(es. kaudella 2002-2003)

Kuvat jotka muuttivat maailmaa -sarja perustui kuviin, jotka haastateltava oli valinnut elämänsä kuviksi. Ne ovat kuvia, jotka muita enemmän ovat saaneet miettimään, tuntemaan tai muuttamaan käsitystä maailmasta.

Joillekin kuvat olivat uutisten dramaattista tapahtumasarjaa maailmalta, maailmanhistorian käänteitä tai ensimmäisen pin up -tytön kuvia komeron oven sisäpuolella, toiselle kauneutta, koskemattomuutta ja hiljaisuutta.

Se, miten maailmamme rakentuu, on kiinni oman elämämme historiasta. Mutta varmasti meihin kaikkiin on ollut valtavana vaikuttajana se visuaalinen anti, jonka ohi olemme kulkeneet.

2003: Teijo Virolainen 26.5.	"Toivon haastatteluissa kohtaavani ihmisiä, joilla on rohkeutta tuoda ohjelmaan mukanaan heihin henkilökohtaisesti syvimmin vaikuttaneet kuvat. Tiedän että he voivat kertoa omilla valinnoillaan paitsi omasta, myös oman sukupolvensa ajatusmaailmaan liittyneistä kuvista ja tapahtumista. Heidän haastattelujensa kautta selvinnee myös se, onko tämän ajan tapahtumissa kuvia, jotka heistä jokainen valitsee elämänsä kuviksi." Mirja Pyykkö Mirjan valitsema kuva >>
Kati Kovács 19.5.	Tellervo Koivisto 12.5.	Mia-Lisa Alhbin 21.4.	Antti Litja 14.4.
Helena Ranta 7.4.	Heikki Talvitie 31.3.	Mika Ripatti 24.3.	Esko Salminen 17.3.
Laura Ruohonen 10.3.	Simo Silmu 3.3.	Maila-Katriina Tuominen 10.2.	Matti Ijäs 3.2.
Anneli Sundberg 27.1.	Simo Frangen 20.1.	Jukka Perko 13.1.	Kati Outinen 6.1.

26.5. Irakin sodan ihmiskilpi TEIJO VIROLAINEN

22-vuotias tekniikanopiskelija Teijo Virolainen Riihimäeltä on meille tutumpi Irakin sodasta. Hän toimi ihmiskilpenä Bagdadissa. Mitkä tapahtumat, mitkä kuvat maailmasta muokkasivat Teijo Virolaisen kuvan elämästä sellaiseksi, että hän uskoi voivansa estää kokonaista liittouman sotavoimaa hyökkäämästä Irakiin?

Teijo Virolainen valitsi elämänsä tärkeimmiksi kuviksi mm. kuvan suomalaisesta metsästä, Leonardo da Vincistä, jota hän suuresti ihailee, koska tämä hallitsi kaiken tieteen ja taiteen aloilta, Palestiinasta, presidentti George W. Bushista, ja rauhanmielenosoituksesta Bagdadissa.

Teijo näki lehdessä Human shields -järjestön ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoisia ihmiskilpiä Irakiin.
- Tuli sellainen, että joku on todella tekemässä jotain konkreettista.
Hän lähti kenenkään tietämättä, vanhemmilleen ilmoittamatta, henkensä kaupalla Bagdadiin ihmiskilveksi.

Teijo oli yhtenä ihmiskilpenä majoittunut Bagdadin sähkölaitokseen, ja viimeiseen asti hän uskoi, ettei mitään sotaa tulisikaan. Toisin kävi, mutta missään vaiheessa pelko ei astunut kuvaan.
- Koko ajan, siellä oli hyvin vahva tunne, ettei mitään sotaa tulekaan, että saadaan rauha aikaan.
Olitko valmis uhraamaan henkesi?
- Sitä ei ajatellut, että se on niin tärkeä, ei ajatellut omaa henkeään, pikemminkin toivoi, että kaikkien viattomien uhrien, että heidän henget säilyisi.

Hän oli paikalla todistamassa, kun irakilaiset yrittivät kaataa Saddam Husseinin patsasta köydellä, mutta tarvitsivat siihen amerikkalaisten sotilaiden apua.
- Se oli symbolinen juttu: he eivät olisi yksin pystyneet kaatamaan Saddamia, vaan tarvitsivat Amerikan apua. Alkuinnon jälkeen irakilaiset kuitenkin järjestivät Amerikan vastaisia mielenosoituksia.
- Sinne yritetään luoda kapitalistista järjestelmää. He haluavat USA:n pois maasta, eivätkä halua sitä systeemiä sinne.

Nykyään itsensä uhraaminen ei ole mikään muodikas ilmiö.
- Se on eettistä peliä, pyritään vetoamaan johtajien ajatusmaailmaan. Kansalaisilla ei ole vaikutusmahdollisuuksia… ei ole trendikästä uhrautua yhteisen hyvän eteen.

Ylös

19.5. Sarjakuvataiteilija KATI KOVÁCS

Kati Kovács (s.1963) on antanut uusimmalla kirjalleen nimeksi Miestennielijäksi sirkukseen. Minkälaisien kuvien ja tunnelmien kautta Kovácsin sarjakuva syntyy?

Kati Kovácsin esittelyksi voisi sanoa, että hän on suomalainen sarjakuvataitelija, jonka sukujuuret ovat Unkarissa ja kotiosoite Roomassa. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla vuonna 1999, ja mm. Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun Grand Prix´llä vuonna 2001 palkitun kansainvälisesti tunnustetun Kovacsin sarjoja on julkaistu eri puolilla Eurooppaa sekä Hong Kongissa.

Kati Kovacsin ensimmäiset kuvat ovat perhealbumin lapsuuskuvia. Todistetusti Katilla on ollut kynä kädessä jo puolitoista -vuotiaana. Kun muut kävivät kirjastossa, Kati istui olohuoneen sohvalla "kotikirjastossa" ja selasi kirjoja omasta kirjahyllystä. Mieleen painuva kuva oli mm. Vincent van Goghin maalaus Perunansyöjät, jonka myötä heräsi ymmärrys ja kiinnostus muuta maailmaa kohtaan.
- Tämä jäi mun mieleeni; aloin miettiä millaista elämää muut ihmiset elää eri paikoissa… sai avaimet ajatella, että on muitakin kohtaloita elämässä.

Kovacsin sarjakuvat ovat rohkeita ja rajuja - absurdilla huumorilla höystettyinä - ja niiden tarinat perustuvat usein piirtäjän omiin kokemuksiin, esim. au-pair vuodet Italiassa synnyttivät hulvatonta huumoria latinomiehistä, mutta myös kipeitä piirroksia pedofiliasta, nuoren vaalean tytön ahdistelusta vanhemman miehen taholta. Sarjakuvaa on pitkään pidetty pelkkänä viihteenä, vaikka sen keinoin voidaan käsitellä vakaviakin asioita.
- Piirroksella - yhtäkkiä - ruudusta toiseen tapahtuu… mun mielestä se on niin uskomaton keino. Eikä siihen mene rahaa; paperi ja kynä, ja mä voin kertoa mitä mua huvittaa.

Viimeiset kuvat ovat vanhasta saksalaisesta pilalehtikokoelmasta. Niiden kautta Kati oivalsi piirtämiseen liittyvän mahdollisuuden, vaikka joutuu vieläkin joskus muistuttamaan itseään siitä.
- Hiljalleen mä oon tajunnut sen… hei, sä oot vapaa, sä voit tehdä mitä vaan.
Tämä keskeinen ajatus tulee esiin Kovacsin viimeisimmän sarjakuva-albumin yhdessä ruudussa: "Vain paperilla voin säilyttää vapauteni".

Ylös

12.5. Rouva TELLERVO KOIVISTO

Rouva Tellervo Koivisto on katsonut maailmaa monenlaisista näkökulmista:
Turun Kauppakorkeakoulun oppilaana 1950-luvulla, jossa tutustui Mauno Koivistoon, joka ei "ensitapaamisella ulkoiselta olemukseltaan tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta", niinkuin Tellervo Koivisto myöhemmin on sanonut. Parin vuoden sisällä heistä oli jo tullut aviopari ajatuksella "seurapiirirouvaksi en missään tapauksessa halunnut tulla".

Seuraavien 40 vuoden aikana Tellervo Koivisto on katsonut maailmaa paitsi oman poliittisen uransa (kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona), pakinoitsijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan; myös pääministerin ja myöhemmin presidentin puolison silmin - milloin iltapuvussa Linnan emäntänä, milloin valtiovierailujen tuoman ohjelman mukaisissa tärkeissä ja vähemmän tärkeissä tapahtumissa, ympäri maailman. Mitkä ovat ne kuvat, jotka hän kokee vaikuttaneen maailmansa menoon kaikkein eniten?

Rouva Tellervo Koivisto muistelee ohjelmassa mm. vuoden 1972 eduskuntavaaleja. Vastavalittu kansanedustaja riemuitsee kuvassa nimeltä "Lentävät sukat", jossa sukat ihan kirjaimellisesti lentävät ilmaan. Sukkamyytti oli jo syntynyt - ja jäi elämään pitkäksi aikaa. "Ministerin rouvat vapaalla" otsikon alla tehdyssä tv-haastattelussa, hän puhui miehensä sukista - siinä missä Kaarina Virolainen miehelleen Pariisista ostamistaan solmioista.
- Tuohon aikaan pääministerin puolison ei sopinut puhua karvaisista sääristä ja rikkinäisistä sukista - varsinkaan televisiossa.

Ryhmäkuvassa valtiovierailulla Moskovaan Rouva Koivisto ja presidentti Mihail Gorbatshov katsovat melkein rakastuneen oloisesti toisiaan.
- Muistan, että istuin toisella puolella pöydässä Kremlissä… voi hirveä, millainen magneetti tuon miehen katseella on. Ensivaikutelma lähti katseesta; tunne, että hänessä on sisäistä voimaa. Hän oli monella tapaa merkittävä mies.

Ohjelmassa nähtyihin valtiovierailukuviin Saksan Liittotasavaltaan ja Venäjälle liittyy historian havinaa.
- Maailma mullistui; Neuvostoliitto, Saksa ja Baltian maat - kaikki tapahtui niin nopeasti… tämä kaikki mahtui jälkimmäiseen kuusivuotiskauteen meidän elämässä.

Tellervo Koivisto on maininnut elämänsä rohkeimmaksi teoksi omasta masennuksestaan puhumisen julkisuudessa. Sen lisäksi merkittävintä elämässä on ollut se, että hän on ollut kaksitoista vuotta presidentin puolisona.

Ylös

21.4. Pelastusarmeijan kapteeni MIA-LISA ALHBIN

Maanantaina, toisena pääsiäispäivänä, Mirja Pyykön ohjelmassa elämänsä tärkeät kuvat on luvannut näyttää Pelastusarmeijan nuori kapteeni Mia-Lisa Alhbin. Mia on toiminut Pelastusarmeijan luutnanttina Helsingissä ja nyt kapteenina Tukholmassa. Minkälaiset kuvat ovat avanneet hänelle silmiä todellisuuteen? Onko hänen kuvissaan mukana kiiltokuvaa Jeesuksesta tai menneen vai nykyisen ajan Madonnasta?

Mia-Lisa Alhbin on kolmannessa polvessa pelastusarmeijalainen. Oma äiti ja Mia-Lisan suuresti ihailema äidinäiti kuuluvat hekin Pelastusarmeijaan, ja näin ollen valinta lähteä mukaan pelastusarmeijatyöhön tuntui alusta asti varsin luontevalta ratkaisulta.

Kuva rukoilevasta Jeesuksesta (Heinrich Hofman) mummon makuuhuoneen seinällä oli ensimmäinen katsekontakti Jeesukseen.
- Tästä näin minkälainen Jumala voisi olla. Se on myös taulu, jonka edessä itse monesti olin, ja mietin miten voisi rukoilla.

Yhtenä kuvana nähtiin ystävän (Pia Hartman) maalaama ikoni Pyhästä Yrjöstä. Kuva symbolisoi taistelevaa Jeesusta.
- Pyhä Yrjö taisteli pahan vallassa olevan kaupungin puolesta, eikä halunnut siitä mitään palkaksi itselleen… ja näin Kristuskin toimi. Pyyteettömän auttamisen pitäisi olla esimerkkinä kaikessa kristillisyydessä ja auttamistyössä vain sen tähden, että on olemassa joku, joka tarvitsee apua. Se kuuluu ihmisyyteen - kohdata toinen ihminen ihmisenä.

Aki Kaurismäen elokuva "Mies vaille menneisyyttä" tuntuu erityisen läheiseltä - ei vain siksi, että siinä kuvataan Pelastusarmeijan työntekijää, vaan koska elokuvan sanoma on evankelinen.
- Jokainen pystyy samastumaan elokuvan eksyksissä olevaan nimettömään mieheen.
Aki Kaurismäki on oivaltanut Jumalan olemuksesta jotain syvempää kuin moni kirkon mies tai nainen.
Oleellista Mia-Lisan Jeesus-kuvassa onkin se, että Jeesus ei ole pelkkä kiiltokuva, vaan Hän on arjessa ja todellinen; sellainen "jolle mikään ei ole liian suurta tai liian pientä".

Kuvaan Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä liittyy ajatus siitä, että jokaisella on oikeus olla heikko ja rikkinäinen.
- Tämä kuvaa minulle Jumalan olemusta: Jumala, joka oli vahva, tuli heikkoa heikommaksi - jotta se heikko saisi kerran tuntea olevansa vahva.

Ylös

14.4. Näyttelijä ANTTI LITJA

Näyttelijä, jonka meriittilista kymmenine elokuvineen ja teatterirooleineen on liian pitkä siteerattavaksi. Ehkä parhaiten häntä on luonnehdittu arvostelussa, jossa todettiin, että Antti Litjassa suomalaisen miehen tragikomiikka on kiteytynyt taiteeksi. Mihin kuviin ja mielikuviin Litjan taide sitten perustuu?

Antti Litja syntyi Kuukaupin kylässä taloon, josta sittemmin tuli kirjailija Kersti Bergrothin kotitalo. Muistot lapsuudesta liittyvät vahvasti kylän tunnelmaan, ja mummoon "joka oli rakastettava, vaikka omapäinen ja äkkipikainen". Ensimmäisessä kuvassa onkin Antti itse pienenä, "Aarla-koira" ja mummo, joka rakasti yli kaiken eläimiä.
- Elämääni on vaikuttanut voimakkaat naiset: isoäiti, äiti ja pojanpoikien mummo. Vaihdoin äitini välittömästi tähän mummoon.

Vapauden kaipuu ajoi nuoren maalaispojan Helsinkiin. Lyhyet työsuhteet ja raikuli elämä vei sattumien kautta Helsingin nuorisoteatterin (Klitsun) sisäänpääsykokeisiin. James Dean oli tuohon aikaan Antin suurin idoli.
- Deanin tapa eläytyä…aloin itsekin käyttäytyä kuin Dean: roikotin päätä, olin vähän saman näköinen.

Roolit elokuvissa "Loma" ja "Jäniksen vuosi" tekivät Antti Litjasta tunnetun. Roolit olivat samantyyppisiä keskenään: hiljaisia miesressukoita - jollainen hän itsekin koki välillä olevansa. Mutta vahvana hänen omassa elämässään oli myös toinen - eikä niin hiljainen - puoli; alkoholismi varjosti Litjan elämää useamman vuoden ajan. Alkoholismin tyranniaa käsittelevissä näytelmissä : "Perhe" ja "Isä", hän pääsi ammentamaan tunteita suoraan omasta elämästään.
- Pilasin elämääni hirveän paljon kaikella… No, eletty mikä eletty, nyt ollaan eläkkeellä. Siinä olisi voinut uuvahtaa monta kertaa matkalla. Suojelusenkelit tekivät 24 tuntia töitä minun kohdalla.

Uusi elämä alkoi 60-vuotiaana raitistumisen myötä. Aikaa ja energiaa jäi mieluisaan harrastukseen, veneilyyn. Myös perhe - etenkin pojanpojat - löysi uuden paikan Antin sydämessä. Viimeinen kuva onkin perhealbumista. Kuvassa seisoo kaksi pientä poikaa laiturilla rinnakkain, katsellen järvelle, jossa ui kaksi hanhea vierekkäin. Kuvaa on vaikea liikuttumatta esitellä.
- Ne on meidän pojat…ne löysi mössön kohdan minusta.

Ylös

7.4. Oikeushammaslääkäri HELENA RANTA

Oikeushammaslääkäri Helena Rannasta on tullut suomalaisille tuttu uutiskuvista, joissa kansainväliset tunnistusryhmät tutkivat sotarikoksen mahdollisuutta. Hän on mukana Suomen uhrintunnistusyksikössä DVI:ssa (Disaster Victim Identification) ja näissä merkeissä Helena Ranta on toiminut Venäjällä, Bosnia-Herzegovinassa, Kosovossa ja Kamerunissa. Hän on ollut todistajana kansainvälisessä oikeudenkäynnissä Haagin tuomioistuimessa Slobodan Miloshevicia vastaan. Yksi hänen tehtävistään liittyi Estonian uhrien tunnistamiseen. Mistä löytyvät ne kuvat, jotka eniten ovat muuttaneet Helena Rannan maailmaa?

Helena Ranta on syntynyt onnellisten tähtien alla. Vanhassa perhepotretissa poseeraavat tulevat ydinfyysikot ja oikeushammaslääkäri, ihmisoikeusaktivisti Helena Ranta itse.
- Tässä kuvassa on rakkaita ihmisiä, joilla oli mukava lapsuus, ja loistava tulevaisuus edessä. Mulla ei ole omaa perhettä, mutta näistä sisaruksista ja heidän lapsistaan on tullut mun perhe. Jos jotain pelkään, pelkään että heille tapahtuisi jotain.

Kuvat tuhotuista Mostarin sillasta ja Sarajevon kirjastosta symboloivat sodan julmuutta. Kuvassa Sarajevon kirjaston raunioilla soitetaan selloa.
- Siellä pidettiin konsertteja, ja soitettiin muistaakseni Beethovenin 9. sinfoniaa (Oodi ilolle). Kaiken tuhon keskellä elämä jatkuu. Musiikin esittäjiä ja musiikin esittämispaikkoja voidaan tuhota, mutta itse musiikkia ei kukaan pysty tuhoamaan.

Ohjelmassa mietitään onko pahuudella kasvoja. Ranta ei muista kätelleensä pahuutta.
- En muista pahuuden kasvoja. En pystyisi tunnistamaan niitä henkilötä, joita olen kätellyt, ja joita pidän tai pidetään pahana. Pahuus ei ole ihmisen kasvot vaan se on naamio.

Miten ympäri maailmaa joukkohautoja tutkiva ihminen sitten pitää omat tunteensa kasassa?
- Itkemällä. Itken joskus enkä häpeä sitä yhtään... Tunteita ei voi näyttää kentällä. Siinä ei ole yksityisiin kannanottoihin oikeutusta.

Ruonoutta rakastava Ranta valitsi viimeiseksi kuvakseen Amedeo Modiglianin ruonoilija Anna Ahmatovasta tekemän piirroksen. Anna Ahmatovan Rekviem-runo on Rannan lempiruno. Se kertoo piiritetyn kaupungin (Leningradin) asukkaiden elämästä, kauhuista ja arkipäivästä:
"Ei, en ollut vieraan taivaan alla, en minkään vieraan siiven suojassa, - oman kansani luona olin siellä missä sen - onnettoman - oli oltava.
(Anna Ahmatova, 1961 suomennos Pentti Saaritsa)

Ylös

31.3. Suurlähettiläs HEIKKI TALVITIE

Suurlähettiläs Heikki Talvitie on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa, Tukholmassa ja Belgradissa. Minkälaisia eväitä nämä kokemukset ovat antaneet hänelle tähän maailman tilanteeseen? Heikki Talvitie on Mirja Pyykön vieraana kertomassa niistä kuvista, mitkä hän katsoo elämänsä tärkeiksi kuviksi juuri tänään.

Heikki Talvitien ensimmäiseen kuvaan Viipurin linnasta liittyy paljon vaiherikkaita muistoja Suomen historiassa, mutta myös Talvitien omassa lapsuudessa. Viipurista matka vei useaan kertaan Moskovan suurlähettilääksi. Tuona aikana Neuvostoliitto hajosi ja uusi Venäjä perustettiin.

Yhtenä kuvana nähtiin YK:n yleiskokouksen avajaiset vuonna 1973. Tuolloin Talvitie toimi YK:n lähetysneuvoksena. Hänen mukaansa viime aikaiset maailman tapahtumat eivät ole murentaneet YK:n arvovaltaa.
- Arvovalta säilytettiin, sitä ei annettu pois... Jos Yhdysvallat olisi saanut YK:lta valtuutuksen sotaan, siitä olisi tullut maailmanjärjestöjen sota, mutta Yhdysvallat ei kyennyt turvallisuusneuvostoa vakuuttamaan... Turvallisuusneuvosto on kuin Paavi, joka legitimisoi ristiretken. YK pystyy antamaan sellaisen valtuutuksen, jonka nojalla kaikkien jäsenvaltioiden on toimittava, jos turvallisuusneuvosto jotain päättää.

Viimeiset vuodet Talvitie toimi lähettiläänä Tukholman suurlähetystössä. Hän ihailee Ruotsin valtiomiestaitoa.
- Suurissa kriiseissä Ruotsi on aina pitänyt kaikki vaihtoehdot vapaina... Suomen osalta idän pelko on johtanut ratkaisuihin, joissa muut paitsi yksi vaihtoehto on suljettu pois.

Ylös

24.3. Käsikirjoittaja MIKA RIPATTI

Käsikirjoittaja Mika Ripatti on nostanut kirjoittamallaan elokuvalla Nousukausi Jakomäen jälleen keskustelun kohteeksi. Ensimmäisen version käsikirjoituksesta hän teki jo yli seitsemän vuotta sitten. Tarinan ydin on säilynyt, vaikka elokuvan yksityiskohdat ovatkin ajankohtaistuneet. Mistä muusta tässä suomalaisessa elämänmenossa Mika Ripatti haluaisi keskusteltavan? Mihin kuviin hänen omat mielikuvansa perustuvat?

Mika Ripatti pohti valitsemiensa kuvien kautta mm. ihmisiin kohdistuvaa yhteiskunnan kontrollia. Ripatti vertaa Berryn herttualle 1400-luvulla tehtyä hartauskirjaa nykyaikaiseen valvontakamerakuvastoon. Hartauskirja sisältää maalauksia vuodenaikojen kierrosta. Kullekin kuukaudelle on oma maalauksensa.
- Berryn herttuan hartauskirja on eurooppalaisen taiteen väkevimpiä yhteiskuntakuvauksia.
Limbourgin-veljesten maalaamissa kuvissa maatyöläiset työskentelevät pellolla ja taustalla on yksi Berryn herttuan linnoista.
- Todetessaan kuinka asiat ovat vakaina ja muuttumattomina läpi koko vuodenkierron... Berryn herttua saattoi aina tarkastaa, että maatyöläiset olivat paikallaan ja hän omallaan.

Ripatti näkee yhteyden myös nykypäivään. Kaikkialle levinneet valvontakamerat ohjailevat samaan tapaan ihmistä. Hän kysyykin, onko kaupungeissa vielä reittejä, joihin ei valvontakameran silmä ulottuisi.
- Vai olemmeko täysin ja lopullisesti nähtyjä, toisten määrittelemiä, niin kuin työläiset Berryn herttualle tehdyissä kuvissa?

Geenitutkimuksen myötä koko ihmisen perimä on kartoitettu ja kuvattu.
- Geenisekvenssikuvaa voisi pitää ihmisen lopullisena läpinäkemisenä. Nyt kaikki ihmisessä on katseen alla, jopa hänen historiansa ja tulevaisuutensa. Vaikka meidän olisi hyväksyttävä tuo kuva esityksenä itsestämme, meidän ei välttämättä tarvitse hyväksyä kaikkia tulkintoja... voimme itse tehdä tulkintamme ja tarinamme.

Ylös

17.3. Näyttelijä ESKO SALMINEN

Näyttelijä Esko Salmisen kohdalla adjektiivit on kulutettu loppuun. Älykäs mutta tunteellinen, intohimoinen mutta ujo, valloittava ja samalla herkkä.

Esko Salmisen luomana hiljaisuuskin näyttämöllä saa katsojat pidättämään hengitystään. Laaja-alaiset roolit televisiotyössä ja teatterin näyttämöllä muistetaan viime vuosilta mm. niin TV1:n menestyssarjasta Raid kuin Helsingin Kaupunginteatterin Puntilan isännästä tai Kansallisteatterin Cyrano de Bergeracista. Salmisen näyttelijäntyön kaari ulottuu tietysti paljon kauemmaksi. Teatterikoulun hän aloitti 17-vuotiaana.

Esko Salminen muistelee lapsuuttaan mm.Meidän sakki -elokuvien kautta. Näyttelijä isällä oli tapana järjestää Eskon synttäreille elokuvateatteri heidän kotiinsa.
- Isällä oli suhteita filmimaailmaan, ja meille tuotiin kotiin projektori, ja mies joka pyöritti sitä, ja näytti meille näitä Meidän sakki -elokuvia, Chapeja (Chaplin) ja piirrettyjäkin. Kaikki pihan lapset kerääntyivät meille, ja se oli ihan mielettömän hienoa, koska siihen aikaan ei ollut videoita eikä nettejä.

Toinen selkeä muisto liittyy sota-aikaan ja sen aiheuttamiin traumoihin. Monen vuoden painajaiset saivat hahmonsa, kun Esko tapasi aikuisena vanhempiensa näyttelijäkollegan, joka kertoi nähneensä sota-aikaan Kaisaniemenpuistossa matkalaukkujen päälle lyhistyneen naisen ja pienen pojan.
- Nainen oli saanut sairaskohtauksen ja poika huusi: "Auttakaa hyvät ihmiset, auttakaa! Äitini on sairas ja minä en jaksa!". Se poika olin minä.
Olin unohtanut koko tapahtuman, mutta sitten aloin ymmärtää kaikkia niitä painajaisia, joita olin vuosia nähnyt.
Kuvalla Helsingin pommituksista Salminen viittaa myös nykytilanteeseen.
- Taas ollaan tässä pisteessä, että pitää kostaa... ja kuka näistä sodista sitten eniten kärsii, niin ne on naiset ja lapset.

Ylös

10.3. Näytelmäkirjailija LAURA RUOHONEN

Näytelmäkirjailija Laura Ruohosen tuotannosta löytyy ekologian ja etiikan teemoja. Niin myös Suomen Kansallisteatterissa muutama viikko sitten ensi-iltansa saaneessa näytelmässä Kuningatar K, jonka hän myös ohjasi itse. Kuningatar K sai maailmanensi-iltansa Lontoossa ja näytelmä on jo käännetty seitsemälle kielelle. Mitkä ovat ne kuvat, jotka vaikuttavat Ruohosen käsitykseen esimerkiksi 1600-luvulla eläneestä Ruotsin kuningatar Kristiinasta ja hänen vallankäytöstään?

Ruohosen näytelmät ovat menestyneintä suomalaista nykydraamaa maailmalla. Pari vuotta sitten Edinburghin Traverse-teatterissa loistavia arvosteluja niittänyt Olga on käännetty englannin lisäksi saksaksi, venäjäksi, liettuaksi ja sloveniaksi. Hän on hyvin tuottelias kirjoittaja ja saanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja.

Laura Ruohonen pohti ohjelmassa mm. elämän ajattomuutta. Vanhat Pileta-luolamaalaukset Andalusiassa muistuttavat ihmismielen samanlaisuudesta eri aikoina; pyrkimyksestä jonkinlaiseen yhteisöllisyyteen ja kauneuteen.
- Kun menin sinne, tunne oli niin odottamaton...kotiintulon tunne. Ihminen on kuitenkin aika lähellä sitä kivikauden ihmistä jääkauden ja luonnon mullistusten keskellä.
Yhtenä kuvana nähtiin ilmakuva lentokoneesta, jossa peltomaisema muodostaa tiheän tilkkutäkin. Jokainen neliömillimetri on jollain tavalla järjestetty.
- Ajatus siitä, että ei löydy enää mitään paikkaa, missä ihmisen sormenjäki ei olisi näkyvissä, on mulle huolestuttavaa ja pelottavaa.

Suuren vaikutuksen näytelmäkirjailijaan teki Vittoria de Sican elokuva Polkupyörävaras. Ja erityisesti kohtaus, jossa pieni poika katsoo ihailemaansa isää, joka on ajautumassa olosuhteiden pakosta varkaaksi.
- Tässä pienen pojan katseessa näkee, että me ei olla halukkaita näkemään omaa kuvaamme näiden lasten silmistä, koska silloin joutuu näkemään aika paljon sellaista, minkä mielellään ohittaisi. Aikuisten selkäranka on usein paljon höttöisämpää tavaraa kuin mitä haluaisi itselleen myöntää.

Ylös

3.3. Yölintu-yhtyeen solisti SIMO SILMU

Tanssilavojen ehdoton suosikkiyhtye Yölintu soittaa tanssilavojen perinnemusiikkia kevyellä rockotteella ja on myynyt noin puoli miljoonaa levyä. Yölinnun vanhin jäsen on 25-vuotias Simo Silmu. Häntä pidetään loistavana hanuristina ja laulajana, jolla on ikäistään kypsemmänkuuloinen, voimakas laulunääni. Minkälainen mies lavalla oikeasti seisoo? Mihin hän uskoo, mistä hän saa voimaa? Miksi hän on valinnut musiikikseen perinteisen tanssimusiikin eikä esimerkiksi rockmusiikkia, josta 12-vuotiaana bändinsä kanssa aloitti?

Simo Silmu on nuoresta iästään huolimatta tanssittanut lavakansaa jo 10 vuoden ajan, ja seurannut aitiopaikalta suomalaisten ihmisten elämänmenoa. Silmu on viehättynyt Suomesta ja suomalaisuudesta; jopa siinä määrin, että kaikki lomamatkat päätyvät aina Lappiin, vaikka tarkoitus on ollut lähteä etelän aurinkoon. Tärkeimmiksi kuvikseen Simo valitsi mm. kuvan yhtyeen ensimmäiseltä omakustannekeikalta, ja keikkakiertueelta Lappiin.

Suomalaisuus on muutenkin lähellä Simon sydäntä. Väinö Linnan elokuva Tuntematon sotilas kuuluu suosikkikaartiin, samoin kuin TV 2:n sarja Tankki täyteen. Tavallinen suomalainen mies on jotenkin tuttu, ja kotoinen hahmo kaikessa juroudessaankin. Jurouden takana on kuitenkin paljon tunnetta.
- Kaikissa meissä asuu pieni romantikko… Suomalainen mies kyllä puhuu ja pussaa kun sille puhutaan ja sitä pussataan.

Ylös

10.2. Kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja
MAILA-KATRIINA TUOMINEN

Kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja Maila-Katriina Tuomisella (Aamulehti) on vankka kuvataiteen ja taidehistorian tuntemus. Hän toimiii mm. taidehistorian luennoitsijana Tampereen yliopistossa. Mitkä ovat hänen valintansa maailmaa muuttaneiksi tärkeiksi kuviksi - kun valittavissa ovat tuhannet maailman taideaarteet?

Maila-Katriina Tuominen käsitteli valitsemiensa kuvien kautta länsimaisen kuva-ajattelun historiaa. Meillä on niin sanottujen arkkityyppikuvien kautta vahva käsitys siitä, miltä asiat näyttävät, tai miltä niiden pitäisi näyttää. Kuvat kulkevat osana muistiamme ja vaikuttavat siihen, miltä kuvittelemme esim. enkelin tai Jeesuksen näyttävän. Tästä esimerkkinä Tuominen ottaa tarkasteluun kuvan ruotsalaisen taiteilijan Elisabeth Ohlson Wallinin Ecce homo –näyttelystä. Kuvassa on Raamatun yhteyteen liittyvä kohtaus, jossa aidsia sairastava homomies (Jeesus) makaa transvestiittimiehen (Maria) sylissä.
– Jeesus seurusteli syntisten ja saastaisten kanssa, mutta se pahennus, joka tästä kuvasta nousi, liittyi siihen, millä tavalla hän (taiteilija) sen kuvasi. Kysymys kuuluukin, kenellä ja millä tavalla on ylipäätään oikeus kuvata Jeesusta. Kenellä on tieto siitä, millainen on oikea Kristus? Ei kenelläkään.

Länsimaista taidetta on monistettu ja kopioitu eri käyttötarkoituksiin jo parin vuosisadan ajan. Esimerkiksi Michelangelon kuuluisista käsistä on nyttemmin tullut menestyneen suomalaisyrityksen logo, mutta monikaan ei tiedä kuvan todellista alkuperää.

Ylös

3.2. Elokuvaohjaaja MATTI IJÄS

Matti Ijäs on ohjannut 20 elokuvaa. Ja voittanut melkein yhtä monta elokuvapalkintoa. Ohjaajana Ijästä on nimitetty elämän kolhimien puhemieheksi, surullisten tosimiesten kuvaajaksi, hänet on palkittu "ihmiskuvan moninaisuudesta ja lempeydestä, jolla Ijäs antaa henkilöilleen anteeksi heidän puutteensa ja ajattelemattomuutensa". (Perustelut Humanismin käsi -palkinnolle). Matti Ijäksen viimeisimmät elokuva-ohjaukset ovat olleet: Haaveiden Kehä, Sokkotanssi ja Pala valkoista marmoria. Minkälaiset kuvat sitten Ijäkseen ovat elämän varrella vaikuttaneet eniten?

Matti Ijäs valitsi yhdeksi tärkeimmäksi kuvakseen pätkän Mikko Niskasen elokuvasta Kahdeksan surmanluotia. Ijäs työskenteli myöhemmin Niskasen apulaisohjaajana ja ihaili tämän rohkeaa tapaa tehdä elokuvaa: mennä pintaa syvemmälle, ja perehtyä roolihahmojensa sielunmaisemaan.

Ohjelmassa nähtiin myös katkelmia Matti Ijäksen ohjaamista elokuvista Haaveiden kehä ja Katsastus. Matti sanoo olevansa elokuvantekijänä humoristi, joka suhtautuu huumoriin vakavasti. Komiikka on eräänlaista tihennettyä realismia.
– Se ei vie senttiäkään todellisuudesta pois. Pitää olla kipupisteet ja vankka todellisuuspohja, mistä se huumori kumpuaa.

Ylös

27.1. Toimittaja ANNELI SUNDBERG

Anneli Sundberg muistelee elämäänsä suurten muutosten kautta. Niistä ensimmäinen liittyy maaseudun autioitumiseen.
– 1950-luku oli vielä turvallinen ja vakaa, sitten tuli 1960-luku, ja vaikka minä en ollut koskaan ajatellut, että jäisin maaseudulle, olisin halunnut, että se olisi säilynyt muuttumattomana.
Paluuta lapsuuden maisemiin ei ollut, ja 60-luvun vapaa ilmapiiri hengitti jo niskaan; elettiin seksuaalisen vapautumisen aikaa.
– Olihan se mahtava harhautus, vapauduttiin miesten ehdoilla… Olin saanut tiukkapipoisen 1950-luvun kasvatuksen, ja siinäkin suhteessa maailma muuttui yhtäkkiä kamalasti.

Anneli muistelee Billy Wilderin Piukat Paikat –elokuvaa hauskana elokuvana, mutta Marilyn Monroe teki naisille karhunpalveluksen.
– Marilyn asettui tietoisesti objektiksi…hän on työpaikka-ahdistelijoiden unelma, joka saa tiukkahuuliset uratietoiset naiset näyttämään sukupuolestaan eksyneiltä.

Suuri hetki Sundbergin elämässä ja poliittisen toimittajan uralla oli Urho Kalevi Kekkosen hautajaiset vuonna 1986. Hän oli mukana selostamassa hautajaisia ja muistelee, miten merkittävä tapahtuma se oli myös niille, jotka eivät Kekkosesta erityisemmin pitäneet.
– Kekkosen kuolema oli erään aikakauden selvä päätös.

Ylös

20.1. Maisteri SIMO FRANGEN

Simo Frangen käsittelee valitsemiensa kuvien kautta oman huumorinsa historiaa.
Ensimmäiseksi kuvakseen Simo valitsi Pahkasika–lehden kansikuvan vuodelta 1981. Pahkasika edusti sellaista huumorin tasoa, joka ”napsautti Nakkilan pojan aivot toiseen asentoon”. Muita tärkeitä vaikuttajia ovat olleet mm. Monthy Pythonit, ja etenkin koomikko John Cleese, jonka Ministry of silly walk -juliste koristi Frangenin seinää koko opiskeluajan.

Yhdeksi kuvaksi Simo valitsi Lasse Virenin maaliintulon vuodelta 1972.
– Luin kaikki Virenistä tehdyt kirjat ja tein itselleni tiukan harjoitusohjelman. Minusta piti tulla juoksija.
Simosta ei tullut juoksijaa, mutta hän oivalsi sen, mikä kaikessa työssä on tärkeintä: mitään ei saa ilman hikeä ja verta, vain harjoitus ja kova työ tuottavat tulosta. Maailman ympäri -ohjelmakin perustuu tarkkoihin etukäteen kirjoitettuihin käsikirjoituksiin.
– En usko spontaaniin huumoriin, vaan mitä paremmin vitsit ennalta valmistelee, sen parempaa jälkeä syntyy.

Ylös

13.1. Jazzmuusikko JUKKA PERKO

Rockbändi Uriah Heep innoitti aikanaan nuoren maalaispojan musiikin harrastukseen. Charlie Parker oli kuitenkin aloittelevan soittajan suurin vaikuttaja:
– Parker on suurin idolini soittajana. Tästä kuvasta olen katsonut miten soitetaan, suun asentoa ja miten esim. suupalaa pidetään.

Perkon tie vei jo nuorena Amerikkaan kuuluisan Dizzy Gillespien bändin soittajaksi. Sieltä mutkan kautta Pariisiin, ja takaisin Suomeen. Jukka Perkon uusimman levyn Kaanaanmaan takakannessa komeilee kuva kotialbumista: isä ja isoisä hevosten kanssa pellon reunalla.
– Kuvaan liittyy ylpeyttä. Vaikka tästä kuvasta on vielä kymmenen vuotta sukupolvenvaihdokseen, niin pojasta näkee, että hän on jo täydessä vastuussa.
Tradition eteenpäin vieminen musiikissa onkin ollut Perkolle tärkeää. Se oli myös syy palata takaisin Suomeen omille juurille.

Ylös

6.1. Näyttelijä KATI OUTINEN

Kati Outinen muistelee ohjelmassa lapsena näkemäänsä Vietnam-kuvaa, jossa alaston pikkutyttö juoksee pakoon pommituksia. Kuvan nähdessään Kati oli suunnilleen saman ikäinen kuin kuvan tyttö.
– Kuva järkytti ja järkyttää edelleen. Se toi tietoisuuteen väkivallan ja sodan karmeuden.

Työn merkitystä ja ihmisen elinkaarta käsiteltiin näyttelijä Siiri Angerkosken kuvien kautta, jota Outinen pitää yhtenä maamme hienoimmista näyttelijöistä.
– Siiri Angerkosken tulkinnat nuorena, pyöreänä ja äreänä "Justiinana", rinnalla kymmeniä vuosia myöhemmin tehty roolityö "Aliisana" näyttelijän oman, vakavan sairauden murtamin kasvoin, ovat muistuttaneet Kati Outiselle pysyvällä tavalla näyttelijäntyön perusasioista: ihmisenä kypsymisen tärkeydestä ja ikuisen nuoruuden naurettavasta vaatimuksesta.

Outisen on helppo ymmärtää Kaurismäki-elokuvissa esittämiensä roolihenkilöiden, tavallisten ihmisten arkea. Hän on itse elänyt yksinhuoltajaäidin elämää Suomessa. Pelkkä älyllinen ymmärtäminen ei näyttelijälle kuitenkaan riitä, vaan hän perehtyy työn alla olevien roolihahmojensa maailmaan mm. kuuntelemalla musiikkia, joka säveltäjänsä antamin äänikuvin vie näyttelijän roolihahmon tunnemaailmaan.

Ylös

2002:

Arkkipiispa Leo 14.10.	Toni Wirtanen 7.10.	Jari Tervo 30.9.	Rauli Virtanen 23.9.
Martti Suosalo 16.9.	Miikka Lommi 10.9.	Jyrki Hämäläinen 3.9.	Peter von Bagh 26.8.
			Ylös