Kasvien talvi
Talvi on ankara haaste kaikelle elolliselle luonnossamme ja siitä selviytyminen vaatiikin lajeilta suurta sopeutumiskykyä. Se toimii myös tehokkaana esteenä monille etelämpänä riesaksi muuttuneille tulokaslajeille. Menestyäkseen täällä kasvilla täytyy olla jokin talven yli selviytyvä muoto. Se voi olla esimerkiksi juurakko, maavarsi, itusilmu, siemen, sipuli, mukula, varren osa tai vaikka oksan pätkä. Näistä kaikkein kestävin on siemen.
Monien kasviemme siemenet jopa vaativat "kylmäkäsittelyn" itääkseen. Kovimmalle talvella joutuvat puut. Ne ottavat talven vastaan ilman lumen suojaa. Vaikka kylmin ilma onkin alhaalla lumen yläpuolella, ylhäällä tuuli on kuitenkin purevaa. Puista havupuut ovat valinneet aina vihannan talvehtimisen. Hyvänä puolena on energian säästö, koska ei tarvitse aina kasvattaa uutta neulasmassaa. Lisäksi yhteyttämiskausi on paljon pitempi kuin lehtensä pudottavilla kasveilla.
Huonona puolena on että täytyy kehittää rakenne joka kestää pakkasta eikä haihduta liikaa. Havupuiden neulaset ovatkin vesitalouden kannalta edulliset - kova, vahamainen ja pieni ulkopinta. Neulasten alapinnalla olevat ilmaraot myös sulkeutuvat talvella. Silmusuomut suojaavat kaikkien puiden kasvupisteitä pakkaselta, sekä kosteuden haihtumiselta. Silmusuomuja voi olla vain yksi, kuten pajuilla, tai jopa n. 90 kuten männyllä.
Vesi on elämän lähde mutta huonona puolena sillä on alhainen jäätymispiste. Kasvien soluissa tapahtuukin syksyllä biokemiallisia muutoksia. Solujen sisältä siirtyy vettä solujen väleihin, jolloin solunesteen koostumus muuttuu. Solunesteen sokeripitoisuus kasvaa ja pakkasen kestävyys paranee. Solujen sisään muodostuvat jääkiteet rikkoisivat niiden seinämät ja voisivat olla kasvin kuolemaksi. Sen vuoksi vedestä on talvella myös haittaa. Talven suuret lämpötilavaihtelut, kovat tuulet sekä etenkin pohjoisessa tykkylumi voivat silti aiheuttaa vaurioita. Rikkoutuneen solukon ravintokuljetus heikkenee ja pintaan asti ulottuviin vaurioihin iskevät esimerkiksi sienten itiöt helposti.
Varvut ovat ainakin osan talvesta lumen yläpuolella. Sen vuoksi vihreänä talvehtivien lehdet ovatkin tyypillisesti kovia ja nahkeapintaisia. Vihreänä talvehtivat esimerkiksi puolukka, suopursu, suokukka, variksenmarja, kanerva jne. Lehtensä pudottavia varpuja ovat esimerkiksi juolukka ja mustikka. Mustikka tosin pystyy yhteyttämään myös vihreällä varrellaan heti lämpötilan noustua riittäväksi.
Lumen alla on suojaisampaa. kuivuus ja kovat pakkaset pysyvät poissa. Hangen alla talvehtiikin vihreä versonsa säilyttäviä kasveja: vanamo, karpalot, talvikit, sinivuokko, käenkaali, liekokasvit ja eräät saniaiset ym.
Suurin ryhmä, ns. puolipiilijät, esimerkiksi leinikit, apilat, voikukat, säilyttää maan pinnalla vain kasvusilmunsa ja ehkä joitakin aluslehtiä . Hangen suojissa talvehtii myös ns. syysyksivuotisten pieniä taimia.
Lumen allakin on vaaransa, esimerkiksi routa, sienet, pikkujyrsijät ja rusakotkin kaivavat mielellään vihreitä kasvinosia ruuakseen. lumen tiivistyminen ilmaa läpäisemättömäksi voi aiheuttaa hiilidioksidipitoisuuden liiallisen nousun ja johtaa kasvien kuolemaan. Tätä kutsutaan "jääpoltteeksi". osa kasveista talvehtii myös täysin näkymättömissä maan alla, juurakoiden, maavarsien, sipuleiden, mukuloiden ym varassa. Tällaisiakin on luonnossamme runsaasti.
Oma mielenkiintoinen ryhmänsä talvisessa luonnossa ovat ns. talventörröttäjät. Niissä voi olla monivuotisia, kuten pujo, kärsämöt, ohdakkeet, pietaryrtti, kultapiisku, osa heinistä jne, tai yksivuotisia, jotka kuoltuaan jäävät pystyyn, esimerkiksi jotkut heinät, savikoita, saunioita, monia ristikukkaisia ym. Sillä, että kasvin varsi kuivuu kovaksi on tarkoituksensa. monet näistä törröttäjistä ovat talvisiementäjiä. Talvella siementen levittäjinä toimivat linnut, nisäkkäät, tuuli ja sulamisvedet. Ympärillä olevien kasvien pudotettua lehtensä tai lakastuttua tuuli onkin tehokas levittäjä. lintujen mukana voi myöskin päästä kauas. Mutta sellaiset vahvanokkaiset linnut kuin viherpeipot usein rikkovat siemenet.
Marjoja tarjoavat kasvit vetävät rastaita ja tilhiä puoleensa. Ne ovatkin hyviä valintoja sillä ne nielevät marjat kokonaisina ja kiertelevät talvisin laajalla alueella. Linnuilla on lyhyt suoli, eikä ravinnon käyttö ole kovin tehokasta. Siemenet kulkevatkin ruoansulatuksen läpi yleensä itämiskykyisinä ja putoavat maahan lannoitteen kera. Joidenkin kasvien siemenissä, siemenkodissa, verhiöissä ym on tarttuvia ulokkeita joilla siemenet pääsevät nisäkkäiden turkissa tai lintujen höyhenissä uusille alueille. Näistä tutuimmat ovat varmaankin takiaiset, kellukat, rusokit, lemmikit ja osa heinistä. Osa näistä on eläimen kannalta kiusallisia ja saattavat ennen putoamistaan aiheuttaa jopa pienialaisia ihotulehduksia.
Ylipäätään kasvimme ovat tänne hyvin sopeutuneita ja niiden yhtenä suojatoimena toimii myös hidas reagointi. ne eivät vielä innostu lyhyistä talvisista lämpöjaksoista vaan kasvuun lähtö tapahtuu päivän pituuden ja lämmön yhteisvaikutuksesta.
Talviretkeilyssä voi ottaa myös tavoitteeksi tunnistamaan lehtipuut ja pensaat talviasuisena.
