25.9. klo 22.25 "JOS"
Uusinta pe 1.10. klo 13.35

Minkälainen poliitikko myy tänään?

Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen toimi kansanedustajana vuosina 1983–2003 ja oli myös Ahon hallituksen ympäristöministeri. Hänen mielestään yleinen muutos nyky-yhteiskunnassa on se, että median aika on lisääntynyt ja sen ehdoilla mennään enemmän. Aikaisemmin politiikan missio oli enemmän esillä kuin nykyään. Nyt politiikka on henkilöitynyttä, ollaan kiinnostuneita persoonista, ehkä asioidenkin kustannuksella. Politiikkaan on kuitenkin hänen mukaansa onneksi tullut mukaan enemmän nuoria naisia, jotka pysyvät siellä ja myös vanhenevat siellä.

Aino Suhola

Toimittaja ja kirjailija Aino Suhola toimi kansanedustajana vuosina 1991-1999. Hänen mukaansa politiikka on tullut yhä mediavetoisemmaksi ja galluppien merkitys vain kasvanut. Aikaisemmin kansanedustajat saivat rauhassa käsitellä asioita, nyt he joutuvat reagoimaan aiheisiin, jotka media nostaa esiin. Nykyään valtaa on pelottavan paljon erilaisilla virkamiehillä, koska iso osa poliitikkojen ajasta menee ihmisten viihdyttämiseen. Muutenkin ulkoparlamentaariset voimat ohjaavat liikaa menoa: markkinavoimat, ay-liikkeet ja pörssi.

Jos-ohjelmassa olivat mukana keskustelemassa myös poliittisen viestinnän dosentti Pekka Isotalus Helsingin yliopistosta, dosentti, imagotutkija Erkki Karvonen Tampereen yliopistosta, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, kansanedustaja Arja Alho ja politiikan toimittaja Pekka Ervasti.

Poliitikkokuva Suomessa

Aikojen kuluessa poliitikkokuva on Suomessa rajusti muuttunut – ja ehkä ei voi edes nykyään puhua mistään yhtenäisestä poliitikkokuvasta vaan –kuvista. Poliitikot eivät enää ole vain tummapukuisia arvokkaita miehiä tavallisen kansan kontaktin saavuttamattomissa vaan lähempänä ihmistä, mutta myös vikoineen ja ansioineen. Tämä on ehkä myös johtanut poliitikkokuvan huonontumiseen: ihmisille on selvinnyt, että kyseessä ei olekaan erehtymättömiä yli-ihmisiä, minkä kuvan pönkittämisestä myös nykyajan media pitää huolen.

Ulkonäkö ja esiintymistaito ovat myös nousseet arvoon arvaamattomaan. Ne olivat tärkeitä apuja jo antiikin Kreikan kansankokouksissa, missä erityisesti puhetaito oli kunniassa. Mutta meneekö ulkoiset seikat jo sisällön edelle? Jos poliitikko täyttää hyvän ulkonäön ja esiintymisen raamit, onko enää loppujen lopuksi mitään merkitystä sillä, mitä hän sanoo tai tekee? Politiikka on myös viihteellistynyt: poliitikot kilpailevat suosiosta myös viihteen areenoilla. Nyt ehkä tummapukuisia valtaa käyttäviä miehiä ovat talousjohtajat.

Median rooli poliitikkokuvan luojana on myös kiistämätön. Vuonna -82 vaalit, jolloin Koivisto valittiin presidentiksi, olivat ensimmäiset imagovaalit Suomessa ja TV:n rooli muodostui tosi tärkeäksi. Suomessa katsellaan päivittäin televisiouutisia, seurataan maailman menoa radiosta ja luetaan päivittäin jotain suurta sanomalehteä. Suuria tiedotusvälineitä toimitetaan Suomessa nykyisin samanlaisin journalistisin perustein, minkä takia niiden tarjoama maailmankuva on vivahde-eroja lukuun ottamatta toisiaan täydentävä. Pääuutiset ja median tärkeiksi tekemät aiheet kertautuvat välineistä toiseen. Päivän pääaiheille muodostuu tämän takia mahtava volyymi ja niitä on vaikea olla huomaamatta.

Jokainen julkisuudessa esiintyvä henkilö ottaa jonkinlaisen riskin: mediaa ei käytetä ainoastaan oman sanomansa levittäjänä, vaan samalla luodaan ja muokataan kuvaa itsestään ja taustayhteisöstään. Varomaton lausunto tai huonosti valittu ilmaisu voi aiheuttaa kohun ja pahimmillaan vaarantaa sen, mitä on vuosien työllä rakennettu. Jos taas onnistuu, omaa asiaansa voi edistää paremmin ja nopeammin kuin millään muilla keinoin. Syynä on median kyky ja taipumus välittää vaikutelmia.

Imagojen ja mielikuvien kaupallinen ja poliittinen merkitys on tajuttu kauan sitten. Poliitikkoja ja puolueitakin markkinoidaan nykyisin lähes kaikkialla maailmassa samoin menetelmin kuin esimerkiksi pesuainetta. Poliitikoistakin on tullut merkkituotteita, joita ei enää erota niinkään aate tai ideologia kuin mielikuvat ja suunniteltu imago. Esimerkiksi Yhdysvalloissa poliitikot käyvät tätä nykyään ahkerasti imagokursseilla ja opiskelevat mielikuvavaikuttamista asiantuntijoiden johdolla. Suomessakin on jo 50-luvulta lähtien koulittu poliitikkoja paremmiksi televisioesiintyjiksi, mutta asiasta ei kovasti haluta puhua. Poliitikot myös mielellään korostavat, että eivät ole saaneet mitään esiintymiskoulutusta. Taustalla piilee ehkä pelko siitä, että tieto esiintymistaitojen harjoittelemisesta murentaisi henkilöstä syntyvää aitouden vaikutelmaa. Ikään kuin ihmisen vilpittömyys, aitous ja persoonallisuus olisivat koetuksella, jos häntä opastetaan toimimaan mediassa. Muissa maissa tällaista on vaikea ymmärtää, koska useimmissa maissa arvostetaan sitä, jos haluaa kehittää itseään.

On väitetty, että medialle on siirtynyt valtaa enemmän kuin mistä viestimet ovat tietoisia tai mitä ne ovat hakeneet. Siirtymän syynä on se, että yhteiskunnan muut toimijat ovat tulleet kyvyttömiksi käyttää valtaansa ja kantamaan vastuutaan niille kuuluvalla tavalla. Syntynyttä valtatyhjiötä täyttää median toiminta. Väitteitä vallan lipumisesta yhteiskunnan instituutioilta medialle voi kuitenkin myös kyseenalaistaa. Risto Uimosen mukaan valta ei välttämättä ole sellaista, joka vain siirtyy yhdeltä taholta toiselle. Esimerkiksi kansanedustaja Kauko Juhantalon saattaminen valtakunnanoikeuteen vuonna 1994 sai alkunsa mediasta, joten mediajulkisuus voi ottaa kunnian siitä, että vakavana pidetyn rikkomuksen tehnyt henkilö joutui luopumaan kansanedustajan tehtävästään. Sen sijaan media ei pystynyt estämään sitä, että sama henkilö palasi eduskuntaan heti seuraavissa vaaleissa.

Lähteet ja aiheeseen liittyvää muuta kirjallisuutta:

Alho, Arja: Kafka kävi meillä. Jyväskylä 1997.

Alho, Arja: Silent democracy, noisy media. Academic Dissertation. Helsinki 2004.

Ervasti, Pekka: Irakgate. Pääministerin nousu ja ero. Jyväskylä 2004.

Isotalus, Pekka (toim.): Kaveri vai peluri. Poliitikko mediassa. 1998.

Isotalus, Pekka – Aarnio, Eeva: Presidentti 2000. Mistä vaalit on tehty? Jyväskylä 2000.

Karvonen, Erkki: Elämää mielikuvayhteiskunnassa. Imago ja maine menestystekijöinä
myöhäismodernissa maailmassa. 1999 Helsinki.

Keränen, Seppo – Suhola, Aino: Kun herroilta mopo karkasi. Poliitikon ja lehtimiehen paljastava kirjeenvaihto. Helsinki 1998.

Sänkiaho, Risto (toim.): Kun kansa valitsi Koiviston. Jyväskylä 1983.

Suhola, Aino: Sinäkö, Paavo? Jyväskylä 1993.

Uimonen, Risto ja Ikävalko, Elisa: Mielikuvien maailma. Miten mediajulkisuutta muokaktaan ja imagoja rakennetaan? Helsinki 1996.

Uimonen, Risto: Julkisuuspeli. Imagonrakennus politiikassa. 1992 Juva.

Sirpa Pietikäinen

Aino Suhola

Erkki Karvonen ja Pekka Isotalus

Lasse Lehtinen, Arja Alho ja Pekka Ervasti