yle.fi


Kovaa maata

Julkaistu: 02.02.2009 - kovaa maata fani

Meitä on monta jotka haluaisivat kovaa maata sarjan dvd.lle olisiko se mitenkään mahdollista ? saimme jo metsolankin niin miksei myös kovaa maata sarjan. uskon että sekin loppuisi kaupan hyllyltä aika nopeasti, moni haluaa kerätä hyvät suomalaiset sarjat itselleen, sillä niitä voi katsella monta kertaa kyllästymättä. Kiitos jos pystyt editämään tätä asiaa.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Fani.
Vuosien sinnikäs odotustyö varmasti palkitaan. Luulenpa, että tulevaisuudessa suurin osa audiovisuaalisista televisio- ja radiotallenteista on muodossa tai toisessa katsojien ulottuvilla. Nykyisin asiaa säätelevät vielä tekijänoikeuslait.
Kovaa maata on lukuisien muiden loistodraamojen rinnalla YLEn Tallennemyynnin julkaisulistalla, mutta koska maamme on pieni ja ostajia vähän, ei kaikkia tuhansia julkaisua odottavia ohjelmia voi panna markkinoille samaan aikaan, ellei halua päätyä konkurssiin. Eli Kovaa maata on tulossa, mutta aikaisintaan kahden vuoden kuluttua. Siinä ajassa ei hyvä sarja vanhene miksikään!
Kovaa maata on esitetty viimeksi televisiossa vuonna 2001 ja sen voi myös lainata vhs-kasettina kirjastoista katsottavakseen. Kysypäs lähimmästä kirjastostasi! Jos ei omassa kirjastossasi satu olemaa, pyydä tilaamaan kaukolainana.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!