yle.fi


Koulu tv:n ohjelma

Julkaistu: 26.11.2007 - vieläkin lapsi

Kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa 1993-1994 niin me katsottiin koulussa jotain Koulu tv:n ohjelmaa joka on jäänyt mieleen kahdesta asiasta. Siinä oli jokin nukkehahmo oisko ollut hiiri, tai joku muu, jolla oli vaatteet päällä ja se muistaakseni asui perheen ullakolla tms. Vahva muistikuva on että sillä olisi ollut Pentti Siimeksen ääni. Yhdessä osassa äiti kai suutuksissaan potkaisi peltistä ämpäriä ja se meni ruttuun. Lapset päivitteli että ämpäri meni rikki, johon äiti sanoi että en rikkonut ämpäriä vaan muutin sen muotoa. Saatko selvitettyä mikä tämä ohjelma oli? Muita muistikuvia ei ole. Katsoimme ohjelmaa videolta, eli se on voinut tulla aiemminkin kuin 1993.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei!
Muistelemasi Koulu-tv:n Me vehkeilijät -sarja on jäänyt monille muillekin mieleen. Sen tekivät Kirsti Tulonen-Seppänen ja Eila Hutri vuonna 1979 ja sarja uusittiin monta kertaa 1980-luvulla ja pari kertaa vielä 1990-luvullakin.
Kirsti Tulonen kertoo, että se "hiiri" ei ollut eläin, vaan muistoja keräävä mielikuvitushahmo, herra Tomu, jonka koti löytyi kapioarkusta, tuvan nurkasta. "Pentti Siimes antoi tälle pikku ukkelille jumalaisen silauksen äänellään", muistelee Kirsti. "Kun äiti, rouva Asterinen potkaisi ämpärin lyttyyn, oli opetettavana seikkana, todellakin "muodon muutos". Hyvin on mennyt oppi perille:-)"


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!