yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Synnytä sujuvaa kuvakerrontaa

Moni kerronnallinen elementti luodaan leikkausvaiheessa. Koulujen elokuvatyöpajoissa työt voidaan leikata kamerassa, jolloin kameraan otetaan kuvat oikean pituisina ja järjestyksessä. Mikäli aikataulu ja tekniset resurssit antavat myöten, kannattaa leikkaaminen tuoda esille omana kokonaisuutenaan. Tällöin voidaan käyttää digitaalista videon editointiohjelmaa.

Leikkaus perustuu käsikirjoitukseen, joten hyvin tehty kuvakäsikirjoitus helpottaa leikkaamista. Myös kuvausvaiheissa on huomioitava monia lopputuloksen kannalta keskeisiä asioita.

Koulussa tehtävien harjoitusten muistilista

Leikkaamisen sujuvuus:
• Hyvä leikkaus on huomaamatonta ja sujuvaa.
• Katsojan huomio ei saisi kiinnittyä leikkaukseen.
• Leikkaus etenee kuvan sisällön ja tapahtumien mukaan, ei esimerkiksi kuvan keston mukaan.
• Ristikuvia kannattaa välttää.

Kuvien vaihtuvuus:
• Peräkkäisten kuvien tulee olla sopivasti erikokoisia.
• Vähintään kahden ja enintään viiden kuvakoon muutos on sopiva.
• Kuvakulmaa kannattaa vaihdella.
• Toisiaan seuraavien kuvien ei tulisi olla kovin eripituisia.
• Liian eripituiset kuvat tekevät elokuvasta rytmisesti vaativaa katseltavaa.

Liike:
• Kannattaa leikata liikkeestä liikkeeseen, jos siihen vain on mahdollisuus.
• Liikkeeseen leikatessa vaihtuvat kuvat eivät töksähtele.
• Liikkeen jatkuvuus on huomioitava, esim. jos ihminen poistuu kuvasta vasemmalle, seuraavassa kuvassa hän tulee oikealta.

Suojaviiva:
• Liikkeen on paras jatkua kuvissa samansuuntaisena. Jos peräkkäin juoksevia henkilöitä kuvataan eri puolilta, he näyttävät juoksevat toisiaan vastaan.
• Toisiaan vastapäätä istuvia henkilöitä kannattaa kuvata aina samalta puolelta, muuten he istuvat jonossa – sama pätee leikkaamiseen.
• Suojaviivan voi ylittää suojaviivan suuntaisella kuvalla, esim. yläkulmasta kuvatulla otoksella.

Huomiopiste:
• Kuvasta toiseen siirryttäessä katsojan huomion olisi hyvä kiinnittyä samaan kohtaan.
• Katsojan huomio kiinnittyy usein kuvassa tapahtuvaan liikkeeseen tai esimerkiksi henkilön silmiin tai suuhun.
• Huomiopisteen vaihteleminen kuvan puolelta toiselle vaikeuttaa elokuvan seuraamista.

Klaffivirheet:
• Klaffivirheessä esim. esineen tai henkilön paikka vaihtuu vahingossa kuvasta toiseen siirryttäessä.
• Esim. roolihenkilön silmälasit puuttuvat tai maljakon paikka on vaihtunut pöydän toiselle puolelle.
• Samasta kohteesta ei pitäisi laittaa peräkkäin liian samantapaisia kuvia klaffivirheiden välttämiseksi.

 
 

Poimintoja  

opepallo

Varkaat tiedon valtatiellä

Internet on kaikessa laajuudessaan sekä hyödyllisen että myös täysin tarpeettoman tiedon aarreaitta. Tiedon käyttämiseen on jokaisella ... Lue lisää