Kohtaus
http://kohtaus.yle.fi/rss/kaikki
fiKohtaus päättyy, Yle draama jatkaa!
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/kohtaus-paattyy-kiitos
<p>Kohtausta ei kannata pitkittää. Paras kohtaus on yllättävä ja koukuttava, uusi ja samalla tunnistettava. Kun se loppuu, katsoja ja kuulija haluaa lisää. Tämä Kohtaus on kuitenkin nyt tässä, sivusto arkistoidaan kevään aikana.</p>
<p>Jatkossa lisätietoja Ylen ohjelmistosta löydät mm. näiltä verkkosivuilta:</p>
<p><a href="http://tv1.yle.fi/">Yle 1 </a></p>
<p>TV1:n Kotikatsomossa mm. odotettuna uusintana <strong>Uutishuone</strong> huhtikuusta juhannukseen. Syksyllä ensiesityksenä kaksi minisarjaa, <strong>Stalkkeri</strong> ja <strong>Päätyö</strong>, sekä 6-osainen uutuus <strong>Elämää suurempaa</strong>.</p>
<p><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/stalkkeri_jukkalintinen_480.jpg" alt="Stalkkeri/Sampo Sarkola. Kuva: Jukka Lintinen" /></p>
<p><a href="http://tv2.yle.fi/etusivu">Yle 2</a></p>
<p>TV2:ssa mm. uusitaan kesällä nuorisodraama <strong>Rakastuin mä luuseriin</strong> ja hittisarja <strong>Harvoin tarjolla</strong>, jolle seuraa uutta jatkoa nimellä <strong>Maailma on valmis</strong>.</p>
<p><img width="480" height="300" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/maailma_onvalmis_veeraaaltonen_480x300.jpg" alt="Maailma on valmis/Janniina Koistinen, Menni Renvall. Kuva: Veera Aaltonen" /></p>
<p><a href="http://teema.yle.fi/">Yle Teema</a></p>
<p>Teemalla dokumentit ja elokuvat.</p>
<p><a href="http://svenska.yle.fi/fem/">Yle Fem</a></p>
<p>Sekä ruotsinkieliset että muiden Pohjoismaiden ajankohtaiset draamat ja komediat.</p>
<p><a href="http://yle.fi/radio1/draama/radioteatteri/">Radioteatteri</a></p>
<p>Kuunnelmat; kulttuuria, taidetta, komediaa ja draamaa.</p>
<p><a href="http://areena.yle.fi/">Yle Areena</a></p>
<p>Katso ja kuuntele silloin kun sinulle sopii!</p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/kohtaus-paattyy-kiitos#commentsKohtausTeosten takaaUutishuoneTue, 06 Mar 2012 11:09:10 +0200Anna-Maija Halonen1011 at http://kohtaus.yle.fiOhjaaja Tehtaassa
http://kohtaus.yle.fi/blogit/tehdas/ohjaaja-tehtaassa
<p>Tehdas-sarjan ensihetket sijoittuvat miltei kymmenen vuoden päähän. Sarjan kirjoittaja <strong>Pirkko Saisio</strong> toimi Teatterikorkeakoulussa professorina ja minä piipahtelin koulussa vierailevana tuntiopettajana. Kun oppilaat tekivät tehtäviään, niin minä ja Saisio tapoimme aikaa käytävillä: juttelimme salaateista, Simpsoneista, ruodimme omia ihmissuhdesotkujamme ja välillä puhuimme <strong>Paul Abbottista</strong>. Tämän englantilaisen käsikirjoittajan televisiosarjoja pyöri silloin televisiossa, ja me molemmat olimme vaikuttuneita sarjojen ihmiskuvista.</p>
<p class="MsoNormal">Saisio sanoi, että hän voisi joskus kirjoittaa jotakin televisiolle. Minä sanoin, että minä voisin niitä sitten jotenkin ohjailla. Teimme sopimuksen, ettei sovita mitään, ja asia unohtui vuosiksi.</p>
<p class="MsoNormal">Vuonna 2009 Saisio soitti ja kertoi, että TV2 oli tilannut häneltä käsikirjoituksen televisiosarjaan. Hän ajatteli, että sarja sijoittuisi - Abbotin hengessä - johonkin tehtaaseen ja sarja tavalla tai toisella kertoisi teollisuusalalla tapahtuneista murroksista. Lähdin ohjaajaksi koska kaikki oli auki ja sopivan epämääräistä. Ei ollut henkilöitä, ei teemaa, ei juonta. Minä ja Saisio päätimme lähteä tutkimusmatkoille eri teollisuuslaitoksiin, jotta saataisiin edes yksi päätös tehtyä: se, minkä alan tehtaasta sarjassa olisi kyse.</p>
<p class="MsoNormal">Ylen tuottaja <strong>Hilkka Salo</strong> järjesti meille tehdaskiertokäyntejä. Elintarviketehtaan tyrmäsin, koska en halunnut työskennellä kebabmössön seassa. Liimatehdas oli mielestämme visuaalisesti mielenkiinnoton tai sitten emme vain ymmärtäneet putkiloita, joiden sisällä tapahtui ties mitä kemiallisia reaktioita.</p>
<p class="MsoNormal"><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/tehdas_saisio_lehtola_480.jpg" alt="kuva: Hilkka Salo/YLE" /></p>
<p class="MsoNormal">Sitten jonkun mieleen juolahti idea kenkätehtaasta. Se tuntui yksinkertaiselta ja kiteyttävältä lähtökohdalta sarjalle.</p>
<p class="MsoNormal">Kenkätehtaat ovat lähes täysin kadonneet Suomesta. Kengänvalmistus on käsityötä, joka vaatii erikoisosaamista. Kengät vievät ihmistä jonnekin. Näytti siltä, että kengistä lähti tarpeeksi monta ajatusrihmastoa suuntaan jos toiseen, ja tuottajamme alkoi tutkia Tampereen lähellä sijaitsevia kenkätehtaita.</p>
<p class="MsoNormal">Orivedeltä löytyi Mantereen Kenkätehdas. Vierailu kenkätehtaalla oli hämmentävä kokemus, koska tuntui kuin olisi astunut aikaan, jota ei enää ole olemassa. Vanhat koneet kolisivat ja ompelukoneet nakuttivat. Tauoilla työntekijät söivät omia eväitään koneiden ääressä, Kulunut kellokorttileimasin tuntui epookkielokuvan lavasteelta ja rautahyllyt oli niitattu lattiaan 60-luvulla - paikka oli täysi vastakohta kliiniseen, automatisoituun elintarvikealaan. Tehtaan työntekijät esittelivät meille ylpeinä ammattitaitoaan. Tehtaan johto vastasi auliisti tyhmiin kysymyksiimme. Olimme vaikuttuneita miljööstä ja kuvauslupakin heltiäisi.</p>
<p class="MsoNormal">Sarjalla oli nyt keskeinen tapahtumapaikka, ja Saisio häipyi ulkomaille kirjoittamaan kuutta ensimmäistä osaa. (Ehkäpä Mantereen kenkätehtaan vanhahtavalla ilmapiirillä oli vaikutusta siihen, että Saisio löysi sarjalle ajallisen rakenteen: ensimmäiset kuusi osaa sijoittuvat lähimenneisyyteen, seuraavat kuusi osaa nykyaikaan ja loput kuusi lähitulevaisuuteen.)</p>
<p class="MsoNormal">Ajattelin, että saisin käsikirjoitukset luettavakseni kuuden kuukauden kuluttua. Sain ne kahdeksan viikon päästä. Tiesin, että Saisio on nopea kirjoittaja, mutta nyt hänen tahtinsa oli huikea. Ylen tilaaja <strong>Olli Tola</strong> innostui käsikirjoituksista, ja tuotanto käynnistettiin.</p>
<p class="MsoNormal">Yleensä käsikirjoituksia hiotaan ja kehitellään kuukausitolkulla. Nyt teimme toisin: Saisiolta tuli yksi versio ja sen pohjalta alettiin suunnitella kuvauksia. Joitain lisäyksiä Saisiolta pyydettiin, mutta pääsääntöisesti kuvausversio oli ykkösversio, johon sitten jokainen ohjaaja teki haluamiaan muutoksia: yhdisti henkilöitä, kenties pudotti joitain kohtauksia tai jaksotti tapahtumia toisiinsa.</p>
<p class="MsoNormal">Tehdas-sarjassa ei ole jatkuvaa juonikuviota, vaan se etenee henkilö kerrallaan: isosta tehtaasta nostetaan yksi henkilö, jonka kohtaloa seurataan osakohtaisesti. Tämä episodimaisuus mahdollisti sen, että osilla on eri ohjaajat.</p>
<p class="MsoNormal">Ohjaajat - minä, <strong>Jarmo Lampela</strong> ja<strong> Juha Rosma</strong> - päätimme, että sarjalla ei tarvitse olla yhtenäistä visuaalista tyyliä. Kullakin ohjaajalla oli myös oma kuvaajaansa, joten visuaalinen maailma sai vaihdella osakohtaisesti. Päätös tyylien vaihtuvuudesta oli ohjaajille vapauttavaa: ei tarvinnut olla riippuvainen kaverohjaajan ratkaisuista. Toisaalta käsikirjoitus jo itsessään loi tietyt raamit kerronnalle: Saision tekstiä ei voi ihan puskafarssitemmellyksellä ratkaista. Tai voi tietenkin ratkaista, mutta luulen että se ei ole erityisen järkevää.</p>
<p class="MsoNormal"><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/tehdas_kengat_480.jpg" alt="kuva: Laura Pohjavirta" /></p>
<p class="MsoNormal">Ohjaajat tekivät yhdessä näyttelijävalinnat. Meillä kävi tuuri. Saimme kaikki, jotka halusimme. Tahdoimme mukaan tuoreita kasvoja, koska on älytöntä, että suomalaisessa tv- ja elokuvakerronnassa pyörii samat näyttelijät vuodesta toiseen.</p>
<p class="MsoNormal">Iso vastuu Tehdas-sarjan kokonaislinjasta on apulaisohjaaja <strong>Anne Syrjällä</strong>, lavastaja <strong>Malla Helanderilla</strong>, puvustaja <strong>Liisa Rihulla </strong>ja säveltäjä <strong>Timo Hietalalla</strong>. Heidän työnsä liimaa tyylillisesti vaihtuvia osia yhdeksi kokonaisuudeksi. </p>
<p class="MsoNormal">Tehdas-sarjan tekeminen oli mutkikasta ja hauskaa. Mutkikasta se oli sen vuoksi, että sarja käsittelee monimutkaisia tunteita. Hauskaa se oli siksi, että sarja yrittää kuvata niitä yksinkertaisella tavalla. </p>
<p class="MsoNormal"><strong>Juha Lehtola</strong></p>
http://kohtaus.yle.fi/blogit/tehdas/ohjaaja-tehtaassa#commentsJuha LehtolaPirkko SaisioTEHDASTehdasFri, 10 Feb 2012 16:57:23 +02001009 at http://kohtaus.yle.fiHullu järkevä rakkaus
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/goteborg-international-film-festival-hullu-jarkeva-rakkaus
<p>Ihminen hulluna rakkaudesta. Miten se kuvataan ranskalaisessa, entä palestiinalaisessa elokuvassa? Seuraavassa kaksi esimerkkiä Göteborgin elokuvafestivaaleilta:</p>
<h4>Café de Flore – Ranska/Kanada</h4>
<p>Antoine on menestyvä dj, joka elää makeaa elämää kahden tyttären ja upean tyttöystävän kanssa. Jokin kuitenkin jäytää mieltä. Antoine on luullut ex-vaimonsa olevan hänen sielunkumppani, miten voi olla mahdollista että hän nyt tuntee samoin toisen naisen seurassa? Ex-vaimo ei osaa päästää miehestään irti, vaan näkee outoja unia jotka punovat kiehtovasti yhteen nykyhetken, 60-luvun Pariisin, Downin syndroomaa sairastavat lapset ja heidän vanhempansa.</p>
<p>Poukkoilu kronologiassa ja eri aikakausien välissä vertautuu dj:n levylautasella pyörittämän levyn selittämättömiin toistoihin ja taukoihin: kun kappale - elämä - ei etene luonnollisella tavalla, seuraa kipua mutta samalla myös kauneutta.<br />
<strong><br />
Vanessa Paradis</strong> tekee upean roolin Down-pojan yksinhuoltajaäitinä, joka kamppailee rakkauden tuoman liiallisen omistushalun kanssa.</p>
<p></p>
<h4>Habibi – Palestiina/USA/Hollanti/Yhdistyneet Arabiemiraatit</h4>
<p>Habibi on ensimmäinen Palestiinassa kuvattu elokuva viiteentoista vuoteen. Elokuva on moderni versio arabialaisesta rakkaustarinasta 600-luvulta, <em>Majnun Layla</em>. Myös <strong>Shakespearen</strong> <em>Romeo ja Julia</em> perustuu tähän tarinaan.</p>
<p>New Yorkissa asuva 34-vuotias <strong>Susan Youssef</strong> teki elokuvaansa yhdeksän vuotta taistellen rahoitusongelmien, oleskelulupien ja riittämättömän teknisen kaluston kanssa. Idea elokuvaan lähti omasta kokemuksesta.</p>
<p>”2000-luvun alussa opiskelin Gazassa ja rakastuin <strong>Mohammediin</strong>, teatteriohjaajaan joka vei minut katsomaan Majnum Laylaa”, kertoo Youssef elokuvaesityksen jälkeen. ”Kirjoitimme Habibin yhdessä ja sijoitimme tarinan Gazaan”.</p>
<p>Elokuvassa Layla ja Qays joutuvat keskeyttämään opintonsa Länsirannalla ja palaamaan Gazaan. Laylan vanhemmat eivät hyväksy köyhää runoilijaa sulhaskandidaatiksi. Qays kirjoittaa kaipaavia runoja Laylasta kaupungin runneltuihin seiniin. Nuoret haluavat paeta yhdessä, mutta rohkeus ei lopulta riitä. Loppukuva on toteutumaton unelma: nuoret makaavat vierekkäin rannalla veden huuhtoessa heitä hellästi.</p>
<p></p>
<h4>Tunteet julki omalla tyylillä</h4>
<p>Musiikki ja dialogi ovat itsestään selviä keinoja kuvata tunteita elokuvassa. Näitä keinoja on molemmissa - Café de Floressa musiikkia ja Habibissa dialogia - käytetty raikkaalla tavalla. Cafe de Floressa ei ole varsinaista scorea, vaan musiikki on päähenkilön, dj Antoinen valitsemaa, hänelle tärkeitä biisejä. <br />
Habibissa dialogi on usein sitaatteja Koraanista. Qays’in punaisella maalamat arabiankieliset runot rujoilla seinillä julistavat rakkautta sodan keskellä. Molemmat miehet tuovat yksityisen tunteensa julki itselleen ominaisella tavalla.</p>
<p>Fyysisen rakkauden kuvaus näissä kahdessa elokuvassa ei voisi olla erilaisempaa. Café de Flore’ssa kamera hyväilee estoitta nuoren tyttöystävän alastonta vartaloa Antoinen käsien mukana. Nainen on kaunis esine. Habibissa nuoripari ei edes suutele. Layla ei näytä paljaita käsivarsiaan, kaulaansa tai mitään muutakaan. Kotona perheensä parissakin hänellä on pitkähihainen pusero yllään, ulkona liikkuessaan tai vain kotiportailla tupakalla käydessään hän piilottaa hiuksensa hunnun alle. Eron hetkellä hänen ja Qaysin kämmenselät koskettavat toisiaan.</p>
<p>Siinä missä ranskattaren ruumis on alaston mutta sielu jää salaisuudeksi, piiloon kiharapilven alle, Laylan tummat silmät - sielun peilit - hunnun peittämillä kasvoilla säkenöivät älyä ja lämpöä.</p>
<p>Vaikka elokuvat tukevat kliseistä käsitystä sekä ranskalaisten että arabien seksuaalisuudesta ja yleensäkin suhtautumisesta rakkauteen, onneksi käsitykset myös sekoittuvat: ranskalaiset tavoittavat hengellisen rakkauden, palestiinalaisten silmissä välähtää fyysinen himo. </p>
<h4>Amor vincit omnia </h4>
<p>Voittaako rakkaus kaiken, myös ajan ja paikan? Ketkä kuuluvat yhteen? Elokuvat käsittelevät samaa aihetta vaikka ovatkin hyvin erilaisia. Café de Flore päätyy rakkauden täyttämään hääjuhlaan, jossa enkelimäisen kaunista morsianta onnittelee myös sulhasen ex-vaimo. Surut on surtu, on osattu päästää irti. Kaikki on mahdollista. Habibissa Qays on kuollut ja Layla suostuu järjestettyyn avioliittoon. Muurit ovat sekä todellisia että ideologisia, vapautta valita ei ole. Rakkaus tekee hulluksi, mutta saa myös ihmisen järkiinsä.</p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/goteborg-international-film-festival-hullu-jarkeva-rakkaus#commentsGöteborg International Film FestivalTeosten takaaSun, 05 Feb 2012 21:54:41 +0200Anna-Maija Halonen1008 at http://kohtaus.yle.fiTehdas kuin runo
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/tehdas-kuin-runo
<p>Teksti saa ihailusta sanattomaksi, kuvat puhuvat omaa tuhatsanaista kieltään. Tunnetta pursuava musiikki kutittaa korvia. Olemme juuri nähneet ensimmäisen jakson <strong>Tehdas</strong>-draamasarjasta, jota on keväällä luvassa 12 jaksoa, lähivuosina yhteensä 18. Tv-ensi-ilta on Kakkosella 15.helmikuuta.</p>
<p>Lehdistökatselusta poistuu silmin nähden tyytyväistä väkeä. Valokuvaajat, kuvattavat ja ”pahikset” eli tupakoitsijat menevät ulos kevyeen lumisateeseen hoitamaan omat asiansa. Toimittajat siirtyvät kahvikupin ääreen odottamaan tekijöitä: sarjan näyttelijöitä, ohjaajia sekä kirjoittajaa.</p>
<p>Ja heitähän kannattaa odottaa, ovat he niin lumoavan, runollisen, elokuvallisen sarjan luoneet. Tilaaja <strong>Olli Tola</strong> kättelee erikseen jokaisen ja onnittelee hyvästä työstä. ”Jos haluatte nähdä ylpeän tilaajan, katsokaa tänne”, Tola hehkuttaa. ”Erityiskiitos <strong>Pirkko Saisiolle</strong> upeasta tekstistä.”</p>
<p><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/irma_marminen_480.jpg" alt="Pentti Helin ja Jaana Järvinen" /></p>
<h4>Tekstin taikaa</h4>
<p>”Tekstin takia lähdin mukaan tähän juttuun”, sanoo <strong>Tom Lindholm</strong>, joka esittää sarjassa kenkätehdas Lehtonen Footwear’ in toimitusjohtajaa. ”Hyvän tekstin määritelmä on se ettei kaikkea tarvitse sanoa. Katsoja pannaan ajattelemaan, katsojaan luotetaan. Hänelle annetaan palat palapeliin - sarjan maailmaan - jonka hän itse saa koota. Dramaturgia on hieno, elokuvamainen.”</p>
<p>Elokuvallisuutta kehuu myös <strong>Pentti Helin</strong>, trukkikuski Marminen, joka saa ensimmäisessä jaksossa kuulla hätkähdyttävän tiedon itsestään. ”Ensimmäinen vartti katsomisesta menee aina siitä hämmennyksestä selviämiseen, kun tuijottaa omaa suoritustaan. Pidän hienona sitä että joka jaksoon, joka tarinaan mennään henkilön kautta", sanoo Helin.</p>
<p>”Käsistä luki kuin romaania”, kertoo <strong>Pirkko Uitto</strong>, sarjassa kenkäsuunnittelija Rängman. ”Ihmiset puhuvat omaa kieltään, joka lähteen kunkin henkilön ajattelutavasta. Dialogiin ei tarvinnut eikä halunnutkaan puuttua. Rivien välit tulivat tärkeiksi.”</p>
<p>”Kuuntelin tekstin rytmiä ja seurasin sitä”, sanoo <strong>Jaana Järvinen</strong>, tehtaan pinkomossa työskentelevä Irma Marminen. ”En halunnut analysoida Irman hahmoa liikaa vaan annoin replojen tulla töksäytellen, siinä hetkessä - kuten Irma ne sanoisi.”</p>
<p>”Sarjan henkilöitä ei voi asettaa perinteisiin lokeroihin. Huomasin käsistä lukiessani että itse lokeroin itseni vanhenevan naisen ahtaaseen muottiin, että ”eihän tälle enää mitään ihanaa voi tapahtua” kertoo <strong>Anneli Karppinen</strong>, joka esittää Järventaustaa, reumaa sairastavaa juopon miehen vaimoa. ”Mutta mullapa oli kauniita rakkauskohtauksia!”</p>
<p>Tehtaan arvoituksellinen teksti houkuttelee luokseen, saa katsojan haluamaan ymmärtää, jopa rakastaa sarjan kaikkia henkilöitä. Näyttelijät tuntuvat olevan liikuttavan mielissään siitä että ovat saaneet muuttaa lihaksi Saision tekstin. Se on puhdasta mielihyvää siitä että on saanut näytellä. He vilkuilevat pöytään, jossa Saisiota haastatellaan ties monennetta kertaa. ”Kehtaisikohan sitä mennä kiittämään”, joku pohtii.</p>
<p><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/trio_480.jpg" alt="Pirkko Uitto, Tom Lindholm ja Anneli Karppinen" /></p>
<h4>Odotettavissa hyvää</h4>
<p>Seuraavaksi näyttelijät äityvät kehumaan toistensa roolisuorituksia. Tätäkin on hämmentävää, harvinaista ja hienoa kuunnella. Kuvausta kiitellään, samoin muita osa-alueita. Ja ne ohjaajat, joita on kolme: <strong>Juha Lehtola, Jarmo Lampela</strong> ja<strong> Juha Rosma</strong>.</p>
<p>”Lehtola juhlii onnistunutta ottoa ja räiskyy, Lampela ruokkii yllätyksellisyyttä, Rosma on vakaa, kokenut ja nopea.”</p>
<p>”Kaikki olivat kuvauspaikalla samanarvoisia. Tunnelma oli jännä, myönteinen ja odottava,” kiteyttää Järvinen. Ihan niin kuin nyt. Kannattaa odottaa.</p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/tehdas-kuin-runo#commentsAnneli KarppinenJaana JärvinenJarmo LampelaJuha LehtolaJuha RosmaPentti HelinPirkko SaisioPirkko UittoTehdasTeosten takaaTom LindholmTue, 17 Jan 2012 10:57:56 +0200Anna-Maija Halonen1007 at http://kohtaus.yle.fiPirkko Mannola ja Suomi-Ruotsi-sota 1977
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/operaatio-finlandia-suomen-ja-ruotsin-kesasota-1977
<p>Osaatko kuvitella, että Suomi ja Ruotsi olisivat kesällä 1977 joutuneet keskenään selkkaukseen, joka johti sotaan? Ruotsi halusi Ahvenanmaan, ja tuli puolivahingossa pommittaneeksi Naanantalin öljyjalostamoa ja atomivoimalaa. Siitä alkoi muutaman kuukauden sota, jota tänä päivänä kutsutaan kesäsodaksi. </p>
<p>Kun <strong>Arto Paasilinna</strong> kuvitteli moisen tapahtuvan esikoisteoksessaan <em>Operaatio Finlandia</em>, elettiin vuotta 1972. Kirjailija sijoitti siis tapahtumat lähitulevaisuuteen. Miltei neljäkymmentä vuotta myöhemmin ohjaaja, dramaturgi <strong>Jussi Niilekselä</strong> tarttui aiheeseen ja valmisti siitä kuunnelman, joka esitetään huhtikuussa Arto Paasilinnan 70-vuotispäivän kunniaksi. Kuunnelma on päivitetty tähän päivään, sovitettu radion keskusteluohjelman muotoon ja siinä kuullaan kuviteltuja sotakokemuksia mm. <strong>Pirkko Mannolalta</strong>. </p>
<p>Kahvilaan astellessaan Mannola tuo tullessaan hitusen glamouria. Silti lämmin hymy ja tuikkivat iloiset silmät ovat ne josta hänet parhaiten tunnistaa ja muistaa.</p>
<p>- Kun minulle soitettiin ja pyydettiin tulemaan näyttelemään itseäni, en mitenkään voinut kieltäytyä, hän kertoo. Parin tunnin kuunnelmakeikka Tampereella on ohi, nyt on aika hörpätä kuppi kahvia ennen kuin Helsingin juna tulee. - Hölmöähän se olisi ollut jos joku toinen olisi minua näytellyt.</p>
<p>Paasilinnan kirjassa Mannolan rooli on "suomalainen sissi, joka liittyy maanalaiseen järjestöön ja osallistuu Göteborgin sataman tuhoamiseen".</p>
<p>- Mistähän kirjailija tiesi että olin asunut siellä pari-kolme vuotta juuri 60-70-luvun taitteessa, ihmettelee Mannola. - Olin siellä <em>Tyttö sopassa</em>! Näyttelin Göteborgissa Lisebergsteatern'issa. Ja nyt sitten tässä kuunnelmassa suomalainen missi muistelee sissiaikojaan.</p>
<p>- Olen näytellyt itseäni ennenkin, sattumoisin Niilekselän ohjaamassa sarjassa <em>Antiikkieno</em> olin antiikkimissi. Sillä jaksolla oli kuulemma enemmän katsojia kuin muilla, Mannola nauraa. - Se että urani on ollut niin pitkä ja monipuolinen, on varmaan vaikuttanut siihen, että minua tällaisiin hommiin pyydetään.</p>
<p>Välillä hommia on liiankin kanssa. Viime syksy oli niin työntäyteinen, että Mannola on raivannut tyhjää tilaa kalenteriinsa tammi- ja helmikuulle.</p>
<p>- Ja sitten musta tuntuu heti siltä että kukaan ei tarvitse mua! Osaisipa vain nauttia niistä vapaista päivistä, huokaa tämä energinen nainen ja ryhtyy samantien kertomaan kesällä järjestettävistä risteilyistä, joiden viihteestä vastaavat <em>Ikivihreät </em>(Pirkko Mannola, <strong>Marjatta Leppänen, Vieno Kekkonen</strong> ja hanuristi <strong>Pekka Pentikäinen</strong>).</p>
<p>- Voisihan sitä vain istua kotona ja odottaa että puhelin soi. Mutta ei se niin toimi, itse on oltava aktiivinen.</p>
<p>Mannola vilkuttaa ystävällisesti hyvästiksi ja tarttuu jo kännykkäänsä. Näyttää nauttivan elämästään tämä missi ja sissi. <br />
</p>
<p> </p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/operaatio-finlandia-suomen-ja-ruotsin-kesasota-1977#commentsArto PaasilinnaOperaatio FinlandiaPirkko MannolaTeosten takaaMon, 09 Jan 2012 15:44:22 +0200Anna-Maija Halonen1005 at http://kohtaus.yle.fiElämäni elokuvat
http://kohtaus.yle.fi/blogit/loppu-mielessa/elamani-elokuvat
<p>Jokaisella teatterin pimeydessä istuneella on muistoja elokuvista, jotka liittyvät elämän tärkeisiin käänteisiin. Ne ovat vilpittömiä ja liikuttavia, tai huvittuneita, joskus ironisiakin kommentteja elämäämme, sattuman suuren käsikirjoittajan tarinaamme sijoittamia detaljeja, jotka kertovat päähenkilön luonteesta, jotakin meistä.</p>
<p>Tässä viisi elokuvaa elämäni viideltä vuosikymmeneltä:</p>
<p>1) Kapteeni Nemon vedenalainen kaupunki</p>
<p>Asumme Tapiolassa, isä, äiti, minä ja isosiskoni Marianna. Eletään vuotta 1970, joten olen alle kouluikäinen. Marianna on jo pitkään halunnut elokuviin katsomaan Disney-piirretyn ”101 dalmatialaista” ja lopultakin eräänä lauantaina saamme äidiltä elokuvarahaa. Lähdemme kohti Kino Tapiolaa ilman aikuisia. Sydän hakkaa.</p>
<p>Teatterin naapurissa on se eläinlääkärin vastaanotto, jonne samana kesänä viemme punaisessa muoviämäpärissä Mariannan hamsterin Mikko-Pekan, joka on alkanut synnyttää. Eläinlääkäri tutkii Mikko-Pekkaa ja sanoo, että nyt on tyttöhamsteri saanut poikahamsterin nimen. Siinä mäntyviitalaisen eläinlääkärin toimenpidenhuoneessa Marianna uudelleenristii Mikko-Pekan Liljaksi.</p>
<p>Kino Tapiolan lipunmyyjä kertoo, että tänään ei dalmatialaiselokuvaa esitetä, vaan lastennäytöksessä on ”Kapteeni Nemon vedenalainen kaupunki”. Olemme tutkineet elokuvailmoituksen huolimattomasti. Marianna on katkerasti pettynyt, minä riemuissani. Sukelluselokuva! Odotan näkeväni sammakkomiehiä. Luulin vielä pari vuotta aiemmin, että sammakkomies ovat oma eläinlajinsa, ihmistä muistuttava räpyläjalkainen, kokonaan musta olento. Vuonna 1970 tiedän sammakkomiehet jo sukeltajiksi, mutta intoani se ei laimenna.</p>
<p>Onko ”Kapteeni Nemon vedenalaisessa kaupungissa” sammakkomiehiä? En muista. Muistan elokuvasta vain kaksi kuvaa: läpi hämärän meren tunkeutuva sukellusvene – varmaankin kömpelö pienoismalliviritys – ja otsaansa rypistävä, tupakkaa polttava kapteeni Nemo. Polttaako hän tupakkaa? <em>Sukellusveneessä?</em> Sellainen muistikuva minulla on. Tarinasta en saa palautetuksi mieleeni mitään, mutta kun astumme sisälle saliin, vilkaisen aulan seinällä olevaa valokuvaa: kädet taskuissa seisova mies katsoo makaavan naisen jalkoja. Kuva palaa kiinni verkkokalvoihini. Myöhemmin saan tietää, että se on elokuvasta ”Miehuuskoe”.</p>
<p>2) Tappajahai</p>
<p>Jarmo muuttaa Vantaalle Järvenpäästä, kun hänen vanhempansa eroavat. Meistä tulee Jarmon kanssa hyvät kaverit. Hän on ulospäinsuuntautunut, hauska poika, jolla muistoissani on parta. Se on tietysti järjetön muistikuva, sillä olemme tutustuessamme vain vähän toisella kymmenellä. Jarmolla kuitenkin on kasvot, joihin parta kuuluu. Olisin hämmästynyt, jollei hän tänä päivänä olisi ollut jo kymmeniä vuosia parrakas. Kun minä myöhemmin menen lukioon, lähtee Jarmo ammattikouluun opiskelemaan putkimieheksi. Emme tapaa enää milloinkaan.</p>
<p>Eletään alkuvuotta 1976, kun Jarmo kertoo välitunnilla kuinka voisimme nähdä joulukuussa teattereihin tulleen, lapsilta kielletyn ”Tappajahain”: ”mennää kattoo se Järvenpäähän!” Jarmo on jo nähnyt Järvenpäässä James Bond –elokuvan ”Elä ja anna toisten kuolla”, mikä minulla Helsingissä epäonnistuu, vaikka panen kenkieni sisälle talouspaperia ollakseni sentin tai kaksi pidempi ja siten – esimurrosikäisen logiikalla – vanhemman näköinen.</p>
<p>Ajamme Järvenpäähän junalla. Liput ”Tappajahaihin” myy meille ystävällinen, Jarmolle jo tuttu täti, jolla on vitivalkoinen tukka. Elokuva on sietämättömän jännittävä. Muistan vieläkin putoavan tunteen vatsassani, kun ensimmäinen uimari nykäistään veden alle. Vuosikausia esityksen jälkeen pelkään uimista meressä, joten ikärajan asettajat osasivat ammattinsa.</p>
<p>Kotimatkalla istumme junavaunun pienessä, muutaman penkin välikössä ja leikimme, että juuri <em>nyt </em>ikkunan taakse ilmestyy hai. Huudamme ja nauramme, kunnes konduktööri käskee meitä olemaan hiljaa. Hänen mentyään huudamme taas.</p>
<p>Seuraavalla viikolla teen teknisissä töissä vanerista hain selkäevän, jossa on kolmekymmensenttinen varsi. Maalaan evän mustaksi tahmealla maalilla. Kun menemme koulun kanssa uimaan, otan evän Martinlaakson uimahallin altaaseen ja pidän sitä pinnalla sukeltaessani. Jarmon mielestä tempun pilaa varren lyhyys. Muut uimarit näkevät polskivat jalkani ja pinnalle ylettyvän takapuoleni, eikä vaikutelmaa lähestyvästä tappajahaista pääse oikein syntymään.</p>
<p>3) Olen utelias - Keltainen</p>
<p>Kevät 1992. Olen muutaman vuoden alle kolmenkymmenen, rakastunut. Rakastamani nainen tekee valokuvataidetta ja houkuttelee minut mukaansa Espanjaan, missä on tarkoitus kuvata maastossa öisiä asetelmia, diaprojektorin valossa. Minä saisin esiintyä yhdessä kuvassa. Lojuisin alastomana kalliolla ja päälleni projisoitaisiin dinosaurus. Hieno ajatus.</p>
<p>Huhtikuinen yö vuoristossa on jäätävän kylmä. Olemme etsineet paikallisista konevuokraamoista koko päivän aggregaattia projektorin virtalähteeksi, tietämättä mikä ”aggregaatti” olisi espanjaksi. Mukana matkalla on myös ystävämme Maarit. Hän osaa hieman espanjaa. Kun grupo electrógeno vihdoin sätkättää yön pimeydessä, tulee virkavalta valot vilkkuen katsomaan mitä teemme. Maarit kysyy poliisilta, kulmiaan hämmästyneenä nostellen: ”es prohibido?” Poliisi katsoo kalliolla makaavaa alastonta miestä, dinosauruskuvaa hänen päälleen heijastavaa projektoria, kameran takaa ohjeita kiljuvaa naista ja toteaa, että ei kai tuossa mitään kiellettyä ole.</p>
<p>Jatkamme matkaamme Madridiin, missä menemme, rakkaani kanssa kaksin, elokuva-arkistoon katsomaan ruotsalaisklassikkoa ”Olen utelias – Keltainen”. Ennen teatterin pimenemistä pitelemme toisiamme kädestä ja höpötämme hölmöjä, tietäen, ettei kukaan ymmärtäisi suomeamme. Kommentoimme kohta alkavan elokuvan avointa seksuaalisuutta ja juttumme ajautuvat intiimeiksi. Vasta kun takanamme joku alkaa tasaisella nuotilla puhua suomea, tajuamme, että tietysti ruotsalaista elokuvaa tulisi katsomaan laumoittain Madridin suomalaissiirtokunnan jäseniäkin. Onneksi teatterin valot sammuvat samalla hetkellä ja Sjömanin elokuva pääsee alkamaan.</p>
<p>Muistan elokuvasta kohtauksen, jossa kiipeillään alastomana puussa. Tunnen sitä katsoessani kollegiaalista myötätuntoa näyttelijöitä kohtaan.</p>
<p>4) Babe – urhea possu</p>
<p>Eletään vuotta 1996. Esikoiseni on kolmevuotias, kun päätän viedä hänet katsomaan kokonaista pitkää elokuvaa. Olen itse vähän päälle kolmenkymmenen ja viettänyt poikieni syntymän jälkeen tiivistä kotielämää Tampereella. Elokuvia olemme katsoneet televisiosta ja videolta, käyneet lastennäytöksissä Niagarassa.</p>
<p>Tiedän jo etukäteen, ettei motorisesti aktiivinen poikani olisi helppo pideltävä teatterissa ja selitän tilanteen kassalle: tämä on ensimmäinen yrityksemme katsoa täysimittainen elokuva. Se saattaa epäonnistua. Ostan myös pussillisen karkkeja, joilla toivon voivani pitää pojan hiljaisena.</p>
<p>Istumme aika eteen. Poikani kysyy milloin syödään karkit ja selitän, että elokuvissa karkit syödään vasta, kun valot sammuvat. Sitä odotetaan. Ja odotetaan. Minuutit tuntuvat tunnilta, kun vanhempia valuu lapsineen saliin ja ihan siinä vieressä <em>syödään</em> jo karkkeja, kirkkaassa valossa.</p>
<p>Lopulta tulee pimeä ja elokuva alkaa. Avaan karkkipussin. Baben varhaista elämää suurtilalla kuvataan synkin kuvin, dramaattisin musiikein. Karkkipussin pohja paljastuu ja viimeisen hedelmäkarkin nielaistuaan poikani ilmoittaa, että nyt lähdetään. Yritän kuiskata, että tässä on vähän surullinen kohta, mutta kohta nähdään jotakin kivempaa. Poikaa asia ei kiinnota. ”Babe” ei oikein nappaa. Kun nousemme penkistä, viedään kankaalla Baben äitiä teurastamoon. Viimeisessä kuvassa, jonka elokuvasta näen, loistavat eläinkuljetusauton punaiset takavalot.</p>
<p>Lipunmyyjä pudistelee päätään, kun tulemme ulos salista ennen kuin elokuvaa on kulunut edes kymmenen minuuttia. Saan rahani takaisin.</p>
<p>Kotona poikani kertoo äidilleen, että elokuva oli aika hyvä.</p>
<p>5) Ben-Hur</p>
<p>Loppuvuosi 2008. Lähestyn viidennen vuosikymmeneni puoliväliä. Olen koko vuoden etsinyt itseäni sillä kiihkolla, jolla keski-ikäiset miehet itseään etsivät. Projektiin kuuluu alakuloa ja suurten kysymysten ihmettelyä: miksi tämä kaikki? Yritän vastata kysymykseen matkustamalla seitsemäksi viikoksi Roomaan, kirjoittamaan näytelmää Villa Lanteen.</p>
<p>Tampereen pimeän marraskuun jälkeen palauttaa Rooma elämäniloani. Kun ensimmäisen kerran astun Villa Lantessa huoneeseeni <em>Giallaan</em> ja näen ulos, vedän näkymän häikäisemänä henkeä. Avaan ikkunan. Irrotan hyönteisverkon puukehyksineen säpeistään, nostan sen varovaisesti sisälle huoneeseen – eikä minun ja Rooman välissä ole enää mitään. Maisema kattaa kaupungin Castel Sant’Angelolta Lateraanikirkolle. Illalla miljoonapäiset rastasparvet pyörteilevät savukiehkurana Teveren yllä, hennon lohenpunaista taivasta vasten. Yöllä kuulen vankien huutoja Gianicolon rinteessä olevan tutkintavankilan muurien takaa. Aamulla herään hälytysajoneuvojen ulinaan ja autontorvien kakofoniaan.</p>
<p>Yhtenä joulukuun alun iltana Villa Lanten <em>salonessa</em> näytetään elokuva. Fred Niblon ”Ben-Hur” vuodelta 1925 esitetään elävän pianosäestyksen kanssa. Sali täytyy <em>vanhoista</em> roomalaiskatsojista – monet vanhempia kuin elokuva – ja tulee aivan pimeää. Kankaalle heijastuu dramaattisia mustavalkokuvia ja pianisti soittaa Villa Lanten kuulua pianoa, jonka koskettimien ääressä ovat istuneet Franz Liszt, Edvard Grieg ja Arthur Rubinstein.</p>
<p>Istun kovassa tuolissani tutisevapäisten roomalaispatriisien keskellä, katson Maryn äänettä itkeviä kasvoja, Judah Ben-Hurin raivoa petollista Massalaa kohtaan. Liikutun pimeässä kyyneliin. Mistä tämä tunnereaktio syntyy? En tiedä, mutta äänen, kuvan ja ympärilläni istuvien katsojien kolmiyhteys puhuu minulle juuri nyt elokuvan salaista kieltä, sitä, joka läpäisee rintalastan ja kouraisee sydäntä. Tiedän, että näinhän ihmisen polku kulkee, vuosikymmenestä, elokuvasta toiseen, läpi odotuksen, toivon, rakkauden ja menetyksen – surujen ja selittämättömän onnenkin kautta.</p>
http://kohtaus.yle.fi/blogit/loppu-mielessa/elamani-elokuvat#commentsLoppu mielessäMika RipattiMon, 09 Jan 2012 09:20:35 +02001004 at http://kohtaus.yle.fiKuningattaren paljastukset
http://kohtaus.yle.fi/blogit/draama-queen/kuningattaren-paljastukset
<p>Rakas ystävä, kun luet tämän, on kone jo noussut ilmaan. Olen jo kaukana.</p>
<p>Olen aina halunnut kirjoittaa nuo sanat! Miten dramaattista, ylvästä ja katkeransuloista. Olen valinnut lähtöni hetken, kaikki on hallinnassani, olen valmis. Saan viimeisen sanan. Riisun tiaran hiuksiltani, suljen läppärin kannen, vedän johdon irti seinästä. Ystävät jäävät kaipaamaan, vihamiehet katumaan, rakkaat suremaan. Tack och adjö.</p>
<h4>Ketä kiinnostaa?</h4>
<p>Lukeeko kukaan tätä blogia, joka on ollut erittäin vaikeasti löydettävissä täällä Ylen Kohtaus-sivulla? Ihme kyllä, joitakin tämä blogi on kiinnostanut. Kommentoijia ei juuri ole ollut, mutta lukijoita yhteensä yli tuhat, mikä hivelee kromipintojamme.</p>
<p>Nyt seuraa intiimejä paljastuksia:</p>
<ul>
<li>Meitä kirjoittajia on ollut kaksi ja toinen meistä on mies. Uskottehan?</li>
<li>Sekoitimme surutta faktaa ja fiktiota. Uskoimme itse kaiken.</li>
<li>Lupasimme enemmän seksiä kuin annoimme. Pahoittelumme siitä. Tiedoksenne myös, että saimme seksiä vähemmän kuin halusimme. Onneksi eduskunta pani Ylen puolesta koko kansaa, verolla.</li>
</ul>
<p>Tulevaisuus on avoin, eikä se pelota meitä. Uusi kiiltävä vuosi roikkuu työhuoneemme seinällä ja täyttyy vauhdilla. Tyhjänä se on täynnä mahdollisuuksia, elämyksiä, valloituksia ja sitä ihanaa seksiä! Täytettynä luvassa on suuria tunteita, itkua ja naurua, niskavillat nostattavaa jännitystä ja hermoja hellivää lempeyttä.</p>
<p>Nyt seuraa Ylen ohjelmien mainoksia:</p>
<ul>
<li>Tammikuussa Tapio Piirainen perehdyttää työelämän haasteisiin tv-elokuvassa <strong>Lumihiutalemuodostelma</strong>, sekä vanhanpojan rakkauteen tv-elokuvassa <strong>Punainen nauha</strong>.</li>
<li>Helmikuussa alkaa upean diivan ja naisen, Pirkko Saision kirjoittama <strong>Tehdas</strong>, joka kuvaa ei niin tavallisia ihmisiä epätavallisen tarkasti.</li>
<li>Maaliskuussa jatkuu uusin jaksoin <strong>Kätevä emäntä</strong>, joka esittelee arjen juuri niin naurattavana kuin se on.</li>
<li>Huhtikuussa näemme uusintana draamasarjan, joka perustuu vanhoihin uutisiin... jess! <strong>Uutishuone </strong>on harvinaisen elävä ja toimiva epookkisarja, jonka moottorina toimii täyttymätön rakkaus. Saavatko Raija ja Vesa toisensa?</li>
<li>Toukokuussa Radioteatteri esittää Laura Collianderin runon ja draaman yhdistelmän, kuunnelman <strong>Äitienpäivän yö</strong>. Tuona yönä ei kukaan nuku.</li>
</ul>
<p>Ja paljon muuta henkiset tarpeet täyttäviä ohjelmia on tulossa. Fyysistä tyydytystä ohjelmamme eivät valitettavasti tarjoa, sen jokainen hankkikoon itse.</p>
<p>Draama ei kuulu vain ammattilaisille. Mimesis, draaman ydin: halu, taito ja tapa jäljitellä todellisuutta on meissä kaikissa. Nauttikaamme siitä.</p>
<p>“We’ll meet again, don’t know where, don’t know when, but I know... Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!</p>
<p>DQ</p>
http://kohtaus.yle.fi/blogit/draama-queen/kuningattaren-paljastukset#commentsDraama QueenDraama QueenWed, 04 Jan 2012 13:12:36 +02001002 at http://kohtaus.yle.fiLeikkaus suoritettu
http://kohtaus.yle.fi/blogit/3simoa/leikkaus-suoritettu
<p><img width="400" height="266" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/vikakuva1.jpg" alt="" /></p>
<p>Tästä eteenpäin kaikki on helppoa. Siis minulle. Minä istuskelen ohjaajan ominaisuudessa sohvalla, juon kahvia ja annan lahjakkaampien ihmisten tehdä töitä. Välillä saatan sanoa jotain näppärää tai kommentoida kahvin laatua. Jos torkuiltani kerkeän.</p>
<p>Nyt Simot on sitten kuljetettu kovalevyllä Bar Finland nimiseen firmaan, jossa kuva tehdään valmiiksi: Kuvaan tehdään värimääritys, siihen liitetään muutamat kuvan korjaukset, efektit ja alkutekstit.</p>
<p><img width="300" height="408" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/vikakuva2.jpg" alt="Tässä makaa 3 Simoa, ei vielä todellakaan lepää. " /></p>
<p>3Simoa ei ole mikään tehosteiloittelu, mutta aina kuvissa jotain korjattavaa on. Mikrofoni voi vilkkua jossain kuvan kulmassa tai jotain muuta saattaa olla väärässä paikassa. Esimerkiksi meillä on yksi ovi kohtauksen sisällä välillä auki ja välillä kiinni. Korjaamme oven asennon samanlaiseksi kaikissa kuvissa. Näin näsäviisaat leffafriikit eivät pääse siinä kohtauksessa huutamaan kuorossa: Virhe! Mutta älkääs friikit huoliko. On siellä pari klaffivirhettä, joilla voitte tehdä vaikutuksen deittiinne.</p>
<p>Tällä viikolla alkoi Barissa värimääritys, jonka tekee Petri Falkenberg kuvaajamme Jyrki Arnikarin kanssa. Silloin kuvaan tehdään lopullinen hienosäätö. Tätä vaihetta kestää kymmenen päivää ja 3Simoa kuvan pitäisi olla valmis vuoden 2012 alussa.</p>
<p>Äänet on toimittu Humina-nimiseen firmaan, jossa äänisuunnittelu tapahtuu. Siellä Tuomas Seppänen ja Timo Anttila alkavat tekemään omaa hommaansa. Ensin he putsaavat ääniraidoilta kaiken turhan pois ja jättävät vain dialogin. Sen jälkeen suurin osa elokuvassa olevista äänistä tehdään uusiksi. Eli ovien kolahdukset, askeleet, vaatteiden kahahdukset, nenän tuhinat, pierut ja sen sellaiset tehdään kaikki uusiksi. Niitä ääniä kutsutaan foyleiksi ja ne tehdään tehdään Kokkolassa H5 Film Sound -nimisessä putiikissa.</p>
<p><img width="400" height="266" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/vikakuva3.jpg" alt="" /></p>
<p>Mahdollisesti myös jotain ääniä dubataan. Kuvasimme muutaman kohtauksen parvekkeella ja sinne kuului jos jonkinlaista meteliä pihalta. Jos repliikin päälle sitten on sattunut osumaan vaikkapa lokin rääkäisy, eikä puhdasta ottoa löydy, joudutaan se äänittämään jälkikäteen.</p>
<p>Äänisuunnittelun aikana neljännessä firmassa eli NeoMusicissa tehdään sävellystyötä. Janne Huttunen on jo demoja tehnytkin, mutta nyt aletaan sitten tarkemmin katsomaan, että mihin tulee mitäkin musiikkia.</p>
<p><img width="400" height="266" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/vikakuva4.jpg" alt="" /></p>
<p>Ai niin se leikkaus. En osaa sanoa siitä mitään. Tuntuu toimivan ja on hyvä mieli, että se on ohi. Alkoi jo ottamaan kaaliin koko homma. Varsinkin rendaaminen. Aika monet versiot elokuvasta rendasin koneesta ulos. Erilaisiin näyttöihin piti aina uusin versio saada ulos ja siihen menee aina pitkä tovi aikaa. About 6 tuntia. Sen siitä saa kun täydessä resoluutiossa leikkaa. Ammattileikkaaja olisi varmaan toiminut.</p>
<p>Ohjaaja taputtaa leikkaajaa olalle ja sanoo: "Hyvin tehty!" Leikkaaja katsoo tuimasti takaisin ja toteaa: "Ensi-illassa kuitenkin valitat että paskasti leikattu".</p>
<p>Näinhän se menee. Koskaan ei ole hyvin. Ei edes silloin kun on.</p>
<p><img width="400" height="266" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/vikakuva5.jpg" alt="" /></p>
3Simoa3SimoaFri, 23 Dec 2011 09:55:59 +02001000 at http://kohtaus.yle.fiBändissä kaksi miestä ja nainen
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/bandissa-kaksi-miesta-ja-nainen
<p>Ohjaaja <strong>Tapio Piirainen</strong> vastaa puhelimeen talonsa katolta.</p>
<p>”Mun elokuviin liittyy yleensä huumori ja jonkinlainen yhteiskunnallisuus. Välttämättä niissä ei ole mitään selkeää sanomaa. Nytkin mä olen vaan hiestä märkä. Tällasta se on kun henkisen työn raataja rupeaa ruumiilliseen työhön."</p>
<p>Piirainen, eli Tapsa, pitää tauon kattoremontin teossa ja puhuu hetken työelämästä kertovasta tv-elokuvastaan <em>Lumihiutalemuodostelma</em>.</p>
<p>”Lumihiutalemuodostelma kertoo kohtuusuuren yrityksen tykypäivästä, jolloin erittäin moni asia menee pieleen. Aihe on saatu tosielämästä: eräs kaveri kertoi omasta tykypäivästään, jonka yhtenä tehtävänä oli tehdä muovailuvahasta itseään kuvastava hahmo”.</p>
<p>Konsulttislangi ja kehityskeskustelut saavat kyytiä kauniissa kartanomaisemassa. Ilman itkua ei päivästä selvitä, ja illan viiletessä tarvitaan paikalle myös virkavalta.</p>
<p>Elokuvan käsikirjoitusvaiheessa apuna oli professori <strong>Juha Siltala</strong>, joka toimi taannoin asiantuntijana myös tv-sarjassa <em>Raid</em>. Siltala julkaisi vuonna 2004 kirjan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (Päivitetty painos vuonna 2007.)</p>
<p><img width="480" height="270" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/lumihiutalemuodostelma_480.jpg" alt="Lumihiutalemuodostelma" /></p>
<h4>Arjen havaintoja</h4>
<p><em>Punainen nauha</em> kertoo verovirastossa työskentelevästä Turusesta, vanhasta pojasta joka tahtoisi päästä eroon poikuudestaan ennen eläkepäiviä. Veroviraston hemaiseva Helena vaikuttaa sopivalta kohteelta tähän tarkoitukseen.</p>
<p>”Yleensä aiheet löytyvät läheltä,” kertoo Tapsa. ”Ne ovat arjen havaintoja, joista lähtee kasvamaan tarina. Näin syntyi Punainen nauha: söin lihapasteijaa jossa oli kivi, hammas lohkesi. Menin hammaslääkäriin ja sain melko tujun puudutuksen. Siinä tuolissa maatessani mietin, millaista olisi olla menossa treffeille puoli naamaa tunnottomana.”</p>
<p>Aihe lähtee pienestä, vaikka hampaan palasesta.</p>
<p>Tapsan elokuvissa on oma tunnistettava tunnelmansa: vakava aihe saa koomisen käsittelyn. Pienen ihmisen puolella ollaan aina. <br />
”Omasta käsialasta on vaikea sanoa mitään. Kierrätän kyllä asioita, varastan itseltäni. Niin tekevät monet muutkin, esimerkiksi <strong>Howard Hawks</strong>.”</p>
<h4>Kaksi miestä ja nainen</h4>
<p>Kun sanoo Tapsa, on sanottava myös Kaitsu. Kaitsu on tietenkin <strong>Kai Lehtinen</strong>, Tapsan luottonäyttelijä joka tekee hellyttävän reppana Turusen roolin Punainen nauha-elokuvassa.</p>
<p>”Työnteko Kaitsun kanssa on vähän niin kuin soittaminen samassa bändissä,” sanoo Tapsa. Joidenkin kanssa soitto sujuu hyvin, niistä tulee luottoihmisiä. Työhön pääsee nopeasti kiinni ilman selittämistä, työtä voi lähestyä monelta kantilta, yhdessä voi kokeilla kaikenlaista. Tärkeintä on luottamus.”</p>
<p>”Tapasimme Tapsan kanssa työn merkeissä vuonna 1993, juttuja tehtiin kaksi: <em>Kissa ja varjo</em> ja <em>Viimeiset siemenperunat</em>, muistelee Kaitsu, joka vastaa puhelimeen omalta työmaaltaan. ”Bändivertaus on aika hyvä. Yhdessä soitetaan, välillä toinen liidaa, välilä toinen. Luottamus on suuri, meillä on semmonen kauhun tasapaino. Että ollaanko koskaan riidelty? Voi olla joku muinainen siviilielämän koukero, en muista varmasti,” hekottaa Kaitsu.</p>
<p>Vuoden 1993 jälkeen yhdessä on tehty mm. <em>Poliisin poika, Siivoton juttu, Nyrölä 3, Suuri Performanssi</em> ja tietenkin Raid, tappava sekä televisiossa että valkokankaalla. Lumihiutalemuodostelmassa Kaitsua ei kuitenkaan nähdä, onko yhteistyö loppunut? ”Ei suinkaan! Päällekäisistä töistä johtuen en tällä kertaa päässyt mukaan.”</p>
<p>Eikä kahta ilman kolmatta: <strong>Maija Junno</strong> on näyttelijä, joka on usein saanut tehtäväkseen Tapsan elokuvien naispääroolit. Maija muistaa yhteistyön alkusykäyksen.</p>
<p>”Tapsa soitti ensin ja ehdotti pääosaa elokuvassa, jota ei ollut vielä loppuun asti kirjoittanut. Tapasimme kahvilassa ja yllättäen hän kysyi minulta, mitä haluaisin näyttelijänä näytellä. Tuli siinä hötäkässä mieleen kännikohtaus ja pyssyllä ampuminen. Ne Tapsa sitten Nyrölä3-elokuvaan minulle kirjoitti. Täyttä luksusta olla vaikuttamassa omaan rooliin noinkin konkreettisesti!”</p>
<p><img width="480" height="300" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/punainen_nauha_valkama_480.jpg" alt="Punainen nauha. Kuva: Jyrki Valkama/YLE" /></p>
<h4>Turvallista lentää</h4>
<p>”Tapsan ja Kaitsun kanssa työnteko on kuin menisi kotiin. Olemme tehneet sen verran monta juttua yhdessä, että yhteistä kieltä ei enää tarvitse hakea, vaan se on jo olemassa,” kertoo Maija. ”Miehet ovat tunteneet toisensa erittäin kauan ja heillä on luvalla sanoen omintakeinen yhteinen huumori. Joskus saatan tiettyyn pisteeseen asti osallistua siihen itsekin, mutta yleensä annan poikien mesota. He ovat kuitenkin molemmat äärimmäisen lojaaleja ja hyväsydämisiä ihmisiä."</p>
<p>”Turvallisuudentunne on tärkeä näyttelijälle ja se on aina läsnä Tapsan kanssa. Tapsa tukee ja hänellä on langat käsissään kokonaisuuden kannalta. Hänestä on tullut ystävä.</p>
<p>Kaitsun kanssa ollaan vuosien varrella jouduttu näyttelemään myös asioita, jotka eivät ole aina olleet ihan helppoja. Tällöin luottamus vastanäyttelijään on tärkeintä. Kaitsuun olen aina voinut luottaa. Tiedän, että hän haluaa toisen onnistuvan ja tekee kaikkensa, jotta tämä olisi mahdollista. Kaitsu on myös loistava näyttelijä, herkkä ja aina tilanteessa,” kehuu Maija.</p>
<p>”Bändivertaus on hyvä. Näyttelijänä roolini bändissä vaihtelee. Usein sitä on solisti, mutta täytyy osata myös olla kuorotyttö. Kohtauksesta riippuu, mihin painopiste asettuu. Tapsa on ohjaaja, eli kapellimestari - vaikka tämä orkesterisanastoa enemmän onkin. Hän tuntee elokuvan lainalaisuudet, tekniikan ja rytmin. Hän tietää mikä on tyylilaji, mitä hän näyttelijältä haluaa. Siihen voi heittäytyä. Kun on tarkat rajat, on helppo lentää.”</p>
<h4>Kolmen vuoden takuu</h4>
<p>Tapsa on enemmän teosten kuin pitkien sarjojen mies. Miksi näin?</p>
<p>"Ei sarja muotona ole huono, olen vain huolissani sarjojen ylivallasta", perustelee Tapsa. "Kaikkia aiheita ei yksinkertaisesti voi käsitellä sarjana. Ja kun vertaa teatteria ja televisiota tänään, tuntuu että teatteri on enemmän ajan hermolla. Toisaalta, ehkä pitäisi katsoa televisiota enemmän kuin tunti viikossa voidakseen väittää mitään." </p>
<p>Nyt ei kuitenkaan ehdi avata telkkaria. Tapsa jatkaa kattoremonttia, eli korjaa kattoa huonosti tehdyn remontin jäljiltä.</p>
<p>”Tässäkin olisi hyvä aihe: miten remonttialalta on hävinnyt ammattitaito ja -ylpeys”, Tapsa lopettaa. ”Sen nimi vois olla vaikka <em>Kolmen vuoden takuu</em>.”</p>
<p><img width="248" height="330" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/piirainen_sarkkinen_480.jpg" alt="Tapio Piirainen. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE" /></p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/bandissa-kaksi-miesta-ja-nainen#commentsKai LehtinenLumihiutalemuodostelmaMaija JunnoPunainen nauhaTapio PiirainenTeosten takaaThu, 22 Dec 2011 14:31:02 +0200Anna-Maija Halonen999 at http://kohtaus.yle.fiHyvää ja kaunista!
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/hyvaa-ja-kaunista
<p>Klikkaa täältä ja kuuntele:</p>
<p><a href="http://yle.fi/radio1/mp3/tiedotus/radioteatterin_joulukortti_2011/joulukortti_radioteatteri_2011.mp3">Radioteatterin joulukortti</a></p>
<p><img width="479" height="479" alt="" src="/sites/kohtaus.yle.fi/files/imce_uploads/radioteatteri_joulu2011jpg.jpg" /></p>
<p>Klikkaa täältä ja lue:</p>
<p><a href="http://yle.fi/radio1/draama/radioteatteri/radioteatteri_nauraa_ja_itkee_lapi_kevaan_33416.html">Radioteatteri nauraa ja itkee läpi kevään</a></p>
<p>Hyvää ja kaunista toivovat YLE radiodraaman kaikki tekijät!</p>
http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/hyvaa-ja-kaunista#commentsTeosten takaaWed, 21 Dec 2011 14:15:44 +0200998 at http://kohtaus.yle.fi