yle.fi


Huckleberry Finn ja Tom Sawyer

Julkaistu: 25.09.2008 - Johanna

Hei Rouva Ruutu !
Kiitos taas vastauksistasi. Nyt kysyisin milloin televisiossa esitettiin Huckleberry Finnistä ja hänen ystävistään kertova sarja. Siinä näyttelivät mm.
Ian Tracey ja Sammy Snyders. Sarja tuli 80- luvun puolivälissä ,muistaakseni yle tv2 esitti sitä. Olisi kiva tietää tarkemmin minä vuonna sarja esitettiin ja oliko esityspäivä sunnuntai? Kiitos!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Johanna.
Saksalais-kanadalainen sarja Tomin ja Huckin seikkailut (Huckleberry Finn and his friends, 1979) esitettiin TV2:lla ensimmäisen kerran vuosina 1980-1981. Tuolloin esityspäivä oli perjantai. Sarja uusittiin samalla kanavalla sunnuntaisin 1980-luvun puolivälissä. Esitykset kestivät marraskuusta 1986 toukokuuhun 1987.
Pääosien esittäjät muistitkin ihan oikein. Tuolloin 15-vuotias Ian Tracey on jatkanut menestyksekkäästi näyttelijänä, ja hän on voittanut kotimaassaan Kanadassa sekä Gemini- että Leo-palkintoja elokuva- ja tv-rooleistaan. Sam Snyders oli lapsitähti, joka teki niin teatteri-, elokuva- kuin tv-roolejakin. Näyttelemisen hän lopetti jo pari vuotta Huckleberryn roolin jälkeen, ja siirtyi tanssitaiteen puolelle. Nykyisin hän toimii tanssinopettajana.
Koko 26-osainen sarja ilmestyi viime vuonna Suomessa neljän dvd:n pakettina nimellä Tom Sawyer & Huckleberry Finn.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!