Tornin juurelta
http://kohtaus.yle.fi/
fiKolme havaintoa kuulemisesta
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/kolme-havaintoa-kuulemisesta
<p>Puolalainen, saksalainen ja sveitsiläinen istuvat pyöreän pöydän ääressä. Keskustellaan radion merkityksestä, keskustellaan kuulemisesta. Kölniläisessä kokoushuoneessa on kolme muutakin hahmoa; on toinen saksalainen, belgialainen ja suomalainenkin. Kevätaurinko paahtaa, ovi kattoterassille on raollaan, ja äänet kävelykadulta kantautuvat ylimpiin kerroksiin.</p>
<p>Puolalainen kertoo ystävästään, kuvataiteilijasta, joka on kehittämässä graafista merkkiä kuiskaukselle. On olemassa huutomerkki, kysymysmerkki ja piste. Mutta miten ilmaista se, että puhuja kuiskaa? Ja miksi sille ei vielä ole olemassa merkkiä, vaikka ilmiö on kovin arkipäiväinen, ja ele tehokas?</p>
<p>Saksalainen kertoo ostaneensa jääkaapin. Kaappi osoittautui vialliseksi, se piti omituista ääntä. Saksalainen yritti vaihtaa kaapin, onnistumatta. Jälleenmyyjällä ei ollut valtuuksia vaihtoon auditiivisten havaintojen perusteella, vain optisten. Jääkaapin, jossa oli huomaamaton naarmu, olisi saanut puoleen hintaan. Näkyvä selätti kuuluvan vian.</p>
<p>Sveitsiläinen kertoo pianokilpailusta, jonka tuomaristossa hän oli vuosia sitten. Raatiin pyydettiin mukaan eräs arvostettu kiinalainen pianisti, joka suostui agenttinsa välityksellä. Liian myöhään selvisi, että kiinalainen ei osannut sanaakaan englantia. Agentti lupasi, että tuore tuomari oppii raadin työskentelykielen sen puolen vuoden aikana, joka oli kilpailun alkuun. Raati suostuu ehdotukseen.</p>
<p>Pianokilpailu alkaa. Tuomaristo kokoontuu. Kiinalainen ei sano sanaakaan. Tilanne on kiusallinen. Tuomariston puheenjohtaja soittaa agentille: ”Eikö pianisti nimenomaan luvannut opetella englantia?” ”Yes, yes”, vastaa agentti rauhoitellen. ”Hän on ollut hyvin ahkera. Hän on lukenut tuntikausia päivittäin.” Käy ilmi, että pianisti ymmärtää kirjoitettua englantia, mutta ei ole vielä koskaan puhunut kieltä. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä miltä kirjoitetut sanat good, bad tai competition kuulostavat. Ratkaisu: kiinalainen tekee työnsä kirjallisesti. Laput kulkevat raadin käsissä ja voittaja löytyy.</p>
<p>Tarinan saksalainen on <strong>Karl Karst</strong> Kultur Radio WDR 3:sta. Tämä kulttuurikanavan päällikkö perusti 10 vuotta sitten Initiative Hören -nimisen yhdistyksen. Kyseessä on etujärjestö, joka toimii yhteistyössä liittovaltion terveysministeriön sekä kulttuuri- ja media-alan keskeisten tahojen kanssa edistääkseen toisaalta kuuloon liittyviä lääketieteellisiä, toisaalta puhtaasti taiteellisia hankkeita. Sillä on ollut keskeinen rooli mm. tinnitustietoisuuden edistämisessä ja vastasyntyneiden kuulokokeen kehittämisessä.</p>
<p>Kölnin keskustan äänimaisema kuuluu lempeän vaimennettuna kattoterassin oven kautta, mutta muistuttaa meitä metelöivän todellisuuden olemassaolosta. Visuaalisuuden huumaamassa maailmassa auditiivinen jää helposti jalkoihin, ääneen suhtaudutaan usein välinpitämättömästi. Siitä on tullut tilkettä taukopaikkoihin. Hiljaisuus on pelottava tila.</p>
<p>Pyöreän pöydän belgialaisen vieraan puheenvuoro kohottaa meidät synkistelystä. Kulttuurikanava Radio Klara täytti viime vuonna 10 vuotta. Klaran päällikkö<strong> Chantal Pattyn</strong> kertoo miettineensä miten markkinoisi kanavaa myös niille, jotka eivät ole klassisen musiikin tai kulttuuriohjelmistojen suurkuluttajia. Perinteisen lehti- tai katumainoskampanjan sijaan Radio Klara järjesti kaupunkijuhlat.</p>
<p>Pattyn sai myös katolisen kirkon mukaan. Klara Festivalin avausteokseksi tilattiin Mozartin Requiem sovitettuna orkesterille, kuorolle, 150 ilmapallolle ja kirkonkelloille. Klaran syntymäpäivän iltana koko Bryssel soi, ja kun kirkonkellot tulivat puistossa esiintyvien orkesterin ja kuoron tueksi, nousivat led-valoilla valaistut ilmapallot Brysselin kattojen ylle. Siitä nauttivat sekä silmä että korva.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/kolme-havaintoa-kuulemisesta#commentskuuleminenMarika KecskemétiTornin juureltaFri, 15 Apr 2011 12:22:47 +0300Marika Kecskeméti856 at http://kohtaus.yle.fiSatunnaisia havaintoja italialaisesta televisiosta
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/satunnaisia-havaintoja-italialaisesta-televisiosta
<p><em>"Televisio on korvannut arvokkuuden hedonismilla.</em>"<br />
Pier Paolo Pasolini</p>
<p>Italialaiset lukevat vähän; suuri enemmistö ei edes yhtä kirjaa vuodessa. Lehtikioskit pysyvät hengissä myymällä kaikenlaista oheiskrääsää: leluja, laitteita, videoita, pehmopornoa. Niinpä television merkitys tiedon, viihteen ja propagandan välittäjänä on erittäin suuri. Italialainen viettää keskimäärin neljä tuntia päivittäin laitteen ääressä, ja määrä on kasvussa.</p>
<p>Pääasiassa tv yrittää myydä jotakin. Kaupalliset viestit katkaisevat ohjelman vähän väliä; juontaja saattaa siirtyä studion toiseen laitaan mainostamaan jotakin tuotetta. Tämän lisäksi ovat varsinaiset mainoskatkot. Suurin osa italialaisesta mainosrahasta menee telkkariin. Lähes kaikissa uutisissa kommentoidaan tapahtumien lisäksi uutta Hollywood-elokuvaa, tulevaa futismatsia, uutuuksia pop-musiikin rintamalta ja lopuksi tulee muotishow. Kesäisin uutisiin liittyy usein osio, jossa esim. rantaleijonat kommentoivat viimeisiä ruskettumistekniikoita.</p>
<p>Keskeinen visuaalinen elementti televisiossa on naisen rinnat. Mikään show ei tule toimeen ilman bikineissä tai vastaavissa tepastelevia tanssityttöjä. Eräässä vaalikeskustelussa mieskeskustelijoille kahvia tarjoileva nainen heitti pois aina yhden vaatekappaleen kun keskustelu alkoi käydä tylsäksi. Lopulta hän pyörähteli yläruumis paljaana.</p>
<p>Jokaisella kanavalla on oma tähtösensä, joka esittelee illan ohjelmat ja kutsuu katsojia rakkaiksi ystäviksi, cari amici, ja hymyilee kädet selän takana jotta etuvarustus (topissa on usein kyyneleen muotoinen aukko) on mahdollimman selkeästi esillä. Jalkapallomatseissa asiantuntijaraadin taustalla sädehtii ko. joukkueiden liian pieniin puseroihin ja shortseihin pukeutunut ”kannattajajoukko”.</p>
<p>Tärkein vuosittainen mediatapahtuma on Miss Italia-kilpailu. Se pidetään pienessä Salsomaggiore –nimisessä kylpyläkaupungissa. Kokonaisen viikon se pitää kansakuntaa otteessaan, vedonlyönti ja väittely on erittäin aktiivista. Kilpailu huipentuu lauantai-iltana, ja silloin mitään muuta ohjelmaa ei kanavilla kannata esittää.</p>
<p>Italia on maa, jonka feminismi on unohtanut. Televisiossa naiset ovat lähinnä koristeita. Naispoliitikkoja on vähän; tutkimus osoitti että jokaista miesministereille varattua neljää tuntia vastasi naisministereille jätetty seitsemän minuuttia. Kesäkuussa kaikilla Berlusconin Mediaset-kanavilla naiset saivat puhua asiaa yhteensä 57 sekuntia, siis kuukaudessa.</p>
<p>Italiassa on neljännes koko maailman maanpäällisistä kanavista, yhteensä 640 kanavaa. Monilla paikalliskanavilla juontaja on seksikäs keski-ikäinen nainen, joka antaa elämän- ohjeita puhelimitse ja tulkitsee tulevia pöydälle levitettyjen tarot-korttien avulla. Joillakin kanavilla on keskitytty horoskooppeihin. Yhteinen piirre niille kaikille on että ne koko ajan myyvät jotakin, varsinkin kauneudenhoitotuotteita. Puolikin tuntia saattaa vierähtää, kun selvitetään esimerkkien avulla miten jokin uusi selluliitontuhoajavoide tai -laite toimii. Joillakin kanavilla saattaa palloilla mies, joka kauhistelee siitä miten halvalla hän myy jalokiviä, joita samanaikaisesti asettelee naisten rinnuksille.</p>
<p>Italiassa tehtiin 50-, 60- ja 70-luvulla paljon hienoja elokuvia; osan niistä päärahoittajana oli televisio (<strong>RAI</strong>). Nyt tehdään pääasiassa äänekkäitä komedioita ja historiallisia melodraamoja. Italian tv:n ”uusi aalto” alkoi vuonna 1976, samaan aikaan italialaisen elokuvan kulta-aika päättyi. Perustuslakioikeus päätti että RAI säilyy kansallisena monopolina, mutta samaan aikaan yksityiset tv-kanavat saivat lähetysoikeudet edellyttäen että ne pysyvät paikallisina. 1980 Italiassa oli 1300 paikallista tv-kanavaa; ostojen ja yhdistelyjen jälkeen niiden määrä putosi kolmessa vuodessa seitsemäänsataan. 1984 perustettiin kolme kanavaa: Canale 5, Italia Uno ja Rete 4. Nämä ostivat pikkuhiljaa kaikki kilpailijat ulos. Näin koko yksityinen tv-sektori yhdistyi <strong>Mediasetin</strong> sateenvarjon alle omistajansa <strong>Silvio Berlusconin</strong> hallintaan.</p>
<p>Yksityiset tv-kanavat pysyivät pystyssä mainosrahoituksen turvin. Mainoksia oli todella paljon; myös uutisissa. Mediamainontaa myi Publitalia; myös Berlusconin omistama firma. Tämä on muutenkin Berlusconin bisneksien pääteemoja: kun ostaja ja myyjä ovat sama henkilö, asiat ovat yksinkertaisempia.</p>
<p>Mediasetin kanavien katsominen on kuin katsoisi <em>Sesame Streetiä</em> ilman vitsejä. Esiintyjien joukko koostuu samoista noin 20 naamasta, jotka kiertävät ohjelmasta toiseen. Jalkapalloilijoita, viihteen veteraaneja. Kun puolivälissä ohjelmaa bandi pärähtää soittamaan kaikki pomppaavat pystyyn ja alkavat studioyleisön kanssa hoilata ko. biisiä. Astrologit ovat jatkuvasti esillä, horoskooppeja tulkitaan, taikurit ja seksologit esiintyvät eri alueiden asiantuntijoina. Yleissävy on äitelä; sana ”bellissimo” esiintyy keskimäärin toistasataa kertaa tunnin aikana.</p>
<p>Studioshown lisäksi ohjelmisto koostuu elokuvista. Berlusconi on ostanut tv-oikeudet tuhansiin amerikkalaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, ja näin Italiasta on tullut kulttuurin tuoja, eikä sen luoja ja viejä. Valtaosa ko. elokuvista on pornoa tai ns. B-elokuvia. Filmislotin nimi on tietenkin ”Bellissimi”. Jos tuskastuu loputtomiin mainoskatkoihin voi aina vuokrata tai ostaa dvd:n Blockbuster-videokaupasta, jonka omistaa – Berlusconi.</p>
<p>RAI:lla oli virallisesti kansallinen monopoli 80-luvulle asti. Sitten lakia alettiin muuttaa, koska sitä koko ajan rikottiin. Berlusconi esitti omilla kanavillaan samoja ohjelmia samaan aikaan, ja ohjelmisto oli siis jo kansallista. Berlusconi ajoi 1990 läpi lain, jossa luotiin RAI- Mediaset –duopoli. Viisi ministeriä erosi, mutta ei pääministeri <strong>Craxi</strong>, joka oli saanut 23 miljardin liiran stipendin ulkomaisille tileilleen Fininvestiltä (Berlusconin firma).</p>
<p>Berlusconilla menee hyvin; hän ostaa itseltään mainosaikaa omilla kanavillaan mainostaakseen omia tuotteitaan. Politiikassa on myös merkittävä etu että käytössä on kolme omaa suurta tv-kanavaa. Pahin näistä on Rete 4: sen uutisankkuri kommentoi poliittisia toimijoita (Berlusconin kriitikoita) termeillä ”nuo typerät kommarit” jne.</p>
<p>Mediaset on vietellyt yhteiskunnan tilaan, jossa politiikkaa ja aatteita ei enää ole. Italian kulttuuri on kuihtunut loputtomaksi erotiikaksi, La Dolce Vitan halpisversioksi, jossa julkkikset ja kömpelö seksuaalisuus vallitsevat. Ajatukset ovat kadonneet; niiden tilalla ovat jalkapallo, tavarakauppa ja rinnat.</p>
<p>Nuoret italialaiset eivät ole koskaan nähneet muunlaista televisiota. Se on ehkä osasyy siihen että valtaosa nuorisosta äänestää Berlusconia. Yliopisto-opiskelijatkin pitävät RAIn ohjelmia ”tylsinä bolsevikkien juttuina, sieltä tulee vain mustavalkoisia dokumentteja”.</p>
<p>Tässä ideologisessa tyhjiössä Mediasetin suurin lahja omistajalleen on ollut sen asian korostaminen, josta häntä eniten ihaillaan: hänen vaurautensa. Lähes kaikissa tv:n tieto- kilpailuissa voi voittaa rahaa. Rahasta puhutaan, rahakkaita kadehditaan. TV-uutisten pääaihe saattaa olla sen pohtiminen, mistä kioskista voittanut lottokuponki on ostettu. Bingo on noussut pinnalle. Varallisuutta ei tarvitse piilotella; on tärkeätä että porukat tietävät kellä pätäkkää on.</p>
<p>Tämän kulttuurisen vallankumouksen seurauksena RAI lähti mukaan satsaamalla myös kimalteleviin viihdeohjelmiin kamppaillessaan katsojaosuuksista. Senkin ohjelmissa on mainoksia 10 minuutin välein. Kun Berlusconista tuli pääministeri asiasta seuranneessa eturistiriitatilanteessa eräs amerikkalainen firma halusi ostaa 49 % RAI:sta ja investoida sen infrastruktuuriin. Viestintäministeriö hylkäsi tarjouksen kylmästi.</p>
<p>Tämän seurauksena Mediasetin osakkeiden arvo hyppäsi pörssissä ylöspäin. Samaan aikaan hallitus subventoi noin miljardilla eurolla digisovittimien hintaa (kaikkiaan 75%), ja näillä markkinoilla Mediaset oli tietenkin aktiivinen.</p>
<p>Sen sijaan että Berlusconi olisi ratkaissut ristiriidan myymällä Mediasetin hän päätti ottaa RAIn hallintaansa. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä vuonna 2001 RAI2 esitti jalkapallo-ohjelmassa satiirisen sketsin, jossa laimeasti kritisoitiin viestintäministeriä. Heti sketsin päätyttyä studion puhelin soi ja toisessa päässä oli ministeri itse, joka ilmoitti että sketsi oli sopimaton ja että RAIn tulisi tietää että hän on itse asiassa sen pomo. Puhelu kuului ohjelman aikana kaikelle kansalle.</p>
<p>Keväällä 2002 koomikko <strong>Roberto Benigni</strong> parodioi San Remon laulufestivaalien päättäjäisissä Berlusconia, ja pyysi tätä käyttäytymään niin että nukkumaan mennessä ei tarvitsisi hävetä sitä että on italialainen. Pääministerin mitta täyttyi ja hän alkoi tehdä listaa niistä journalisteista, jotka tuli erottaa RAIsta. Samalla hän nimitti RAIn uudet johtajat; vain RAI3n päällikkö sai jatkaa.</p>
<p>Berlusconin hallintoon kuluvan <strong>Salvo Sottilen</strong> tehtävänä oli mm. jakaa tv-toimilupia. Erinäisistä syistä poliisi oli nauhoittanut hänen puheluitaan. Ilmeni että hän sai jatkuvasti ajan tasalla olevaa informaatiota siitä, ketkä showtytöistä olivat parhaita sängyssä, ja keitä siis RAIn tulee palkata ohjelmiinsa. Poliittisten toimijoiden valta ei siis rajoitu uutisten sisältöön, se mahdollistaa myös studioihin kelpaavan silmänruoan valinnan.</p>
<p>Tästä kaikesta johtuu että todellisen lahjakkuuden on Italiassa hyvin vaikeata päästä huipulle. Myös nepotismi kukoistaa. Esim. työpaikan Railla voi periä. Työntekijä voi luopua osasta eläkettään, jos hänen jälkikasvunsa saa paikan yhtiössä. Monet anteliaat vanhemmat tekevät näin. Niinpä jonakin päivänä haastateltavia voi mikittää leipuri vuoristosta.</p>
<p>Muutama vuosi sitten puhelinyhtiö Telecom Italia osti pienen tv-kanavan ja teki siitä kilpailijan RAIlle ja Mediasetille. Kanavan nimeksi tuli La7, ja sen katsojaosuus nousi nopeasti 13 prosenttiin. Ensimmäistä kertaa oli riski että katsojat ja mainostajat siirtyvät muualle. Sen jälkeen Pirelli halusi ostaa Telecomin. Berlusconin hallitus asetti ehtonsa: lupaa ei heru, ellei La7 supista huomattavasti toimintaansa. Muussa tapauksessa hallitus laskee puhelujen hintaa. Niinpä valtaosa ohjelmista lopetettiin, Telecom osti pari Berlusconin huonosti menevää firmaa ja siirsi mainontaansa 40 miljoonalla eurolla RAIlta Mediasetille.</p>
<p>Italialaiset eivät ota tilannetta kuitenkaan välttämättä kuolemanvakavasti. Kun ihmisiltä kysytään eikö heitä ota päähän että maassa on niin paska televisio, niin tavallisin vastaus on että ”mieluummin surkea tv kuin surkea ruoka”. Niinpä.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/satunnaisia-havaintoja-italialaisesta-televisiosta#commentsItaliaJuha RosmaRAISilvio BerlusconiTornin juureltaTue, 05 Apr 2011 13:40:27 +0300Juha Rosma852 at http://kohtaus.yle.fiRohkeutta Tampereella
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/rohkeutta-tampereella
<p>Rohkeus oli sana jota käytettiin useampaankin kertaan kun Tampereen lyhytelokuvajuhlia päätettiin sunnuntaina. Rohkeutta kaivattiin elokuviin, mutta rohkeudesta myös palkittiin. Luulen että se mistä puhuttiin ei ollut vain asenne vaan myös taito: usko omaan sanottavaan ja kyky kertoa se kiinnostavalla tavalla, siinä ovat hyvän lyhytelokuvan keskeiset ainesosat.</p>
<p>Ei tietenkään vain lyhytelokuvan vaan monen muunkin kiinnostavan asian. Mutta vaikka lyhytelokuva on armollinen muoto ihan vain siksi että vaatii meitä investoimaan niin pienen osan ajastamme, niin se on ehdottoman armoton siinä miten se näyttää ajatuksen ja toteutuksen tarkkuuden – tai sen puutteen. Näyttelijällä ei lyhytelokuvassa ole monta elettä käytettävänään hahmonsa välittämiseen, eikä ohjaaja kykene peittämään ajattelun sameutta juonenkuljetukseen.</p>
<p>Jos lyhytelokuva on elokuvan vapauden valtakunta siinä mielessä että katsoja on valmis sallimaan laajemman muotovalikoiman, tarinan rakenteen ja kertomistapojen mahdollisen kirjon, niin se on myös vaativa sen suhteen miten tuota vapautta käytetään. Siksi hyvät lyhytelokuvat ovat harvassa, erinomaisista puhumattakaan. Rohkeus on myös itseltä vaatimista.</p>
<p>Tampereella puhuttiin, taas kerran, myös siitä miten lyhytelokuvan levittäminen on vaikeaa, ja siitä mistä löytyisi uusia tapoja esittää ja nähdä lyhytelokuvaa. Armoton on se maailmakin lyhytelokuvalle jossa sen on vaikea saada huomiota itselleen kaiken kovaäänisemmän tarjonnan keskellä. Kun näin on asia, tulee mieleen, onko esimerkiksi festivaalin suopea ympäristö ymmärtävine katsojineen jonkinlainen illuusio, joka auttaa lyhytelokuvaa osaltaan itse marginalisoimaan itseään?</p>
<p>Jos lyhytelokuvaa yritetään saada paremmin näkyväksi – ja nettilevitys ei ehkä koskaan ole se vastaus koska siinä ympäristössä kaikenlaisen tarjonnan paljous on suurempi kuin missään ja erilaisten klippien suosiolla ihan omat lakinsa – jos siis lyhytelokuvaa yritetään saada paremmin näkyväksi vaikkapa taas elokuvateattereissa alkukuvina, niin se asettaa kyllä aika lailla isommat vaatimukset sille millaisia niiden elokuvien pitäisi olla. Enkä puhu nyt kerronnan perinteisyydestä tai tarinan muodosta, vaan ihan siitä ajattelun ja oivalluksen kirkkaudesta – rohkeudesta. Levityksen ja itse elokuvien kehitys kulkee käsi kädessä jos on kulkeakseen, ja sehän on vain hienoa jos kulkee.</p>
<p>Nyt kun Ylen rahoituksen väheneminen on vienyt suomalaisen lyhytelokuvatuotannon vaikeuksiin, voi tietysti tuntua kohtuuttomalta että yleläinen esittää tällaisia vaatimuksia (ei itse asiassa vaatimuksia vaan havaintoja, mutta kumminkin). Tähän on sanottava, että ei Yle ole lopettanut eikä lopettamassa lyhytelokuvien rahoitusta, vaikka tiukkaa onkin vielä ainakin jonkin aikaa. Itse olen sitä mieltä että on Ylen etuoikeus, eikä vain velvollisuus, rahoittaa ja esittää lyhytelokuvia osana sitä suomalaisen elävän kuvan kulttuurin kirjoa jonka mahdollistaminen kuuluu Ylen tehtäviin – ja toivon sitä ja pyrin siihen että nykyinen köyhyys päättyy mahdollisimman pian. Myös siinä mielessä että löydämme paremmat tavat yleisömme löytää lyhytelokuvansa. Sekin on helpompaa mitä tarkemmin, kirkkaammin, rohkeammin ajateltuja elokuvia pääsemme tarjoamaan.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/rohkeutta-tampereella#commentsErkki AstalaTampereen elokuvajuhlatTornin juureltaYle yhteistuotannotTue, 15 Mar 2011 09:33:36 +0200Erkki Astala824 at http://kohtaus.yle.fiTekemisen tarkkuus pitää säilyä!
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/tekemisen-tarkkuus-pitaa-sailya
<p>Kävin muutamia vuosia sitten Adultassa (nykyinen Keuda) ”Mediakäsikirjoittamisen” kurssin. Syksystä kevääseen kestävällä ajalla kävimme läpi kaikkia erilaisia kirjoittamisen tyyppejä, alustajina Suomen huippuja dokkareista elokuviin. Sinne hakiessani luulin olevani ihan hyvä kirjoittaja. Ehkä olen sitä vieläkin, mutta käsikirjoittajaksi minusta ei ilman koulutusta ja stipendiaatteja ole.</p>
<p>Minulla oli työstettävänä kurssini aikana tositapahtuma omasta elämästäni, josta halusin tehdä lopputyöni. Se oli virhe. Maailman vaikeinta. Se mikä todella tapahtui, ei tarkoita sitä, että siitä sellaisenaan kertominen olisi automaattisesti hyvä kässäri. Perhana. Minä taidankin olla kolumnisti. Tarinaani väännettiin ja käännettiin ja kyseenalaistettiin viikko toisensa jälkeen: milloin ihmisten taustat eivät olleetkaan uskottavia, milloin tyylilaji heittelehti dokkarista fiktioon ja kuvasta ääneen. Minä siellä vinkumassa, että sen täytyy olla uskottavaa, koska se on totta.</p>
<p>Siellä se nyt lepää Billnäsini uumenissa, ja murisee. Minä nuolen vieläkin haavojani ja kiemurtelen tuskissani. Jotkut tarinat on luotu kerrottaviksi Facebookin statuksissa sekä baaripöydissä ja toiset (=ammattilaiset) saavat siltä pohjalta sen käsikirjoitettavaksi. I rest my case.</p>
<p>Yksi kurssin viikonloppuvetäjistä oli suuresti arvostamani ammattikäsikirjoittaja <strong>Iiro Küttner</strong>, joka kierrätti tekstiään meidän ihmeteltäväksi. Se oli muistaakseni 27. versio ideasta. Kaikki kunnia pitkämielisyydelle ja sille työlle, jota vaatii tekstin muokkaaminen varsinaiseen tuotantoon. Häneltä olen myös kopsannut blogini otsikon tekemisen tarkkuudesta. Se on huuto sen puolesta, että moniosaajien vaateessa jokin piste täytyy tunnistaa itsessään: Tässä Nimenomaisessa Osaamisessa Minä Olen Hyvä. Se on sitä minun ydinosaamistani, ja tarkkuutta sen kautta. Ja se kannattaa sanoa ääneen, ja samaan hengenvetoon todeta, että en minä kaikkea osaa, enkä välttämättä edes halua osata tai pysty oppimaan.</p>
<p>Mutta, jos löytää osaajia tekemään asioita, niin se on hyvä taito sekin, sanon itselleni.</p>
<p>Siirryn Draaman yksikköön vuodenvaihteessa, tuon mukanani tietysti roinaakin . Edessä olevissa muuttolaatikoissani on kirkasvalolamppu, punainen pikkujääkaappi, 200 cd:tä, 15 kahvimukia, Bob Marley-taulu, Kill Bill ja Amelie –julisteet ja ” Minä olen näissä hyvä”-henkilökohtaiset arkistoni Ylessä toimimisesta. Siinä on osa minua, jos niin tahdotaan, mutta saako siitä käsikirjoitusta?</p>
<p>Jos alkoi kutkutella käsikirjoituksen alkua, Kohtauksen Tarjoa-osion kautta voit esitellä ohjelmaideasi tai tekstisi.</p>
<p>Hyvää ja kaunista 2011!</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/tekemisen-tarkkuus-pitaa-sailya#commentsIiro KuttnerSatu KurvinenTornin juureltaThu, 30 Dec 2010 12:43:00 +0200Satu Kurvinen753 at http://kohtaus.yle.fiRauhallista Joulua
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/rauhallista-joulua
<p>Vuoden 2011 alusta Tornin juurelta kertovat kuulumisia mm. <strong>Tuire Lindström</strong> (päällikkö Yle Draama) <strong>Sirpa Bertling </strong>(genretuottaja Suomidraama ja yhteistuotannot) <strong>Liselott Forsman </strong>(genretuottaja Aikalaisdraama ja yhteistuotannot) ja <strong>Satu Kurvinen </strong>(genretuottaja Radioteatteri ja käsikirjoitettu viihde).</p>
<p>Yle Draama toivottaa Tornin juurelta kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua, palaamisiin ensi vuonna!</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/rauhallista-joulua#commentsTornin juureltaWed, 22 Dec 2010 14:07:07 +0200Yle Draama736 at http://kohtaus.yle.fiNeljä dogmaa
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/nelja-dogmaa
<p><strong>Ville Virtanen</strong> kirjoitti kolumnissaan, että ”sarjoittuminen tuhoaa draaman moderniteetin”. Kolumni julkaistiin minun unessani. Vastaan nyt tähän unikolumniin. Näin valvetilassa asia on mielestäni täysin päinvastoin. Sarjoittuminen on luonut pohjan draaman nousulle kaikissa Pohjoismaissa. Se on tukenut elokuvaa ja vahvistanut sen identiteettiä. Se on tukenut käsikirjoittajakunnan ammattimaistumista. Se on auttanut yleisöä löytämään tv-draaman suuret kertomukset.</p>
<p>Tanskan <em>Borgen</em>-sarjaa seuraa joka sunnuntai 1,5 miljoonaa tanskalaista. Sen pelätään vaikuttavan Tanskan poliittiseen ilmapiirin ja tekevän tietä ensimmäiselle naispääministerille. Se on DR:n in house –tuotanto. Ylellä sen esittää FST todennäköisesti ensi syksynä.</p>
<p>Ylen draamaa olisi jatkossa katsottava kokonaisuutena, jotta resurssi saataisiin paremmin käyttöön. Uusi organisaatio antaa siihen mahdollisuudet.</p>
<p>Jos olisin jatkanut Ylessä, olisin toiminut seuraavien unikolumnin innoittamien dogmien mukaisesti:</p>
<p>Käsikirjoituspalkkiot pitäisi nostaa pohjoismaiselle tasolle ja kehittelyn pitäisi olla määrätietoista ja ammattimaista.</p>
<p><em>Kotikatu</em> päättyisi kolmen vuoden kuluttua. Sen viimeinen kausi olisi voitu tilata 20-osaisena laatusarjana. Se olisi käynnistänyt 20-osaisten vuosittaisten draamatapausten tuottamisen. Niiden käsikirjoituskehittely olisi pitänyt aloittaa nyt. Hanke voitaisiin toteuttaa Kotikadun suuruisella satsauksella. Sen esityspaikka pitäisi olla sunnuntai-ilta.</p>
<p>Vuosittain tilattaisiin myös 10 osaa kotimaista rikosgenreä. Ne voitaisiin esittää yhdessä scandi-crimin kanssa omalla ympärivuotisella ohjelmapaikallaan.</p>
<p>Kotikatsomo-draamoja tilattaisiin vain juhlakausiin - paljon vähemmän tunteja, paljon enemmän laatua. Samoissa yhteyksissä voitaisiin esittää myös kotimaiset elokuvat. Toisin sanoen nykyisen kaltainen 30 ensiesitystä tuottava Kotikatsomo loppuisi myös.</p>
<p>Joten hyvät draaman ammattilaiset: sarjoittuminen ja keskittyminen voisi luoda vahvan, modernin kotimaisen draaman, joka löytäisi tiensä myös katsojien sydämiin.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/nelja-dogmaa#commentsharri virtanenkotikatsomoKotikatuTornin juureltaMon, 29 Nov 2010 15:04:00 +0200Harri Virtanen701 at http://kohtaus.yle.fiJaetun oivalluksen arvo
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/jaetun-oivalluksen-arvo
<p>Minulta on pyydetty kolumni työstäni <strong>Input</strong>issa (International Public Broadcasting) ja <strong>EBU</strong>ssa (European Broadcasting Union). Juuri nyt kesken YLEn yhteistyöneuvotteluita onkin vaikea kirjoittaa ajankohtaisemmista draama-asioista, vaikka muutokset aina puhuttavat. Myös kansainvälisesti.</p>
<p>Niin <strong>Pohjoisvisiossa</strong> kuin EBUssa vertaillaan nykyisin eri maiden viimeisimpiä organisaatiouudistuksia, siinä missä sisältöjäkin. Oman yhtiön muutokset tuntuvat aina vähemmän dramaattisemmilta välimatkan päästä. EBU-draaman puheenjohtajakautenani ison ryhmämme neljä osaavinta visionääriä on kukin omista syistään muutosten keskeltä harpannut yksityiselle puolelle. Aukot on vaikea täyttää. Toisaalta on hienoa, että töitä riittää ulkopuolella ja että väki pääsee liikkumaan muutenkin kuin oman firman sisällä. Tavalla tai toisella julkisen palvelun tehtävä määritellään käytännössä uudestaan joka kerta, kun pakkaa sekoitetaan, maassa kuin maassa.</p>
<p>Kerran vuodessa koko maapallon yleisradiolaiset kokoontuvat Input–festivaalille katsomaan ja analysoimaan ohjelmia, jotka ovat uutta luovia, yhteiskunnallisesti merkittäviä, kekseliäästi transmediaalisia, hyvin matkustavia, yllättävän halpoja tai vaikkapa paikallisia suurmenestyksiä. Inputissa tekijät kohtaavat tekijöitä teemasessioissa, joissa luova tehokkuus usein on osana esitettävää formaattia (viimeksi esim: Reinventing Archives, Taking a Chance with Shrinking Budgets).</p>
<p>Koska kyseessä ei ole markkinat, tekijät lainaavatkin ideoita vapaasti (eli ilmaiseksi) toisilleen. Alkuvuosi 2010 oli Inputin järjestäjille muutenkin harvinaisen talouspainotteinen. Samaan aikaan kuin kv-juryssä jo suunnittelimme ohjelmistoa, tulevan isäntämaan Unkarin hallitus päätti (budjettirahoitteisen) julkisen palvelun yhtiön MTV:n 50 prosentin leikkauksista. Miltei mahdottomasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta festivaali vietiin kuitenkin MTV:ssä tyylikkäästi läpi.</p>
<p>Inputin ohjelmakeskustelut ovat mitä parasta julkisen palvelun dialogia. Mitään ei myydä, missään ei kilpailla, niin ongelmista kuin voitoista puhutaan avoimesti. Aiemmissa Inputeissa minua on vaivannut ainoastaan draamasessioiden puute. Viime keväällä sain mahdollisuuden itse rakentaa sellaisia hollantilaisen kollegani kanssa. Teemat (fiktiot ja niihin liittyvät keskusteluaiheet) nousivat yllättävän vaivattomasti satojen ehdotusten joukosta. Komediasessiossa esittelimme miten neljällä mantereella (ja viidessä maassa) näyttelijät olivat kirjoittaneet itselleen herkullisia rooleja terävissä sitcom-sarjoissaan. Trillerisessiossa povattiin sisäisen kertojaäänen uudenlaista paluuta tarinoissa, joita kerrottiin rikollisen pään kautta.</p>
<p>Omassa suosikissani, B-tyylillä leikittelevässä ranskalaisessa gourmetjännärissä <em>Tirez sur la Caviste </em>kertojaminä vaihtuu Psycho-maisesti kesken tarinan. Kolmas sessiomme keskittyi uuteen ”traumagenreen”, jossa yhteiskunnan traumoja (lentoturmat, Afganistanin sota, terroriuhat) terapoidaan kollektiivisesti pitkien fiktioiden avulla. Julkisen palvelun tehtävä sekin, kunhan (kuten jälkikeskustelussa todettiin) neuvottelut todellisuuden uhrien ja omaisten kanssa hoidetaan juridisesti ja eettisesti oikein.</p>
<p>Yleisradioyhtiöiden linjaukset kiristyvässä kilpailussa nousi Budapestissa käytäväkeskusteluksi monen session jälkeen. Komediantekijöillä oli mantereesta riippumatta yllättävän samankaltaisia kokemuksia suurten kanavien ”huumoripelosta”. Pienemmät kanavat sietävät paremmin riskinottoa. Kun kolme kovaa, brittiläistä huumorinaista lähti myymään ideansa mustasta vanhustenhoitokomediasta, BBC4 oli ainoa mahdollinen osoite. Tämä taidekanavakaan ei aluksi uskaltanut tilata kirjoittavilta näyttelijöiltä kuin minisarjan <em>Getting on </em>(3 x 30’), jota sittemmin jatkettiin yleisönsuosion ansioista. Australialainen menestyssarja <em>Wilfred</em> on uudenlainen kolmiodraama. Sarah asuu yhdessä poikaystävänsä Adamin ja koiransa Wilfredin kanssa. Koira ei pidä miehestä. Tämä premissi ei aluksi riittänyt kuin 4000:n euron omakustannelyhytelokuvaan. Suosion myötä sinkusta alkanutta sarjaa jatkettiin ja formaatti myytiin Yhdysvaltoihin. Hulvaton Wilfred lepää ennen kaikkea näyttelijä <strong>Jason Gunnin </strong>(toinen käsikirjoittaja) esittämän röyhkeän inhimillisen koiran harteilla.</p>
<p>Yleisradiot ympäri maailmaa miettivät julkisille palveluille sopivia menestysformaatteja myös Inputissa, jossa maailman suosituimpien tv-ohjelmien avainsanaksi usein nousee ”yhteisöllisyys”. Meillä on linnanjuhlamme ja SVT:llä <em>Allsång på Skansen</em>. Kansallisten draamahittien pääosissakin ovat usein yhteisöt. Amerikkalaisen tv-draaman yliluonnolliset tarinat eivät näytä meillä istuvan kuin Islannin harvoihin fiktioihin, mutta niilläkin on yhteisönsä. Esim. <em>True Blood </em>käsittelee tärkeitä yhteisöllisiä teemoja vampyyrisadun muodossa. ”Eskapismia”, sanoo toinen, ”vaikuttamista” toinen ja molemmat ovat oikeassa.</p>
<p>Myös Pohjoisvisiossa ja EBU:ssa aihe ”ei-realistinen draama” on herättänyt innokasta keskustelua. Starlight Runner Entertainmentin johtaja <strong>Jeff Gomez </strong>on toistamiseen vieraillut EBU-kokouksissa esittelemässä <em>Avatarin </em>ja muiden fantasiafiktioiden ympärille luomiensa kokonaisten maailmojen menestysreseptejä. Puheenjohtajana tehtäväni on luotsata EBUn draama-asiantuntijat kohti agendaa, jonka sisältö innostaa niin tanskalaisia kuin egyptiläisiäkin asiantuntijoita. Humanisti Gomezilla on kaikille selkeä sanoma: Ainoastaan sisältö edellä keksii myyviä maailmoja.</p>
<p>EBUssa yritämme rakentaa siltoja erilaisuuksien välille ihmisten yhteisten kysymysten kautta. Ideoimme yhteistä formaattia mitä erilaisimmille lyhytelokuvillemme, sekä draamasarjaa (teemana rauha), joka kiehtoisi sekä arabimaiden kansalaisia että (eri draamailmaisuun tottuneita) eurooppalaisia. Kansainvälisillä foorumeilla rakennetaan verkostoja joissa samansieluiset kohtaavat. Siitä lähtevät yhteiset hankkeet.</p>
<p>Saadakseen perspektiiviä tulevaan, on joskus katsottava taaksepäin. Kymmenen vuotta sitten teatteritaltioinnit julistettiin kuolleeksi taidelajiksi. Tänään teatteri televisiossa voi hyvin monessa maassa kiitos taidekanavien. Tekijälle, joka kotona uurastaa jonkun kotimaassa ainutlaatuisen ajatuksen puolesta, toisen eurooppalaisen henkinen tuki saattaa olla ratkaiseva: Hei, toimii se, muualla on teatterille jopa viikoittainen slotti! Itse ilahduin keskieurooppalaisten keksimästä käytännöllisestä teattereiden ja kanavien sopimuspohjaideasta, joka helpottaa taltiointien sarjatuotantoa. Eurooppalaisissakin yhteistöissä on aina taloudellinen puoli. Tällä hetkellä pieni kanavani on mukana täysvaltaisena jäsenenä kehittämässä transmediaalista draamasarjaa, johon meillä ei olisi varaa ilman suuria maita ja yhteiseurooppalaisia rahastoja.</p>
<p>Eivät ainoastaan kansainväliset kontaktit, vaan kaikki kontaktit oman yhtiön ulkopuolella, auttavat näkemään muuttuvaa maailmaa nopeammin. Muutos kun on pysyvä tila. Rajoja kaadetaan ja rakennetaan jatkuvalla syötöllä. Parikymmentä vuotta sitten saattoi iloita populaarikulttuurin ja kulttuurin akateemisten muurien murtumisesta. Jossain vaiheessa kyllästyminen ”kaikki on kaikkea” -ajatteluun nosti taas erikoisosaamisen kunniaan. Sitten slow food korvasi fast foodin, perinteillä myytiin mainoksia ja suomalaiset kaipasivat taas luontoon. Termi ”crossover” menetti merkityksensä rajanylitysten muututtua arjeksi. Arkikielessä tarvittiin jo 1990-luvulla toistotermejä kuvaamaan ”puhdasta” näytelmää (teatteri-teatteria) ja musiikkikappaletta (biisi-biisiä).</p>
<p>Festivaalien ulkopuolellakin on, netin ansioista, yhä helpompaa pysyä kv-kärryillä. 2000-luvulla internet mursi sen viimeisen aidan nostamalla yleisön edustajan kansainväliseksi vastaanottajaksi ja myös tekijäksi. Kirjoja kammoksuvasta teinistä saattoi tulla postmoderni leffaohjaaja, jolle koko maailman aiempi taide on omaa käyttömateriaalia. Kun joukko nettituttuja päättää esiintyä tietyllä tavalla tietyllä rautatieasemalla tiettyyn aikaan, ei olekaan väliä, onko yhteinen teos draamaa vai dokumenttia, tanssia, kuvataidetta, mediailmaisua tai sähköistä performancea. Kun YouTube levittää suomalaisen Markon kotivideot ympäri maailmaa, saamme bumerangina takaisin sketsiviihdettä, jossa muualla maailmassa tehdään parodiaa meidän englanninääntämisestämme. Kansainvälisyyttä sekin.</p>
<p>Kansainvälistä kulttuuriyhteisöllisyyttä voi nykyisin kokea myös omassa leffasalissa maailmanluokan teatteri- tai oopperaesityksen HD-lähetyksessä. EBUssa suurin haaste onkin, miten luoda uusia yhteisöllisiä suurtapahtumia nyt kun urheilu maksaa liikaa. Kehittelyagendalla on tietenkin kilpailuideoita niin kuin impron suorat EM-kisat. Toinen hieno mahdollisuus (joka edellyttää hankintaosastojen kv-yhteistyötä) on <em>Night of the European Cinema</em>-idea, jota <strong>Peter von Bagh </strong>on käynyt ryhmällemme ehdottomassa. Siinä kysymys kuuluu: Voivatko eurooppalaiset tv-yleisöt kerran vuodessa kerääntyä katsomaan saman suuren elokuvan simultaanilähetystä?</p>
<p>On rankkaa ja antoisaa vetää poleemisia keskusteluja kv-areenoilla. Kotiin tultuaan on aina syytä katsoa peiliin. Yleisömäärien ja minuuttihintojen seuraaminen on tuiki tarpeellista, mutta muitakin mittareita tarvitaan. Trendien perässä ei kannata juosta vaan keskittyä siihen mitä suomalainen tarvitsee huomenna. Eheyttä? Monessa yhtiössä, myös YLEssä, on ”vaikuttavuus” BBC:n ”impactin” myötä nostettu julkisen palvelun mahdolliseksi johtotähdeksi. Ongelma on tosin muualla sama kuin meillä: On vaikea keksiä vaikuttavuuden mittaria. Miten<em> 24</em><strong> </strong>oikeasti vaikutti <em>Obaman </em>valintaan? Millä tavalla julkinen palvelut tekee meistä parempia ihmisiä?</p>
<p>Amerikkalaisen kollegani kanssa ryhdyimme suunnittelemaan ”vaikuttavuus” -seminaaria vuoden 2011 Inputiin. Jos hyvin käy, saamme tässä pirstoutuneessa maailmassamme fokusoida koko session ajan yhteen ainoaan - mutta sitäkin tärkeämpään sanaan.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/jaetun-oivalluksen-arvo#commentsAvatarEBUInputJeff GomezLiselott ForsmanTornin juureltaTrue BloodWed, 10 Nov 2010 09:12:32 +0200Liselott Forsman678 at http://kohtaus.yle.fiArkkityyppejä pilvessä
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/arkkityyppeja-pilvessa
<p>Kun käsikirjoittaja tekee televisiosarjaa hän omistaa tarinansa kokonaan. Kun kirjailija kirjoittaa kirjan, tarina on hänen henkistä omaisuuttaan. Monissa välineissä esiintyvässä tarinassa on toisenlainen laki. Kun tarina leviää mediapilveen, sen omistaa isompi joukko ihmisiä. Miten sitä hoidetaan?</p>
<p>Otetaan esimerkiksi<em> Radio Millennium</em>, ensimmäinen fiktiohanke, joka Ylestä on jaeltu kaikkiin Ylen välineisiin, jokaisessa välineessä alusta lähtien välineen ehdoilla.</p>
<p>Millenniumin tarinaan kuuluu radion tarina, tv:n sketsit ja sitcom storylineineen, hahmojen backstoryt ja elinkaaret, ja myös se, että jonkun on pidettävä yllä verkossa fiktiivisten hahmojen elämää, ilman että kaikista medioista eri tavoin esille tuleva ydinstoori vuotaa. Radiossa tarina alkoi vuodesta 1999, tv:ssä ollaan preesensissä, netissä lyhyillä huumoripätkillä. Yleisön ei tarvitse nähdä tv-sarjaa ymmärtääkseen radiota ja päinvastoin. Silti tarina on kuitenkin yksi.</p>
<p>Paraikaa toista kauttaan käyvä tv-sarja ei ole ollut katsojamenestys. Ylen tv-kanavilla ei ole oikein ollut paikkaa tällaiselle huumorille, jossa kulmien hiominen liian sliipatuksi keski-illan viihteeksi olisi pahin rikos. Olkoon sitten niin, että poplaulajan jugurttipurkkiin ejakuloiva, poptähteä stalkkaava fani ei sovi 20.00 maanantaislottiin… Samasta syystä Millennium on kuitenkin kulttisarja myös tv:ssä, menestyvä lauantaiaamun radiosarja ja netissä yksi menestyneimmistä Yle:n uusista sketsisarjoista (Millennium-klipeillä on Youtubessa yli miljoona latauskertaa).</p>
<p>Radio Millenniumin tarinan ylläpitäminen on tiivistä ryhmätoimintaa. Sketsien kirjoittamisessa ryhmäkirjoittaminen on kai Suomessakin jo perinne. Tosin Suomessa aika usein ryhmissä joku yksilö nousee lopulta vastuuseen lähes koko tarinasta. Mutta tv-sketsisarjan tai tv:n päivittäisdraaman ryhmäkirjoittamisen prosessi ei ole riittävä transmediassa.</p>
<p>Transmediaguru <strong>Jeff Gomez</strong> opettaa, että näin rakennetussa sisällössä (franchise property) olennaista on tarinankerronan perusteisiin syventyminen kaikissa työnkuvissa jo työn alkumetreillä. Hän neuvoo keskittymään arkkityyppeihin ja myytteihin, jotta ydin löytyy, käsikirjoittajan ja dramaturgin lisäksi tuottajan työssä, oikeuksien hallinnoinnissa, grafiikassa, musiikissa… Jos bändi tietää mitä tekee, se osaa soittaa paremmin samaa biisiä.</p>
<p>Radio Millennium, samoin kuin TV2:n <em>Uusi päivä</em>, ovat ytimestään lähtien monimediainen narratiivi, jossa niin televisiosarjan tarina kuin internet- ja radiomaailma on kytketty yhteen keskukseen. Uudessa päivässä monimediakäsikirjoittaja ja sarjan pääkäsikirjoittaja tekevät hyvin tiivistä yhteistyötä, jolloin tarinaa pystytään huolitsemaan jatkuvasti kaikissa välineissä.</p>
<p>Uusi päivä on valtava orkesteri, Millennium tiivis bändi.</p>
<p>Molemmissa fiktion hallinnoinnista on tullut välineriippumatonta. Osaamiselle tämä asettaa haasteen. Mutta Gomezin mukaan on turha toitottaa kaikille tekijöille transmediasta ja sen vaikeudesta. Kyse on itse asiassa tutusta asiasta: tarina on aina ollut tarina, ja tekijät tekevät edelleen sitä missä ovat parhaita. Suurin haaste onkin siksi organisoinnissa, tuottamisessa ja tarinan omistamiseen liittyvissä kysymyksissä.</p>
<p>Veikkaan, että länsimainen otörismin perinne, joka pelikäsikirjoittamisessa on jo rikkoutunut, muuttaa käsikirjoittamisen kehyksiä ja vaatii kirjoittajia pohtimaan ryhmätyön dynamiikkaa ja sosiaalisia taitoja sekä nonlineaarista tarinankerrontaa. Samalla veikkaan että tekijänoikeuksien hallinnoinnissa ollaan pakosti uudistuksen edessä.</p>
<p>Rahoittajilta toivon tajua antaa tilaa tarinantekijöiden viedä stooria eteenpäin mahdollisimman itsenäisesti. Ylen kehitysguru <strong>Raimo Långin </strong>sanoin jokainen tuotanto on sosiaalinen prosessi. Jos se toimii, tulos on hyvä.</p>
<p>Meiltä tuottajilta toivon paluuta tarinankerronnan perusmyyttien ja arkkityyppien pariin, alueelle, jolla me liian harvoin jaksamme viihtyä. Ne auttavat meitä ymmärtämään niin visionääriemme aivoituksia kuin tarinamme ytimen, ja ne myös auttavat meitä viestittämään sen kaikille tekijöille.</p>
<p>Sama tarve on kaikissa genreissä. Maanantaina 1.11. klo 21.05 alkaa YLE Teemalla 10-osainen dokumenttisarja <em>Rock-Suomi</em>, jossa olemme päässeet kokeilemaan näitä visioita. Sarjaa on edeltänyt Rock-Suomen syksy radiossa, Facebookissa, Youtubessa… Ja kaiken ytimessä on ammattitaidolla kerrottu suomalaisen rockin tarina. Kytkeydy sinäkin siihen!</p>
<p>p.s. jätän tahallani tästä kirjoituksesta ulkopuolelle katsojien, kuulijoiden, käyttäjien osuuden, mutta lyhyesti: heidän luokseen meneminen vaatii nimenomaan sitä, että tunnemme tuotteemme ja tiedämme mitä itse olemme tekemässä. Emme siis pyydä heitä mukaan vaan kun olemme löytäneet haluamamme tarinan, menemme pilveen heidän kanssaan.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/arkkityyppeja-pilvessa#commentsJeff GomezRadio MillenniumSakari HeiskanenTornin juureltaUusi PäiväWed, 27 Oct 2010 15:17:33 +0300Sakari Heiskanen659 at http://kohtaus.yle.fiKäsikirjoittaminen verkkoon ja verkossa
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/kasikirjoittaminen-verkkoon-ja-verkossa
<h3>Käsikirjoittaminen verkkoon</h3>
<p>Verkko on noussut viime vuosina relevantiksi draaman jakelukanavaksi tv:n ja radion rinnalle. Tämän kehityksen myötä koko jakelukanava- ja välineajattelu alkaa menettää merkitystään. Kuluttaja/käyttäjä ei enää kovin kauaa edes hahmota, mikä väline hänellä kulloinkin on käytössään. Jos nyt tarkkailee vaikkapa <a href="http://www.google.com/tv">Google Tv:n</a> kehitystä: Google on tehnyt HBO:n kanssa yhteistyösopimuksen, jossa HBO tarjoaa sisältöjään Google Tv:n kautta tilattavana on demand -palveluna verkon yli tv-vastaanottimeen.</p>
<p>Ehkä iso asia teknologisesti, mutta käyttäjälle se näkyy vain valintana, että haluanko tilata tämän sisällön vai enkö halua. Tässä suhteessa mikään ei muutu.</p>
<p>Lienee ollut jo kauan selvää, että välineestä riippumatta hyvä ja koukuttava sisältö on tärkein. Kollegani Marja Honkakorpi avasikin verkon sisältökehitystä hyvin jo noin vuosi sitten kirjoituksessaan <a href="http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/vahvoja-tarinoita-ja-uusia-muotoja">Kohtauksessa </a>. Mitä tulee innovaatioihin verkkolähtöisissä draamasisällöissä, vuoden takaisesta tilanteesta ei ole paljon liikahdettu. Samat esimerkit kiertävät presentaatiosta ja seminaarista toiseen (KateModern, Lonelygirl15, Sanningen om Marika).</p>
<p>Edelleen usein verkon mahdollisuuksia, kuten vaikkapa interaktiivisuutta ja paikkatietosidonnaisuutta, yritetään liittää jo valmiin teoksen tai sarjan päälle. Se ei vain onnistu - ajattelun tulisi olla läsnä jo käsikirjoitusvaiheessa. Ja tämä on edelleen harvinaista.</p>
<p>Ylen <a href="http://yle.fi/uusipaiva/">Uusi päivä </a>-sarjassa olemme pyrkineet astumaan askeleen eteenpäin. Verkkoon tehdään käsikirjoitettua sisältöä, eikä materiaali ole vain tv-sarjan extroja ja koonteja. Sarjan käsikirjoittajat kirjoittavat draamaa verkkoon: esim. henkilöhahmojen blogeja sekä juonikuljetuksia, jotka alkavat tai loppuvat vain verkossa. Verkkosisällöillä on myös oma tuottaja.</p>
<h3>Käsikirjoittaminen verkossa</h3>
<p>Usein verkon ja draaman suhdetta tutkaillaan vain jakelun ja kuluttamisen näkökulmasta, kuten myös minä tuossa juuri tein. Erityisesti minua kuitenkin tällä hetkellä kiehtoo ajatus käsikirjoitetun fiktion syntymisestä verkossa. Yhteisöllinen kirjoittaminen. Se, mitä siitä voisi syntyä. Ja se, mikä arvo itse kirjoitusprosessilla voisi osallistujilleen olla.</p>
<p>Yksi viime aikojen ilahduttavimmista ja koskettavimmista verkkosisällöistä on Eric Whitacren virtuaalinen kuoroteos <a href="http://www.youtube.com/watch?v=D7o7BrlbaDs">Lux Aurumque</a>.<br />
Teoksessa 185 laulajaa on äänittänyt tietokoneensa web-kameran kautta oman opetellun stemmaosuutensa. Stemmat on voinut opetella Whitacren tekemän opetusvideon kautta. Kaikki osallistuneiden lauluosuudet on yhdistetty hienosti soivaksi teokseksi, jonka jakelukanava on YouTube. Teoksen on palvelussa tähän mennessä katsonut ja kuunnellut 1 346 026 käyttäjää!</p>
<p>Nyt Whitacrella on käynnissä ohjeistus ja laulajien rekrytointi seuraavaan <a href="http://www.youtube.com/user/EricWhitacresVrtlChr#p/u/2/dWCTKnbqE6s)">teokseen</a>.</p>
<p>Olen katsonut Lux Aurumque -teoksen monta kertaa ja yhä enemmän mietin sitä, voisiko jotain tämänkaltaista yhdessä tekemistä soveltaa kirjoittamiseen? Olisiko mahdollista tuottaa yhdessä valmis teos? Ja vielä niin, että myös tekotapa olisi yhteisöllinen. Lähtisivätkö kirjoittajat - esimerkiksi sinä - mukaan?</p>
<p>Kohtauksessa otimme viime keväänä ensiaskeleen avoimen käsikirjoittamisen tiellä <a href="http://kohtaus.yle.fi/teosten-takaa/kasikirjoittajatnyt">Käsikirjoitus.Nyt -kurssin </a> kautta. Kukin kurssille valittu kirjoittaja kirjoitti omaa teostaan omalla nimellään ja sekä asiantuntijat että muut käyttäjät saivat kommentoida prosessia ja jakaa ideoitaan.</p>
<p>MIkä voisi olla tästä seuraava askel? Annetaan kaikille yhteinen aihe ja lähtöasetelma, josta kukin lähtee pala kerrallaan etenemään? Annetaan yhteisön päättää minkä synopsiksen pohjalta edetään, ja sitten minkä treatmentin jne.? Vai mietitäänkö jo aihe yhdessä: mikä tematiikka olisi ajassa kiinni ja koskettaisi mahdollisimman monia? Kaikki vaihtoehdot ovat kutkuttavia.</p>
<p>Ja vielä. Miten saisimme koko työskentelyprosessita yhteisöllistä? Verkko on täynnä työkaluja, joilla voi kommunikoida ja työstää yhdessä, esimerkiksi reaaliaikaisesti päivittyvä <a href="http://piratepad.net/ep/pad/create?padId=QR5h7s5TtV-">Ethernet-sovellus </a>.</p>
<p>Mitä mieltä sinä olet? Kannattaisiko yrittää yhdessä Kohtauksen kautta?</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/kasikirjoittaminen-verkkoon-ja-verkossa#commentsJohanna AhoKohtausTornin juureltaThu, 14 Oct 2010 08:47:32 +0300Johanna Aho648 at http://kohtaus.yle.fiMission possible - elinvoimaa draamasta
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/mission-possible-elinvoimaa-draamasta
<p>Nyt se sitten vihdoin alkaa! Vuosia valmisteltu suurhanke, koko perheelle suunnattu draamakomedia Uusi päivä kohtaa yleisönsä televisiossa, radiossa ja netissä! Olen aivan täpinöissäni. Unelma toteutuu ja on riemullista elää nämä hetket.</p>
<p>Korkealle asetetut laadulliset tavoitteet saavutetaan monin osin jo heti alussa ja mitä lukuihin tulee, katsojien reaktiot saamme nähdä syksyn kuluessa. Tämä on vasta alku, josta alamme parantaa juoksuamme. Katsokaa sarjaa televisiosta, kuunnelkaa YleX:n kautta ja menkää nettiin ja kertokaa, mitä mieltä olette, otamme ilolla kaiken palautteen vastaan.</p>
<p>Tunnen suurta kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat koko osaamisensa volyymillä ja innostuksella heittäytyneet mukaan ja tehneet sarjasta sellaisen, kuin se nyt katsojille avautuu kaikissa välineissä. YleX on tuonut oman upean panoksensa ja Ylen Uudet palvelut omansa draamamatiimin lisäksi ja nyt meillä on maailmanlaajuisesti ajatellen uniikki suomalainen monimediallinen draamakomedia!</p>
<p>Iloa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta, sitä tahdomme suomalaisten arkeen tuoda. On tärkeää ja etuoikeutettua tuottaa ihmisille myönteisiä ja helpotusta tuottavia elämyksiä. Näen tässä draamalla tehtävän laajemminkin, ohi Uusi päivä-sarjan.</p>
<p>Draamassa käsittelemme ihmiselämän koko kirjoa, sielun synkkiä pohjavireitä ja huumaavaa onnea, pakahduttavaa rakkautta ja seisauttavaa surua. Heijastelemme elämää, tihennämme sitä ja houkutamme katsojan tarinoittemme äärelle.</p>
<p>Voisiko meillä olla tässä työssä myös joku missio? Vai kuulostako liian 70-lukulasiselta, jopa poliittiselta? Mutta onhan meillä edelleen ihanteita ja pyrkimyksiä, jotka ohjaavat ajatteluamme ja toimintaamme. Miksei ajattelumme siis heijastuisi myös niihin tarinoihin, joita tahdomme kertoa.</p>
<p>Minulla on missio. Suomalainen draama tarvitsee enemmän iloa ja valoa, uskoa ihmiseen ja rakkauteen. Kaiken kaaoksen ja kurjuuden keskellä ihmisessä on myös aimo annos hyvyyttä ja pyrkimystä kohti parempaa elämää. Draama voi antaa voimaa kestää ja tarjota uusien oivalluksien kautta myös rohkeutta avata omia porttejaan ja mennä tuntemattomille vesille. Avata maailmankatsomustaan ja kohdata erilaisuutta.</p>
<p>Draaman eräs tehtävä on antaa uskoa tulevaisuuteen ja näyttää että ihmisen elämä on ollut ja on tulevaisuudessakin selviytymistä. Jokainen meistä jolla on lapsia, tahtoo uskoa, että myös heillä on tulevaisuus edessään. Siksi on äärimmäisen tärkeää tehdä sellaista draamaa, joka uskottavalla tavalla antaa esimerkkejä ihmisen kyvystä kestää vastoinkäymisiä, helpottaa elämää huumorin avulla ja keksiä aina uusia luovia tapoja ratkaista elämänsä ongelmia.</p>
<p>Ongelmat ovat tärkeitä, siis esteet. Ilman niitä ei draamaa synny. Elämä itsessään tuottaa herkeämättä meille esteitä, niistä ei ole pulaa, on vain osattava jalostaa ne ja luovasti siirtää draamaksi. Eikä haittaa, vaikka ongelmaa on jo käsitelty tuhat kertaa, jos oma ratkaisu tuntuu tuoreelta, niin siitä syntyy toden tuntuista ja uskottavaa draamaa, joka puhuttelee.</p>
<p>Uskon draaman parantavaan voimaan. Myötäeläminen surussa ja kärsimyksessä itkuun asti puhdistaa ja antaa uutta voimaa. Nauru pidentää ikää tai vähintäänkin parantaa sen laatua. Ihminen tarvitsee myönteisiä kokemuksia ollakseen kokonainen persoona. Jaettu ilo on yksi suurimpia psyykkisiä voimanlähteitä. Näitä suuria tunteita, lohtua ja helpotusta sekä vapauttavaa naurua. Siinä missiota kerrakseen. Jos kiinnostaa, voit tulla mukaan.</p>
http://kohtaus.yle.fi/tarjoa/tornin-juurelta/mission-possible-elinvoimaa-draamasta#commentsOlli TolaTornin juureltaUusi PäiväFri, 01 Oct 2010 15:32:46 +0300Olli Tola641 at http://kohtaus.yle.fi