KESÄMAKUPALAT 5.8.2004Pestolammas ja kasvispaistosPestolammaslampaan fileetä
pestokastike:oliiviöljyä pinjan siemeniä parmesaanijuustoa valkosipulia basilikaa pippuria suolaa Murskaa pinjan siemenet ja pilko basilika. Sekoita kaikki ainekset oliiviöljyyn ja voitele varovasti nuijitut lampaanfileet kastikkeella. Kääri fileet rullalle ja kiinnitä ne varrastikuilla. Paista pannulla tai nuotiolla.
Painanteen kasvipaistoskukkakaalia porkkanaa sipulia juustokuminaa currya hunajaa suolaa öljyä tai voita Pilko ainekset ja paista miedohkolla lämmöllä pannulla. Lisää suolaa, juustokuminaa ja currya heti alussa. Kun kasvikset ovat hieman pehmenneet, lisää hieman hunajaa ja tarkista suola ja anna paistua vielä hetken aikaa.
Mansikkakakkuvalmis kakkupohja mansikoita kuohukermaa sitruunaa sokeria Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää siihen hieman sokeria ja sitruunan mehua. Koristele kakku vaahdolla ja mansikoilla. Kakkupohjaa voi myös kostuttaa halutessa esimerkiksi mehulla.
|