yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Minielokuva

Elokuvakasvatus on olennainen osa mediakasvatusta

Keskeisenä lähtökohtana mediakasvatuksessa tulee olla prosessien avaaminen. Toiminnallisen elokuvakasvatuksen tavoitteena ei ole luoda elokuvia vaan käsitellä elokuvia tai valittua aihekokonaisuutta elokuvien keinoin. Syntyneet työt ovat palkitseva lisä.

Koulun elokuvakasvatuksessa kannattaa keskittyä opiskeltujen mediataitojen kokeilemiseen omassa ilmaisussa. Tuotoksen pituus on syytä rajata tarkasti: kolme minuuttia on hyvä ajallinen rajoite kouluissa.

Minielokuvaa tehdessä on hyvä päästä keskittymään sisältöön, joten tekniikkaan kannattaa tutustua yhteisen alkuharjoituksen avulla.

Harjoitukset:


ikoni_harjoitus

Alkuharjoitus

Alkuharjoitus luo oppilaille käsityksen siitä, mitä minielokuvilta voi odottaa.


ikoni_harjoitus

Kuvakerronta

Leikkaus perustuu käsikirjoitukseen, joten hyvin tehty kuvakäsikirjoitus helpottaa leikkaamista.


ikoni_harjoitus

Elokuvasta omaksi kohtaukseksi

Oppilaat käsikirjoittavat, näyttelevät, kuvaavat ja leikkaavat ryhmätyönä noin minuutin mittaisen kohtauksen yhdessä katsotun elokuvan pohjalta.


ikoni_harjoitus

Minielokuva sarjakuvan pohjalta

Kolmen harjoituksen avulla harjoitellaan ensin reaktioita, tehdään minielokuva sarjakuvan pohjalta ja lopuksi toteutetaan omaan käsikirjoitukseen perustuva minielokuva.


ikoni_harjoitus

Taikalamppu-menetelmä

Taikalamppu-menetelmä opettaa oivaltavaa käytännön dramaturgiaa. Menetelmä on helppo omaksua, vaikka käyttäjillä ei olisikaan aikaisempaa kokemusta elokuvan tekemisestä.


PDF

Mediapedagogi Jukka Haverin artikkeli "Media- ja elokuvakasvatus koulussa" tulostettavassa muodossa.

Lataa tästä



 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää