yle.fi


Joulukalenteri 1989

Julkaistu: 04.12.2008 - Elina

Hei!
Löysimme siskon kanssa pätkän jostain 1980-luvulta esitetystä joulukalenterista, sitä on todennäköisesti joskus esitetty tv:ssä. Se ei ollut täysin tai ollenkaan suomalainen. Siinä oli ihmisiä ja eläinhahmoja, ainakin pöllö (joka muistaakseni puhui). Kaksi miestä saivat avaimen jolla pääsivät etsimään aina uutta piparia tai muuta vastaavaa. Meiltä löytyi jakso, jossa kaksi miestä kamppailivat eläväksi muuttuneen huopatossun kanssa. Haluaisimme kovasti tietää, mikä tämä sarja on ja onko sitä mahdollista löytää mistää. Meillä kun on vain pätkä tuota yhtä jaksoa.
Kiitos avusta!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Elina.
Hyvä ystävättäreni Ritva Eränen Lasten- ja nuorten toimituksesta onnistui jäljittämään kaipaamasi Joulukalenterin. Kyse on vuoden 1989 Joulukalenterista ja tuo nimenomainen jakso on lähetetty 14. joulukuuta 1989.
Tuon vuoden Joulukalenteri on Tshekkoslovakian TV:n, prahalaisen Kreslenen-teatterin ja YLE TV1:n Lasten- ja nuorten toimituksen yhteistuotantoa.
Parturi Pepa (Ole Jirak) ja kalastaja Riku (Timo Torikka) joutuvat sarjassa erilaisten tehtävien ja selkkausten keskelle, ja saavat aina piparin kun onnistuvat jollain tavoin selviytymään arvoituksellisista tehtävistä. Piparinhakuun heidät passittaa Viki-pöllö (Susanna Haavisto).
Sarjan niukka dialogi esitetään kahdella kielellä, tshekiksi ja suomeksi, mutta enimmäkseen pärjätään mimiikalla. Luolan pimeydessä käytetään klassisen "mustan teatterin" keinoja, eli mustiin pukeutuneet näyttelijät mustaa taustaa vasten liikkuttavat nukkeja ja esineitä.
Sarja on tallella, mutta koska se on yhteistuotanto, siihen ei sellaisenaan ole Yleisradiolla esitysoikeuksia. Uusintaa kannattaa kuitenkin toivoa TV2:lta ja myös YLEn Elävälle arkistolle voi panna toivepostia.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!