yle.fi


Radio Millennium - käsikirjoituksesta sketsiksi

Radio Millennium - käsikirjoituksesta sketsiksi

Käsikirjoittaja Hermanni Koppala paljastaa, miten syntyi sketsi Toimituskokouksesta
30. lokakuuta 2009 Kirjoittaja: Marja-Leena Lehtimäki Kommentit: 5

Radio Millennium on uusi Ylex:llä ja TV2:ssa pyörivä ohjelma monikansallisesta ja yltiökaupallisesta mediayhtiöstä, joka pyörittää tv- ja radiokanavia Suomessa. Radio Milleniumin ytimessä ovat aseman työntekijät, käsikirjoitettu viihde sekä ajankohtainen musiikki.

Käsikirjoittaja Hermanni Koppala toimitti Kohtaukselle pätkän Radio Millenniumin jakson numero 4 käsikirjoitusta sekä videoklipin siitä millainen kohtauksesta tuli. Lisäksi Koppala valotti kohtauksen motiiveja ja toteuttamisen haasteita.

Jaksossa 4 Radio Millenniumin Tuottaja on ratkaissut pysäköintiongelmansa ottamalla kotitalonsa pihasta satunnaisen mummon mukaansa töihin, jotta hän voisi parkkeerata invalidipaikalle työpaikan parkkihallissa. Sen lisäksi kanava painiskelee taloudellisten vaikeuksien kanssa ja irtisanomiset ovat mahdollisesti asialistalla tulevaisuudessa. Käsikirjoituksen kohtauksessa Tuottaja selittää mummon tarkoituksen muulle toimitukselle. Lisäksi Tuottaja hakee toimitukselta ideoita siihen miten negatiivinen kassavirta saataisiin käännettyä positiiviseksi.

Käsikirjoitus

RADIO MILLENNIUM – JAKSO 4 – TOIMITUKSEN KOKOUS – TUOTTAJA ESITTELEE MUMMON JA HALUAA IDEOITA RAHAVIRTOJEN KASVATTAMISEEN

1. INT. RADIO MILLENNIUM, KOKOUSHUONE. TUOTTAJA, JENNY, JOHNNY, RAISA, RAMI, TIMO, MUMMO.

Toimituksen väki istuu kokoushuoneessa. Tuottaja tulee sisään rullatuolilla, mummon sylissä istuen.
    
TUOTTAJA
No niin. Huonoja ja hyviä uutisia. Kummat haluatte kuulla ensin? Raisa?
    
Raisa näyttää kahta sormea (”haista vittu”-tyyliin).
    
TUOTTAJA
Kakkonen? Eli hyvät ensin. Minulla on tästä päivästä lähtien koko toimituksen paras parkkipaikka. Ihan parkkihallin oven vieressä. Siitä voidaan kiittää tätä rouvaa.

Mummo könöttää tuolissa. Tuottaja tarttuu mummon käteen ja tuulettaa sillä.
    
TUOTTAJA
Jeh! Jeh! Jeh! Vou vou vou!
    
JENNY
Kuka hän nyt siis on?
    
TUOTTAJA
En minä tiedä. Otin meidän talon pihasta tänään mukaan. Nyt voi aivan vapaasti pysäköidä invapaikalle.
    
TIMO
Miten sä voit ottaa jonkun väkisin mukaan?
    
TUOTTAJA
Väkisin? Sehän on iloinen kun pääsee vähän ajelulle ja näkemään uusia paikkoja.
    
JENNY
Kyllä mä ainakin haluaisin vanhuksena tehdä jotain muuta kun tollasta. Jotain arvokasta.
    
JOHNNY
Mä teen jotain tosi arvokasta.

TUOTTAJA
Hei, kenenkään muun on sitten ihan turha yrittää käyttää sitä invapaikkaa. Ei teillä ole mitään vaivoja. Rami, turhaan mursit kätes. Tolla ei invapaikkaa heru. Terveitä olette kaikki.
    
JENNY
Mä aion kyllä pysyäkin terveenä, jos täällä saa muuten tollasta kohtelua.

    
JOHNNY
Mä pysyn tod. näk. paremmassa kunnossa. Paljon sä nostat penkistä?

JENNY
En kyl tosiaan tiedä.

Johnny nousee ylös ja tarjoaa pakaroitaan Jennylle kokeiltavaksi.

JOHNNY
Kokeile mun pakaroita.

JENNY
En mä kiitti.

JOHNNY
Kokeile nyt... hei, tuottaja kokeile meidän molempien pakaroita. Kummalla on tiukemmat?

TUOTTAJA
Jos laitatte kaikki kannikat tohon riviin, niin minä pystyn kyllä sokkona erottamaan teidät.

JENNY
Jos nyt ei kuitenkaan.

JOHNNY
Taitaa olla Jennyllä vähän selluloidia pakarassa. Hehhee.

Jenny katsoo Johnnya ”oot sä tosissas”-ilmeellä.

TIMO
Oli jotain huonoja uutisia. Mitä ne oli?

TUOTTAJA
No tämä nyt on pientä näiden hyvien uutisten jälkeen, mutta kanavan rahat on aivan lopussa.

TIMO
Miten niin lopussa? Mihin ne on muka käytetty?

TUOTTAJA
Turha meidän nyt on tässä ruveta toisiamme osottelemaan. Kyllä se varmasti kaikille tuli yhtä suurena yllätyksenä, ettei ne nännilämmitinfirman osakkeet ottaneetkaan kunnolla tuulta alleen.

TIMO
Mitkä?

TUOTTAJA
”Mitkä?” No se on vanha juttu. En jaksa selittää. Onko kenelläkään ideoita rahavirtojen kasvattamiseen? Ettei tarvitsis ruveta potkimaan porukkaa pihalle? Rami?

RAMI
Jos tuonne pihalle tekisi ulostealtaan, missä ulostemassa kompostoituisi hiljalleen biopolttoaineeksi. Sillä voisi lämmittää toimituksen tiloja.

TUOTTAJA
Siis valtava puuppi-allas pihalle? Kiitos Rami. Soitan kohta poliisit tänne, niin ne saa ampua sua sähkötainnuttimella. Hei, nyt jostain täytyy alkaa löytymään rahaa, tai joku joutuu lähtemään.

JENNY
Siis saa potkut vai?

TUOTTAJA
Ei se nyt noin vakavaa ole. Työt vaan loppuu. Eihän Suomessa kukaan kerjäämään joudu.

 

Valmis kohtaus

 

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

 

Kohtauksen tarkoitus

Koppala kertoo kyseisen kohtauksen palvelevan useampaa tarkoitusta. Ensinnäkin kohtauksella pyrittiin korostamaan Tuottajan vääristynyttä käsitystä maailmasta. Tuottajan maailmankuva onkin pohjana useisssa tilanteissa sarjassa, joissa Tuottajan maailma törmää niinsanottujen normaalien ihmisten kuten mainosmyyjä Timon ja  muusikkiohjelmanjuontaja Jennyn kanssa.

Toiseksi kohtauksella halutaan tuoda esiin Johnnyn (kanavan radiotähti) ja Jennyn (uusi musiikkiohjelman juontaja) välistä, lähinnä yksipuolista, kilpailua. Johnnyn kateus Jennyä kohtaan vaikuttaa moniin Johnnyn valintoihin sarjassa. Liäksi kohtaus korostaa karrikoituja piirteitä Johnnyn hahmossa kuten esimerkiksi tyhmyyttä, sisäistä tyhjyyttä ja lapsellisuutta.

Kohtauksen tarkoituksena on myös rakentaa konflikteja hahmojen välille ja totuttaa katsoja tiettyihin toistuviin rakenteisiin (Rami vs Tuottaja, Tuottaja vs Raisa, Tuottaja vs Timo, Jenny vs Johnny). Toistuvien rakenteiden tarkoituksena on paitsi helpottaa kirjoitustyötä että tehdä samalla hahmoista helpommin ymmärrettäviä katsojille, Hermanni Koppala toteaa.

Radio Millenniumin työntekijöistä ja heidän motiiveistaan voit lukea lisää täältä. 

Kohtauksen toteuttamisen haasteet

Kun useampi hahmo osallistuu keskusteluun aktiivisesti, tippuu tempo helposti, huomauttaa Koppala. Sujuvuuden ja vauhdin säilymiseen tuleekin kiinnittää erityistä huomiota ja erityisesti sketsiviihdettä tehdessä. Radio Millenniumissa tämä on ratkaistu siten, että sarjassa on muutama aktiivisempi keskustelija sekä muutama one-linereita heittelevä tyyppi. Samaan problematiikkaan liittyy myös kuvallisen kerronnan mielenkiintoisuus ja mielekkyys. Toiminnan lisääminen repliikkien ulkopuolelle tekee kohtauksesta kiinnostavamman, mutta toiminnan tulisi olla mietittyä, jotta toiminta olisi sekä hahmojen että kohtauksen kannalta uskottavaa.

Tässä kyseisessä kohtauksessa erityisen haasteellista on mummon hahmo. Mummosta pitää saada mahdollisimman mummomainen sarjan henkeen sopivalla tavalla. Ongelma ei mummon kohdalla ole niinkään ulkoinen, vaan muodostuu enemmän kohtauksen muiden hahmojen suhtautumisesta tilanteeseen. Jokaisen hahmon täytyy suhtautua yllättäviin tilanteisiin uskottavasti, Hermanni Koppala kertoo kohtauksen koostamisesta.

 

 

Radio Millennium -radio-ohjelma YleX:ssä lauantaisin kello 10:00.

Radio Millennium TV2:ssa sunnuntaisin kello 23.20.

Radio Millenniumin löydät myös YleX:n nettisivuilta sekä YLE Areenasta.

 

Lisää näihin:
2
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 05.11.2009, 10:15

Lisää tällaista juttujen avausta, tykkään!

Anonyymi 19.11.2009, 12:01

Joo, ehdottomasti lisää näitä! Pääsee tekemiseen kiinni ihan toisella tavalla.

Anonyymi 21.05.2010, 17:02

aivan mahtava siis onneksi tää on keksitty

Anonyymi 16.07.2010, 12:37

tehkää samanlainen radioshowsta!:D mä kuuntelen radio milleniumia 1-4 tuntia joka päivä!

Anonyymi 07.11.2010, 17:48

Minä kun olen miettinyt, miten tuota ohjelmaa tehdään.
Nyt sekin sitten selvisi.
Siten, että laitetaan vain iso nippu sanoja peräkkäin monta kertaa.
Ja sitten lähetykseen valitaan juuri se versio, joka ei naurattanut yhtään testihenkilöä.
Kiitos.