yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Mediabussin matkassa

Mediabussin logo

Nykypäivän koululaisille mediamaailman käsite on toisenlainen kuin se mihin heidän vanhempansa koulunkäyntiään aloittaessaan olivat tottuneet. Monet nykypäivän vanhemmista ovat eläneet varhaisia oppivuosiaan maailmassa, jossa ei ollut paikallisradioita tai lukuisia kaupallisia tv-kanavia, puhumattakaan internetistä ja sähköpostista.

Reagointi mediamaailman muutoksiin

Mediahäly ja infoähky ovat leimoja, joita muutosvastarinnan edustajat lyövät mediakartalla vuolaana tulvivien viestintävirtojen päälle. Mediamaailma kuitenkin väistämättä muuttuu nopeasti kiihtyvän teknologisen kehityksen myötä ja tämä edellyttää myös uudenlaisten käytäntöjen hyväksymistä ja uudenlaisen kriittisyyden kasvattamista. Etenkin lasten ja nuorten on opittava näkemään sekä avoimemman mediakulttuurin tuomat uudet mahdollisuudet että siinä piilevät sudenkuopat.

Mediakasvatuksen tavoitteet

Kouluissa tapahtuvan mediakasvatuksen luonne on moniulotteinen. Yhtenä tavoitteena on antaa oppilaille kyky ymmärtää medioissa tuotettuja viestejä. Koululaisille halutaan antaa valmiudet nähdä keinot miten medialla tuotetaan viestejä ja miten vastaanottajaan halutaan vaikuttaa. Toisena tavoitteena on antaa heille kyky median käyttämiseen niin, että he saavat valitsemallaan mediavälineellä tuotua tärkeiksi tuntemansa asiat esille tarkoittamallaan tavalla. Molempien tavoitteiden saavuttaminen on luontevinta toteuttaa käytännön tekemisen ja kokeilemisen kautta.

Mediabussin pysäkeillä medialukutaidon kielioppi kirkastuu

Mediabussi toimii käytännössä niin, että ohjaajat saapuvat teknisillä laitteilla kuormatun pakettiauton kanssa kouluun tekemään yhteistyötä opettajien sekä oppilaiden kanssa. Tavoitteena on antaa työmalli siihen, millaista mediakasvatus voi olla. Johtoajatuksena Mediabussin toiminnassa on, että mediataitojen oppiminen ja ymmärtäminen tapahtuu itse tekemällä. Mediabussin ohjaajat antavat oppilaiden käyttöön työkalut suunnitella ja toteuttaa omia uutisia, jotka voivat toteutukseltaan olla myös tietoiskuja, animaatioita tai lyhytdokumentteja. Mediabussin asiantuntijoiden kanssa työskentely antaa oppilaille rakennusaineet koulujen opetussuunnitelmassa määritellyille mediataidoille.

Mediabussi kiertää kentällä kasvattamassa valistuneita ja ilmaisukykyisiä median käyttäjiä, jotka ovat valmiita muuttuvan mediamaailman haasteille.



Käy katsomassa kouluissa tehtyjä töitä Mediabussin sivuilla


Videot

Katso Mediabussin mainosvideot.

Mainos 1

Mainos 2


Turvallista liikennöintiä mediaympäristössä
Tampereen yliopiston Mediakasvatuksen yliassistentti Reijo Kupiainen esittää ajokortin metaforana mediaympäristössä vaadittavista taidoista.


Mediakenttä on laaja
Reijo Kupiaisen mukaan sähköiset mediat korostuvat mediakasvatuksessa muiden medioiden kustannuksella.


Mediataidon ihanne
Reijo Kupiaisen esittämässä mediataitojen ihanteessa on useita elementtejä.


Puhekin on mediaa
Reijo Kupiainen muistuttaa, että vaikuttaminen edellyttää mediassa käytettävien keinojen ymmärtämistä.


 
 

Poimintoja  

jazzpallo

Kansalaismedia valvoo

Verkosta löytyy nettipalveluita, jonne kuka tahansa voi lähettää videoita muiden katseltavaksi. Verkkomedian mahdollistamat vapaat julkais... Lue lisää