YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Rento ja monikulttuurinen Lontoo !

23.02.2007

Jaakko Selin saa Kotisatamaan vieraakseen Suvi Arapkilin, joka asui Lontoossa 14 vuotta.
Hänen tyttärensä kävi englantilaiseen tapaan kunnallista tyttökoulua, ja naapurustossa asui ihmisiä kaikilta maailman kolkilta.
- Brittiyhteiskunnassa luokkajako elää edelleenkin vahvana, mutta ulkomaalaista on vaikea luokitella. Puheen aksentista kun ei voi päätellä perhetaustaa, kertoo Suvi kokemuksistaan. - Oli huvittavaa huomata, että tyttäreni opettajan suhtautuminen minuun muuttui, kun hän sai tietää että työskentelen BBC:n palveluksessa, hän nauraa.

Thomas ja William Sanderson ovat kasvaneet Lontoossa suomalais-brittiläisessä perheessä, mutta halusivat molemmat tulla Suomeen armeijaan. Heidän koulumuistoihinsa kuuluu olennaisesti koulupuku . - Kravatin ainakin oppi solmimaan, pojat väittävät ja vertailevat ohjelmassa nuorison pukeutumista Lontoossa ja Suomen Turussa.

Thomasin ja Williamin äiti Marjo Sanderson vie meidät Thamesin rannalle katsomaan Lontoon kuuluisia maamerkkejä. - Lontoossa ihminen on sielultaan vapaa, sanoo Marjo.

Jaana Jätyri opiskeli Lontoossa muotisuunnittelijaksi opiskelutoverinaan mm. Stella McCartney. Nykyään hän työskentelee trendien haistelijana ja lupaa, että tuleva muoti tuottaa etenkin miehille yllätyksiä.

Kuorsaako sinun sohvallasi englantilaiset sukujuuret omaava hurmuri? Jaakko käy ulkoilemassa englannin bulldoggi -lauman kanssa ja jututtaa kasvattaja Heidi Nordling-Huuskosta.

Kotisataman keittiössä laulaja-näyttelijä Caron Barnes kumoaa brittikeittiöön kohdistuvat ennakkoluulot valmistamalla herkullista lammaspaimenen piirakkaa.

SHEPHERD´S PIE eli LAMMASPAIMENEN PIIRAKKA
- noin 400 g perunoita
- 2,8 dl lihalientä
- 90 g voita
- 1 sipuli pilkottuna
- noin puoli kiloa lammasta jauhettuna
- suolaa ja pippuria
- 1,5 dl maitoa

Lämmitä uuni 180c asteeseen.
Paista pilkottu sipuli osassa voita. Kypsennä myös liha, sekoita sipuli jauhelihaan ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Kaada liha-sipuliseos uuninkestävään vuokaan ja kaada lihaliemi päälle.
Keitä perunat ja soseuta ne (voit toki käyttää valmismuusia, jos se on tarpeeksi kiinteää). Sekoita soseeseen osa voista sekä maidosta, jotta seoksesta tulee kermainen. (Caron Barnes lisäsi soseeseen mauksi myös vuohenjuustoa.)
Levitä seos jauhelihan päälle. Koristele pinta haarukalla ja ripottele loppu voi nokareina pinnalle. Raasta päälle Cheddar juustoa.
Kypsennä uuniin yläosassa noin 30 minuuttia, kunnes perunasose on kunnolla ruskistunut.

Suvi Arapkili (vas) kertoo perhe-elämästään Lontoossa ja laulaja-näyttelijä Caron Barnes (oik) valmistaa perinteisen brittiläisen ruokalajin.

Thomas (vas) ja William (oik) Sanderson vertailevat brittiläistä ja suomalaista kulttuuria.

Herkullinen Shephard´s Pie eli lammaspaimenen piirakka.