yle.fi


Filmisilmä ja tv-sensuuri 60-luvulla

Julkaistu: 03.11.2008 - Hennukka

En tiedä, kuinka tiukkaa televisiosensuuri oli 60-luvulla. Muistan kuitenkin sellaisen dokumenttisarjan kuin Filmisilmä. Siinä kai esiteltiin aina jonkin lajityypin elokuvia. Filmisilmä tuli muistaakseni alkuillasta lasten parhaaseen katseluaikaan. Mieleeni on jäänyt lähtemättömästi kaksi jaksoa. Toisessa esiteltiin tieteiselokuvia mm. Fantastinen matka, joka poikkesi avaruusaiheisista elokuvista siinä suhteessa, että siinä matkustettiin mikroskooppisen pienellä sukellusveneellä ihmisruumiin sisällä. Elokuvakatkelmat oli valittu siitä pelottavimmasta päästä. Toinen jakso käsitteli väkivaltaelokuvia. Mukana oli mm Huuliharppukostajan kaksintaistelu sekä Bonnien ja Clyden loppukohtaus, jossa mies ja nainen ammutaan konepistooleilla seulaksi. Olisiko teillä tarkempia tietoja tuosta Filmisilmä -dokumenttisarjasta?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei taas, Hennukka.
Elokuvien väkivaltaisuus ja pelottavuushan ovat aiheita, jotka eivät ole koskaan poissa muodista: kaikki elokuvakeskustelut palaavat niihin aina säännöllisin väliajoin.
Filmisilmä oli Heikki Katajan toimittama elokuvaohjelma, jossa käsiteltiin kunkin viikon ensi-iltaelokuvia. Se tuli vuosina 1963-1965, ensin Tesvisiolta, sitten TV2:lta. Esitysaika oli sunnuntaisin klo 18:30.
Richard Fleisherin Fantastinen matka ja Arthur Pennin Bonnie ja Clyde saivat Suomen-ensi-iltansa vuonna 1967, jolloin Filmisilmä oli siis jo lopetettu. Tuohon aikaan elokuvista kertoi YLEllä Erkka Lehtolan Filmikalenteri (1965-1973) torstaisin klo 19. Sergio Leonen Huuliharppukostaja valmistui vuonna 1968 ja esitettiin Suomessa vasta vuonna 1970; sitä ennen meillä ehti teattereihin jopa Sam Peckinpahin Hurja jukko, jonka väkivaltaisuus myös herätti huomiota.
Vuonna 1969 tuli Erkka Lehtolan ja Timo Hämäläisen dokumentti Väkivallan elokuva - elokuvan väkivalta, jossa näytettiin katkelma Bonnie ja Clyde -elokuvasta. Ehkäpä se on jäänyt mieleesi kummittelemaan! Muut näytteet olivat Ingmar Bergmanin Häpeästä ja Fritz Langin Gansterikuninkaasta sekä Biafra-uutisoinnista. Vuonna 1970 Hämäläinen ja Lehtola tekivät neliosaisen sarjan Elokuvan pelisäännöt, jossa myös käsiteltiin väkivaltaelokuvia.
Filmikalenterissa väkivallasta puhuttiin jälleen vuonna 1972, kun Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini tuli Suomeen.
Tieteiselokuvista tehtyjä 1960-luvun dokumentteja en muista nähneeni. Vuonna 1973 tuli TV2:lta Eero Metsälän dokumentti Science Fiction, jossa näytettiin katkelmia useista tieteiselokuvista. Mutta uskoisin kyllä, että Fantastista matkaa on käsitelty Filmikalenterissa vuonna 1967. Tai Leo Nordbergin sarjassa Ikkuna elokuvan maailmaan, jonka trikkikuvausta käsittelevä jakso tuli vuonna 1967.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!