yle.fi


Hukkaputki

Julkaistu: 06.02.2009 - Minä vain (taas)

Hei ja kiitos tästä mukavasta palstasta ja vastauksista.

Tällä kertaa kyselisin sinulta legendaarisesta viihdesarjasta Hukkaputki. Sitä esitettiin tossa muutama vuosi taaksepäin uusintana, tosin leikattuna. Kuinka usein sarjaa esitettiin ensimmäisellä esityskerralla, kerran viikossa vai joka toinen viikko?

Sitten yhdestä sketsistä, jossa oli jonkun politikon, esimerkiksi Koiviston Maunon, Vennamon Veikon tai Virolaisen Johanneksen naamat, jotka puhuivat jotain välikommentteja esimerkiksi ohjelmasta tai muusta. Kuka esitti näiden naamojen puheet? Oliko kyseessä joku imitaattori vai omistiko joku sarjan päänäyttelijä imitaatiolahjoja?

Onko sarja esitetty koskaan uusintana alkuperäisessä muodossaan ensiesityksen jälkeen?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei.
Hauskaa, jos vastaukseni miellyttävät!
Hukkaputken ensimmäinen jakso esitettiin 12. syyskuuta 1981. Sen jälkeen sarja tuli joka toinen lauantai toukokuuhun 1982 saakka. Kesätauon jälkeen sarja jatkui jälleen joka toinen viikko syksystä 1982 kevääseen 1983. Viimenen jakso esitettiin 7. toukokuuta 1983. Yhteensä jaksoja kertyi 31.
Kyseessä oli ajankohtaissatiiri, joka kuvattiin aina ulostuloa edeltävänä päivänä. Poliitikkojen äänistä ja trikkikuvauksena tehdyistä huulten liikkeistä vastasivat sarjan näyttelijät itse.
Hukkaputken jaksot 3, 5 ja 6 uusittiin alkuperäismuodossaan YLE Teeman TV-arkiston esityspaikalla viime vuoden marraskuussa, kun arkistopaikan teemana oli 1980-luvun viihde. Muuten tuota ajankohtaista satiirisarjaa ei ole koskaan uusittu sellaisenaan.
Sarjan jaksoista leikattiin 14-osainen kooste uusintaesitystä varten vuonna 2005, sillä monet 1980-luvun päivänpolitiikkaan liittyvät sketsit eivät välttämättä olisi auenneet 2000-luvun katsojalle. Monet kotimaan pienet uutistapahtumat unohtuvat sentään aika nopeasti.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!