yle.fi


kadonnut tv-sarja Vonkalat

Julkaistu: 27.03.2009 - Vastausta kysyvä

Haluisin tietoja tv-sarjasta Vonkalat ja onko esim. dvd:nä?

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Vastausta kysyvä.
Kadonnut sarjasi Vonkalat tuli YLE TV1:ltä vuodenvaihteessa joulukuussa 1978 ja tammikuussa 1979.
Sarja on viisiosainen, ja sen pääosissa ovat Ahti kuoppala ja Terhi Panula. Heidän lisäkseen sarjassa nähdään monia nimekkäitä näyttelijöitä: Leena Uotila, Tuija Ahvonen, Martti Pennanen, Svante Martin, Ritva Oksanen, Eeva Litmanen, Hannu Lauri, Arto Tuominen, Pertti Palo, Iiris-Lilja Lassila, Matti Pellonpää, Esko Nikkari, Paavo Piskonen, Marja-Leena Kouki ja Gunnvor Sandqvist ja monia muita.
Sarjaa markkinoitiin aikoinaan kertomalla, että siinä "huono maku ja tyylitajun puute yhdistyvät ennen näkemättömäksi kokonaisuudeksi." Sarja kertoo Helge Vonkalan (Ahti Kuoppala) ja hänen merkonomityttärensä Mariannen (Terhi Panula) toilailuista. Helge on rikoksen poluille hairahtunut pikku huijari, joka kohtaa kauan kadoksissa olleen tyttärensä, joka lyöttäytyy isin kanssa kimppaan. Parivaljakko törmää neuvoksiin ja neuvoksettariin, kansanedustajiin ja muihin merkkihenkilöihin.
Veijarikomedian ovat kirjoittaneet Erkki Mäkinen, Ilpo Tuomarila ja Matti Ijäs, ja ohjanneet Pentti Kotkaniemi ja Eero Metsälä.
Tämä täysin unohduksiin painunut komediasarja olisikin hauska nähdä, mutta en silti usko, että sillä silti olisi kovinkaan suuret markkinat markettien dvd-hyllyillä. Muista viime päivien vastauksistani löydät tiedon siitä, kuinka dvd-toiveet kannattaa toimittaa eteenpäin.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!