yle.fi


Kotikadun musiikki

Julkaistu: 07.12.2009 - tiedustelija

Tervehdys,
aikaisemmin jo nimimerkki Maikki kyseli Kotikadussa soinutta taustasäveltä, joka oli jaksossa nro 171 Hessun muistellessa isäänsä.
Vastauksessa oli että tuo sävel olisi Kotikadun tunnusmusiikkia melankolisempana.
Mutta otan kysymyksen uudelleen esiin, löysin itseltäni tuon saman jakson vanhoilta VHS kaseteilta, ja kuunnellessani säveltä muistin, että sama sävel on soinut eräässä teatterikappaleessa Lahden kaupungin teatterissa, muistaakseni teatteriesitys oli nimeltään Inishmaanin rampa, v. 2005. Siksi kysynkin, onko Kotikadussa soiva sävel tosiaan Kotikadun tunnusmusiikkia muunneltuna?

Kiitos.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Tiedustelija,
nytpäs minä en ollutkaan aivan riittävän tarkkana, kuten ihan oikeasti huomasit!
Tuossa nimenomaisessa Kotikadun kohtauksessa, jos vastaanottimen kääntää oikein kovalle, voi kuulla että puheen taustalla soi yksi suomalaisen musiikin klassikoista, Oskar Merikannon Romanssi, opus 12.
Samaa suosittua sävelmää on käytetty lukuisissa kotimaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, sillä monien Merikannon sävellysten tavoin se koskettaa herkästi suomalaisten tuntoja.
Se on sävelletty alunperin vuonna 1891 pianoteokseksi, mutta suosittu on myös orkesteriversio, josta kuullaan joitakin sekuntteja myös Kotikadun taustalla. Pianoversion sävellyksestä löydät vaikkapa täältä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!