaa keskustelun siitä, miten mukavia paikkoja kirjastot ovat. Lastenosastoilla maailma on vielä niin kuin ennen vanhaan. Ja lukeminen on lapsille tärkeää, jotta he voivat jäsentää maailmaa. Maailmahan on aika monimutkainen paikka.

Paulan mielestä maailma on turvaton ja epäluotettava. On tärkeää valmistaa lapset riittävän varhain niin, että he osaavat pitää varansa. Selkeät ohjeet ja paljon tukea itsetunnolle. Turvalliset rajat ja ei päihteille. Elämänhallinta alkaa kotoa.

Martan ja Paulan jutellessa kirjaston avoimesta ikkunasta kuuluu alakuloista linnunlaulua. Niko seisoo kahvilan lasiovien takana ja katselee Roosaa. Välillä Roosa ottaa katsekontaktin Marttaan, ja Niko huomaa sen. Tuokion kuluttua hän on poissa.

Kirjasto suljetaan. Paula menee vielä töihin. Martta saattaa Roosan kotiin. Kun hän kävelee pois Roosan kotiovelta, näemme Nikon seisovan toisella puolella katua.

Seuraavana iltapäivänä Martta tulee lenkiltä koiran kanssa. Hän laittaa kahvia tulemaan, käynnistää nukkuvan tietokoneen ja kirjautuu Lumottuun metsään (tällä kertaa tunnussävel soi trumpetin äänellä ja duurissa). Siellä odottaa viesti, jonka Sad Mad Elf on lähettänyt Kuunkasteelle myöhään edellisenä iltana.

Sad Mad Elf kertoo nähneensä Kuunkasteen kirjastossa mutta arkailleensa lähestyä. Hän kehuu tytön kauneutta, hyvyyttä ja auttamishalua, ja ehdottaa tapaamista isänsä huvilalla. Siellä he voisivat tutustua rauhassa. Sad Mad Elfin isä tulisi huomenna hakemaan Kuunkasteen suoraan koulusta.

Väri pakenee Martan kasvoilta. Hän vilkaisee kelloa; nyt on kiire. Martta ryntää ulko-ovelle, jossa Paula on juuri soittamassa ovikelloa.
Paula on seurannut Lumotun metsän viestiliikennettä. Hän on lukenut Sad Mad Elfin ja Kuunkasteen viestinvaihdon ja jäljittänyt Kuunkasteen olinpaikan Martan ja Juhanin liittymätietojen perusteella.

Martta ja Paula eivät ehdi koululle ajoissa. Roosa on mennyt, eikä häntä löydy kotoa.

Martta ja Paula haravoivat Nikon profiilia ja kotipaikkaa Lumotussa Metsässä pikseli pikseliltä. Lopulta he löytävät virtuaalisen valokuva-albumin ja sieltä kuvan puutalosta, joka voisi käydä huvilasta. Sitten he kulkevat Google Mapsin street view’ta katu kadulta laajenevalla säteellä kirjastosta alkaen. Lopulta erään kadun päästä löytyy hylätyn näköinen puurakennus.

Martta ja Paula saapuvat Nikon huvilalle. Paula hiipii takaovesta varmistamaan, mutta kaikki ovet, portaikot ja käytävät tuntuvat johtavan jonnekin muualle kuin asuinhuoneisiin. Martta menee kuistilta sisään saliin.

Vaikka huvila on ulkoa ränsistynyt ja hylätyn näköinen, sali muistuttaa vanhaa säätyläiskotia antiikkihuonekaluineen ja taide-esineineen. Se on myös suurempi kuin rakennuksen ulkomittojen puitteissa näyttää mahdolliselta (ihan niin kuin keijujen linnat saduissa). Se voisi olla Lumotussa Metsässä.

Roosa makaa huumattuna suurella rautasängyllä, jalat vain näkyvät. Niko seisoo sängyn päässä odottamassa Marttaa. He tervehtivät toisiaan toistensa verkkonimillä: ’Kuunkaste.’ ’Sad Mad Elf?’

Martta haluaa tietää, onko Roosa kunnossa. Nikon mukaan on eikä tule muistamaan missä on ollut. Martta menee Roosan luo ja kumartuu huolekkaasti tämän puoleen.

Niko haluaa tietää, olisiko Martta vaivautunut oikean Nikon takia. Martta sanoo, että olisi hän, ja tekee vastakysymyksen: Onko sillä väliä, että Kuunkaste on kohta seitsemänkymmenen? Pienistä tytöistä tulee vanhoja mummoja.

Niko vastaa, että pieniä tyttöjä tulee aina lisää. Eikä sitä voi ymmärtää, jos ei ole kokenut. Mutta kyllä hän pystyy vielä näkemään Martassakin kolmetoistavuotiaan.

Hälytysajoneuvon vilkkujen valo tulee sisään ikkunoista. Paula astuu sisään kuistin ovesta yhdessä virkapukuisen poliisin ja ensihoitajan kanssa. Niko viedään pois.

Paula tulee Martan viereen katsomaan nukkuvaa Roosaa. Roosa hymyilee unissaan. Ulkona pimeässä laulaa lintu.