yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Valmis työ

Valmiin työn esittäminen on tärkeä osa tekemistä

Mediakasvatuksessa toteutetaan usein töitä, joiden sisältö ja kesto eivät ole kovin helposti ennustettavissa. Tämä koskee erityisesti ns. omia teoksia, jotka eivät ole ryhmän yhteisiä kokeiluja. Usein töissä on nähtävissä asioita, joita lapsi ei itse huomaa kertovansa. Audiovisuaalisen maailman kieli tarjoaa sekä mahdollisuuden että utopian. Ympäröivän mediamaailman ärsykkeiden tulva voi joskus luoda epärealistiset odotukset omiin mahdollisuuksiin ja koulun arjessa toteutettaviin projekteihin nähden. Siksi olisi parempi lähteä pienestä projektista liikkeelle.

Usein kannattaa irrottaa luokan kesken tehtävä töiden esittely ja yleisölle tarkoitettu ensi-ilta hieman ajallisesti toisistaan. Tämä mahdollistaa oppilaille kaksi katsomiskertaa. Niiden on hyvä olla myös luonteeltaan hieman erilaisia: ensi-ilta (noin 1 tunti) ja työskentelyn sekä työtapojen esittelyyn keskittyvä palaute (samoin noin 1 tunti) sisältävät erilaiset pedagogiset päämäärät.

Tiedoston esittämiseen käytetään nauhuria tai soitinta. Nauhuri voi olla laitepohjainen tai ohjelmallinen. Julkaisu- ja tallennemuodoissa olennaista on yhteensopivuus. Jos halutaan katsoa valmista työtä luokan televisiosta, se tulee tallentaa mediaan tai formaattiin, johon löytyy median tai formaatin avaava nauhuri tai soitin (player). VHS:n siirtyessä kohta eläkkeelle DVD:stä on tulossa korvaava tallenne ja soitin. Valmis nauhoitus pitää aina tarkistaa ennen esitystä, ettei ensi-illassa tule pettymystä.

 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää