YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Banaaninlehtiä ja batiikkia malesialaisittain !

10.11.2006

Ahti Aintila kutsuttiin 1970-luvun lopussa Malesiaan puolijohdeteollisuuden palvelukseen. Lentokoneessa hän tutustui Salmieh Hassaniin. Kohtaaminen johti avioliittoon, jonka solmimiseksi Ahtin oli käännyttävä muslimiksi.
Salmieh Hassan-Aintila näyttää Kotisataman keittiössä, miten banaaninlehtiä käytetään kassavakääryleissä.

Anitta Jokinen on juuri palannut kahden vuoden jälkeen Kuala Lumpurista. Anitta pääsi omin silmin näkemään monikulttuurisen maan hindujen värikkäitä uskonnollisia rituaaleja.

Jaakko Selinin vieraana myös Niina Nordström, joka asui Malesiassa 6 vuotta ja ihastui paikalliseen batiikkiin, jonka tekemisestä saamme oppitunnin.



LEPAT UBI eli Tapiokakääryleet malesialaisittain

Ainekset:
½ kg raastettua tapiokaa (kassavaa)
1 dl hienonnettuja kookoshiutaleita
½ dl kookosmaitoa
1 ½ dl fariinisokeria
½ tl suolaa
Banaanin lehtiä käärettä varten

Jaa banaanin lehti noin 15 cm leveiksi liuskoiksi. Lämmitä banaanin lehtiä, että ne kestäisivät paremmin käsittelyä. Tämä tapahtuu siten, että pidät niitä muutaman sekunnin kuuman keittolevyn päällä. Seuraa värin muutosta, mutta älä anna lehtien palaa. Lämpökäsittelyn jälkeen pyyhi lehdet puhtaaksi.

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pane ruokalusikallinen taikinaa pitkulaiseen muotoon keskelle lämpökäsiteltyä banaanin lehteä. Taita lehti pituussuunnassa taikinan kääreeksi ja taivuta päät alapuolelle. Kääreet keitetään höyrykattilassa kypsäksi n. 25-30 minuutissa. Tarjoa jäähtyneenä.

Taustaa ruokareseptille:
Toisen maailmansodan aikana Malaija, nykyinen Malesia, oli japanilaisten miehittämä. Miehitysarmeija takavarikoi siviiliväestöltä kohtuuttomasti elintarvikkeita, etenkin riisiä, jolloin väestön täytyi hyödyntää viidakon antimia välttyäkseen nälänhädältä. Muutenkin nuoret naiset ja tytöt turvautuivat syvän viidakon suojaan miehityssotilaiden raakuuksilta.

Äitini kertoi, että hän viidakossa piileskellessään oli joutunut syömään riisin sijasta tapiokan pitkulaisia juurimukuloita, jotka ovat erittäin tärkkelyspitoisia suomalaisen perunan tavoin. Tätä on normaalioloissa totuttu pitämään halveksittuna ”köyhän kansan” ravintona, mutta tämä resepti osoittaa, että tapiokasta voi valmistaa ”rikkaidenkin” herkkua – ja kaikki luontoystävällisesti aivan suoraan viidakon antimista.

Mieheni mielestä kakun nimi pitäisikin kirjoittaa ”Lebat Ubi”, jolloin se tarkoittaisi yltäkylläisen rikasta juurimukulaa. Tämä ”Ubi” antaa ruokalajille tärkkelyksen, proteiini ja rasva tulevat kookosmaidosta ja kookoshiutaleista. Kaiken kruunaa makea ”Gula Melaka” (tai Malakan sokeri, jolla nimellä vanhemmat ihmiset tämän tuntevat). Gula Melaka, - se ainoa oikea palmusokeri - valmistetaan perinteisesti palmyra-palmun kukannuppujen erittämästä mahlasta. Tosin yleisemmin kasvavan kookospalmunkin mahlasta valmistettua sokeria kauppiaat myyvät harhaan johtavasti Gula Melakan nimellä.

Palmusokerin sijasta reseptissämme on käytetty fariinisokeria Suomessa helpommin saatavana korvikkeena. Banaaninlehtikääreelle en ole onnistunut keksimään sopivaa korviketta, mutta mahdollisesti hyvin voideltua leivinpaperia voisi kokeilla.

Lohjalla, 17.10.2006
Salmieh Hassan-Aintila


Ahti Aintilan ja Salmieh Hassanin kohtaaminen lentokoneessa johti avioliittoon.

Niina Nordström ihastui paikalliseen batiikkiin asuessaan Malesiassa.