yle.fi


Kolme poikaani, lapsuuden tv-sarja

Julkaistu: 03.12.2007 - Muistikuva putkesta

Minulla on vahva muistikuva, että joskus 60-luvun puolivälissä olisi televisiossa ollut amerikkalainen sarja nimeltään Kolme poikaani. Siinä oli isä (muistaakseni leski) ja hänen kolme poikaansa, joiden elämää sarjassa seurattiin. Muistanko aivan väärin, vai peittoanko muistillani ne, jotka väittävät ettei tuollaista sarjaa koskaan ollutkaan. Muistelen vielä, että yhden jakson esittämistä olisi joudutty lykkäämään, koska jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaaliottelu venyi yli lähetysajan. Muistaakseni britit voittivat pelin ja kuningatar Elisabet antoi palkintopytyn todella kuraisille pelaajille. Minä en leppynyt, enhän mokoman pelin takia nähnyt silloista suosikkisarjaani. En pidä mistään pallopeleistä vieläkään!

Rouva Ruutu vastaa:

Hei, muistat sarjan ihan oikein. Kolme poikaani (My Three Sons) kuului MTV:n keskiviikko-ohjelmistoon ainakin kaudella 1967-68. Sarja kertoi Douglasin perheestä eli isästä (Fred MacMurray) ja kolmesta pojasta sekä isän appiukosta, joka huolehti huushollin pyörityksestä. Se oli Amerikan pitkäikäisimpiä perhesarjoja: jaksoja kertyi vuosina 1960-72 peräti 380.
Mainio muistosi kuraisista pelaajista ja kuningattaresta ei kuitenkaan taida osua tämän sarjan kohdalle, sillä Englanti voitti jalkapallon maailmanmestaruuden 30.7.1966 - se oli lauantai eikä Kolme poikaani kuulunut päivän tv-ohjelmistoon.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!