YLE
 
YLE A-Ö
Jaska

Tutustumme Euroopan tuntemattomimpaan kolkkaan

20.10.2006

Jaakko Selinin isännöimässä Kotisatamassa tavataan Albaniassa asuvia suomalaisia.
Irma Heinonen on asunut viisi vuotta pienessä kylässä Adrianmeren rannikolla, ja Leila Farin käynnistelee pienimuotoisia matkailupalveluita Tiranassa.

Suomeen kotiutunut Ibadet Fazliova antaa ohjeet albanialaisen pite-piirakan valmistukseen ja Harun Osmani esittelee Albanian kansallispukuja ja perinnesoittimen.

Enzo Shijaku innostui lukiolaisena suomen kielestä. Koska suomi-albania-sanakirjaa ei ollut olemassa, Enzo ryhtyi keräilemään sanoja ja kirjoitti kokonaisen sanakirjan. Nyt hän suunnittelee Sinuhe egyptiläisen kääntämistä albaniaksi.

PITE-piirakka
Taikina:
- 5 dl haaleaa vettä
- 9 dl vehnäjauhoja
- ½ tl suolaa

Täyte:
400 g jauhelihaa
3-4 sipulia
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa

Ruskista sipulit ensin ja ripottele päälle paprikajauhetta ja suolaa oman maun mukaan. Lisää sitten jauheliha.

Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kädestä ja kulhosta. Leikkaa taikina kolmeen osaan. Kauli osat n. 30 cm:n kokoisiksi. Voitele taikina öljyllä ja levitä pöydälle.

Laita jauhelihaa kahdeksi riviksi ja rullaa taikina liinaa apuna käyttäen. Leikkaa kukin rulla noin neljään osaan, niin että joka palasta tulee noin pullan kokoinen. Laita palat pellille ja voitele öljyllä.

Paista uunissa noin 10 min 300 asteessa. Nautitaan lämpiminä.

Albania, Euroopan tuntemattomin kolkka. Irma Heinonen asuu siellä pysyvästi, Leila Farin osan vuotta. Ibadet Fazliova antaa pite-piirakan reseptin ja Enzo Shijaku kertoo suomi-albania-sanakirjastaan. Kuvassa vas. Enzo Shijaku, Jaakko Selin, Ibadet Fazlin.