YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Sukelluselämyksiä ja seremoniariisiä !

18.05.2007

Kotisatamassa tutustutaan elämänmenoon Indonesiassa, johon kuuluu 18000 saarta. Jaakko Selin saa vieraikseen Cynthia ja Markku Mäkipään, jotka ovat asuneet Cynthian kotimaassa neljä vuotta ja perustaneet sinne useita huipputason hotelleja. Monikulttuurisessa ja –uskontoisessa maassa hotellitoimintaankin liittyy erilaisia rituaaleja. Esimerkiksi Balilla hotellin avajaisissa jokainen huone siunataan hinduseremonioin, jotta työntekijät uskaltavat tulla töihin uusiin tiloihin.

Sanna Karlsson-Sutisna opiskeli Balilla tanssia ja kuvanveistoa. Matkalta tarttui kotiin tuomisiksi puoliso ja perinteisiä naamioita, joilla on temppelitansseissa tärkeä merkitys.

Fred Manelius vietti unelmien sapattivapaan Bunaken-saarella, jonne suomalaiset ovat perustaneet sukelluskeskuksen. Neljän kuukauden reissuun mahtui yli 120 sukellusta, joiden huippukohtia oli yli 2-metristen kilpikonnien näkeminen. Tietämättään Fred tuli joulupäivällisellä syöneeksi koiranlihaa.

Kotisataman keittiössä Evita Haapavaara ja Cynthia Mäkipää valmistavat indonesialaista seremoniariisiä. Tötterömäisen riisikeon ympärille kootaan erilaisia kastikkeita ja paistettuja katkarapulastuja näyttäväksi kokonaisuudeksi.

Cynthia ja Markku Mäkipää ovat perustaneet Cynthian kotimaahan useita huipputason hotelleja.

Sanna Karlsson-Sutisna balilaisessa temppelitanssiasussa.

Fred Manelius vietti sapattivapaansa sukellellen Indonesiassa.

Cynthia Mäkipää (vas) ja Evita Haapavaara (oik) valmistavat indonesialaista ruokaa.